Suomalaiset syövät ravintoasiantuntijoiden mukaan yhä liian vähän kasviksia. Kasvikset eivät perinteisesti ole osuneet kovinkaan monen raavaan miehen lautaselle, mutta huolta kannetaan myös lasten ja nuorten kasvisten syönnistä, joka on jopa vähenemään päin.
Kyse ei liene valistuksen puutteesta. Suomalainen ravintokeskustelu jurnottaa sen verran tukevasti rasvojen ja kasvisten ympärillä, että jokainen viralliseen ravinto-oppiin uskova tietää, miten pitäisi syödä. Silti harvassa torpassa niin tehdään.
En ole alan asiantuntija, joten jätän suosiolla elintarvikkeiden terveysvaikutusten setvimisen muille. Kuluttajan roolissa on silti mielenkiintoista pohtia, miksi kasviksia kaihdetaan.
Vegetaristiystäväni tuli esittäneeksi yhden järkeenkäyvän väittämän: Työmaaruokaloista, oppilaitosten keittiöistä ja ravintoloista saa harvoin kunnon kasvisruokaa. Valikoima on yleensä olematon tai yksipuolinen, ruoka mautonta ja luotaantyöntävää. Raastepöydät ovat lähinnä surkuhupaisia. Lisukkeiksikaan kasviksia ei pahemmin markkinoida. Kasvisruokaa tarjotaan, koska niin kuuluu tehdä.
Kasvisruoan imago on ja pysyy kehnona. Se mielletään usein yksioikoisesti ateriaksi, jossa ei ole lihaa. Tämän määritelmän mukaan esimerkiksi makkaraperunat ilman makkaraa on kasvisruokaa. Ystävä valotti ajatteluaan esimerkillä elävästä elämästä. Hän oli kysynyt lounasravintolasta kasvisvaihtoehtoa, kun sitä ei listalta silmiin osunut. Vaivautunut tarjoilija oli todennut, että ei meillä nyt ole, mutta voihan lounaalla tarjotusta nakkikastikkeesta jättää nakit syömättä.
Mikäli kyse on kasvisruoan kyselijän ideologiasta eikä pelkästä halusta syödä kasviksia, vastauksen olisi voinut tulkita melkoiseksi keljuiluksi. Tässä tapauksessa kyse ei ollut periaatteesta, mutta ystävä kieltäytyi silti tarjouksesta. Potut soosilla ei ole kovin kummoista kasvisruokaa.
Jos ongelmia on Suomessa, osataan sitä muuallakin. Muistan toiveikkaana tilanneeni joskus listalla komeilleen kasvislautasen Pariisin latinalaiskortteleissa sijaitsevasta pienestä ravintolasta. Annokseen kuului riisiä, perunaa, pastaa ja hieman ratatouillea. Karua, mutta oma tyhmyys tietenkin. Olisi pitänyt kysyä, mitä lautaselle mätetään.
Eipä sillä, Pariisista saa kyllä myös mitä parhainta kasvisruokaa, mutta näinkin voi käydä. Ja jos extremeä haluaa, kannattaa kokeilla kasvisruokavalion noudattamista esimerkiksi Venäjän Karjalassa. Siinä alkaa olla haastetta, jos haluaa syödä muutakin kuin perunoita.
En ole vegetaristi, vegaani tai lakto-ovokaan. Syön mielelläni lihaa, lähinnä kanaa ja riistaa. Kasaan aina mahdollisuuden tullen lautaselleni kypsennettyjä kasviksia ja salaattia. Laadukkaista ja tuoreista raaka-aineista tehtyä kasvisruokaa, joka parhaimmillaan sisältää myös proteiinia, esimerkiksi juuston, soijan, siementen tai pähkinöiden muodossa. Friteeratut mozzarellatikut, iänikuinen cesar-salaatti, kasvishampurilainen tai fetapizza eivät kuulu tähän kategoriaan.
Selvimmin tämän kumman ilmiön huomaa lasten ruokalistoista. Sama litania ravintolasta toiseen. Nauravat nakit ranskalaisilla, pasta bolognese, lohi perunoilla tai lehtipihvi muusilla. Salaattia tai kasviksia vain nimeksi tai ei ollenkaan. Miksi?
Oma nelivuotiaani ei pidä ranskalaisista eikä muusista. Pihvitkään eivät uppoa. Nakit kelpaavat, samoin makaroni ilman kastiketta, mutta niin menisivät myös parsakaali, pikkutomaatit, porkkana ja kukkakaali.
Suomessa on paljon ravintoloita, joista saa kunnon kasvisruokaa, mutta on myös liian paljon kelvottomia esityksiä. Jos annoksen hinta nousee eurolla tai kahdella, mutta laatu kohisten, olen ainakin itse valmis tämän maksamaan. Ja plussaa olisi, jos sen lasten pastan saisi edes täysjyvämakaronista valmistettuna.