"Nykyään eletään niin hygieenisesti, että suolistomme bakteerikanta on muuttunut. Maitohappobakteerit eli laktobasillit vahvistavat suoliston normaalia bakteerikantaa ja auttavat siten vahvistamaan ihmisen vastustuskykyä", kertoo ravitsemusterapeutti Minna Nykänen.
Suolistosta löytyy 70 prosenttia vastustuskyvystämme.
Maitohappobakteerien vaikutuksia on tutkittu laajasti. Tutkimukset kertovat niiden ehkäisevän ja hoitavan esimerkiksi suolistosairauksia, atopiaa, ruoka-aineallergioita, ummetusta ja flunssaa.
"Tutkimusten näytöt ovat kuitenkin hyvin vaihtelevia. Jotkut toteavat vaikutusten olevan vähäisiä, kun taas toiset puhuvat merkittävistä vaikutuksista. Tämä ei ole mikään yksiselitteinen juttu", Nykänen toteaa.
Suurin hyöty on todettu alle kaksivuotiailla lapsilla, joiden suolisto on läpäisevämpi kuin aikuisilla.
"Huomioitavaa on, että vain muutamia maitohappobakteerikantoja on tutkittu riittävästi, jotta näyttöä tehosta olisi. Näitä ovat Lactobasillus rhamnosus, Lactobasillus reuteri sekä Bifidobacterium Lactis."
Maitohappobakteerit ovat hyväksi antibioottikuurin aikana. Antibiootit eliminoivat taudinaiheuttajabakteerit elimistöstä, mutta samalla ne tuhoavat hyvää bakteerikantaa suolistossa.
"Maitohappobakteerin vaikutus suoliston bakteerikantaan perustuu siihen, että ne syrjäyttävät huonoja bakteereita ja näin valtaavat alaa ja muuttavat suolen bakteerikantaa edullisemmaksi eli terveyttä edistäväksi."
Monet syövät maitohappobakteereja myös ulkomaanmatkoille lähtiessään, toivoen niiden avulla ehkäisevän niin sanotun turistiripulin, jonka aiheuttavat vieraan maan vieraat bakteerit.
"Maitohappobakteerien vaikutuksesta turistiripulin ehkäisyyn ei kuitenkaan ole vahvaa näyttöä, mutta ei niiden syömisestä haittaakaan ole", Nykänen sanoo.
Maitohappobakteerien uskotaan myös joidenkin tutkimusten mukaan olevan hyödyllisiä reumapotilaille.
"Syöpää ehkäisevää maitohappobakteeria yritetään parhaillaan kehittää, mutta tämä työ on vasta alkutekijöissään."
Vahvaa näyttöä on kuitenkin siitä, että maitohappobakteerit vaikuttavat myönteisesti vastustuskyvyn parantamiseen.
"Ne eivät kuitenkaan yksistään riitä. Vastustuskyvyn vahvistamiseen tarvitaan myös riittävästi unta, oikeanlainen ruokavalio ja liikunta."
Maitohappobakteerien syöminen on hyväksi, mutta ei välttämätöntä.
"Riittävästi kuitua ja nestettä nauttiva henkilö pärjää yleensä normaalilla ruokavaliolla, kun harrastaa liikuntaa riittävästi."
Jotta maitohappobakteerit ehtivät vaikuttaa, täytyy niitä käyttää vähintään kaksi-neljä viikkoa.
"Siinä ajassa bakteerit ehtivät asettua suolistoon. Usein ihmiset ovat liian hätäisiä ja olettavat huomaavansa vaikutuksia jo parin päivän käytön jälkeen."
Maitohappobakteeria pidetään turvallisena, ja yliannostukselle ei ole sen nauttimisesta vaaraa.
"Ainoastaan, jos vastustuskyky on hyvin alentunut, esimerkiksi sytostaattihoidossa olevalla syöpäpotilaalla tai elinsiirtopotilaalla, on syytä maitohappobakteerien järkevästä käytöstä keskustella lääkärin kanssa."
Nykänen pitää maitohappobakteerien suosiota positiivisena asiana. "Tosin mainonnan ylisanat antavat ihmisille joskus vääriä käsityksiä. Mainoksia katsellessa kannattaa käyttää maalaisjärkeä, eikä uskoa kaikkeen."