Hulluja nuo venäläiset. Moskovassa suunnitellaan patsasta itsellensä sulatejuustolle. Teräkseen ikuistettava juusto on neuvostoaikainen Druzhba, suomeksi ystävyys.
Druzhba oli valkoinen folioon kääritty palanen. Vaikeina aikoina juustopakkaus toi kansalle voimaa.
Kääre tavattiin avata vapisevin käsin työpäivän lomassa ja sisältö tunkea suuhun. Kielen päällä pehmentynyt juusto painettiin alas mahaan mahdollisimman pitkällä suutelolla votkaa.
Muistomerkkihankkeessa on oma perislaavilainen logiikkansa. Sosialismin aikaiset patsaat on Venäjällä sulatettu. Metallista tehdään sulatejuustopatsas.
Suomessa yksi menneisyyden suurtekijä ansaitsisi patsaan. Eikä nyt puhuta henkilöistä eikä hevosista.
Pussimaitopatsas pystytettävä. Pro pussimaitomuistomerkkiliike perustettava.
Sininen ja punainen maito pakattiin 30 vuotta sitten litran muovipussiin. Uskokaa pois vain. Pussimaito oli erittäin epäkäytännöllinen. Pussi pissasi lattialle, kun kulmaan leikkasi aukon. Lasiin kaadettaessa maito tulvi pöydälle. Näin kävi, elleivät pussit olleet paukahtaneet halki jo kauppakassissa.
Tyhjiä pusseja ei voinut polttaa. Eivät ne maatuneetkaan. Kaupat pistivät ovet nopeasti säppiin, kun huomasivat jonkun tuovan tyhjiä takaisin.
Oikea meijereiden kosto siis. Myös lehmät nauroivat kedolla.
Perheenemännät eivät lannistuneet. He kehittelivät hylkytavaralle mitä asiallisinta käyttöä, ja tästä se patsas syntyy.
Pussit leikeltiin pitkiksi suikaleiksi. Yhdestä pussukasta sai metrikaupalla kätevää muovihihnaa. Sitten emännät ottivat virkkuukoukut käsiinsä. Alkoi toimelias nakse.
Pussimaitohylyistä sikisi leveälierisiä kesähattuja, kynnysmattoja, maisematutkielmia, pöytäliinoja, liivejä. Virkkuujälki oli karkeaa mutta kestävää.
Yhden tällaisen Irwin-mallisen muhkuraisen hattureuhkan voisi valaa pronssiin. Siihen vielä virkkuukoukku pystyyn, niin menneisyyttämme olisi kunnioitettu sellaisena kuin se todellisuudessa oli.
petri.laukka@kaleva.fi