Mä­ki­hyp­py­le­gen­da Matti Nykänen on kuollut 55-vuo­tiaa­na

Mäkihypyn nelinkertainen olympiavoittaja Matti Nykänen on kuollut. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Seiska.

Matti Nykänen voitti kaikkiaan kolme kultamitalia Calgaryn talviolympialaisissa vuonna 1988. Matti Nykänen kuoli yllättäen sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Matti Nykänen hyppäsi veteraanien SM-kisoissa Taivalkoskella vuonna 2008.
Matti Nykänen voitti kaikkiaan kolme kultamitalia Calgaryn talviolympialaisissa vuonna 1988.
Matti Nykänen voitti kaikkiaan kolme kultamitalia Calgaryn talviolympialaisissa vuonna 1988.
Kuva: Matti Björkman

Mäkihypyn nelinkertainen olympiavoittaja Matti Nykänen on kuollut. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Seiska

Ylen tietojen mukaan Nykänen kuoli yllättäen sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Helsingin Sanomat kertoo, että hän keikkaili vielä muutama päivä sitten perjantaina Helsingin Laajasalossa sijaitsevassa ravintolassa. 

Jyväskylästä kotoisin ollut, vuonna 1963 syntynyt Nykänen oli kuollessaan 55-vuotias. Miehen kotikaupunki ilmoitti maanantaiaamuna järjestävänsä suruliputuksen Nykäsen kuoleman johdosta. 

Matti Nykänen voitti olympiakultaa vuosina 1984 ja 1988. Sarajevossa hän sai kultaa suurmäestä ja Calgarysta kultaa suurmäestä, normaalimäestä ja joukkuemäestä.

Nykänen voitti Keski-Euroopan mäkiviikon kaksi kertaa. Lisäksi hän sai urallaan 14 maailmanmestaruusmitalia, joista kuusi oli kultamitalia. Hän voitti myös 13 Suomen mestaruutta. Mäkihypyn maailmancupin Nykänen voitti neljästi ja osakilpailuvoittoja peräti 46 kappaletta. 

Matti Nykänen hyppäsi veteraanien SM-kisoissa Taivalkoskella vuonna 2008.
Matti Nykänen hyppäsi veteraanien SM-kisoissa Taivalkoskella vuonna 2008.
Kuva: Kontiainen Jarmo

Nykänen sai vuonna 2013 Suomen urheilugaalassa palkinnon elämäntyöstä mäkihypyn parissa. 

Matti Nykänen oli elämänsä aikana naimisissa yhteensä kuusi kertaa ja hänellä on kolme lasta. Nykänen muutti viimeisimmän vaimonsa Pia Nykäsen kanssa Lappeenrannan Joutsenoon joitakin vuosia sitten. 

Urheilu-uransa jälkeen Nykänen teki uraa laulajana. Hän julkaisi yhteensä kolme täyspitkää albumia, joista ensimmäisenä vuonna 1992 julkaistu Yllätysten yö myi 25 000 kappaletta, eli kultalevyn verran. 

Katso kuvia Matti Nykäsen uran varrelta.

Ilmoita asiavirheestä