Jos olisi tarpeeksi hyvä huumorintaju, heinäkuun alussa julkaistua uutista vanhusten ruokapalvelujen heikentämisestä olisi voinut luulla huonoksi mätäkuun jutuksi. Maito ja leipä kuuluvat ruokaympyrän mukaiseen hyvään ateriaan, jollaista ravintotieteilijät itse kullekin suosittelevat.
Tuli heinäkuun 13. päivä ja perjantai, jolloin Oulun Serviisissä otettiin käyttöön Cook & chill -menetelmä.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ikäihmisten kotiateriat tarjoillaan kotiin kylminä, ilman maitoa ja leipää sekä levitettä. Hän, joka ei enää kykene itse lämmittämään ruokaansa mikrossa, saa syödä lounaansa kylmänä tai olla ilman.
Kalevan haastattelussa (5.7.2012) Oulun Serviisin edustaja ei myöntänyt, että muutoksen syynä olisivat säästöt. Hänen mukaansa kylmänä toimitettu ruoka säilyy parempana. Maidon sekä leivän poistaminen aterioista on ”järkevä päätös”. Kas kummaa, samalla aterian hinta aleni reilusta kuudesta eurosta reiluun neljään euroon. Ihme on, jos tällä menolla säästöjä ei synny.
Päätöstä perusteltiin myös sillä, että monella on jo kotonaan jo valmiiksi kaapissaan maitoa ja leipää.
Samalla logiikalla voitaisiin sanoa ravintolassa syövälle asiakkaalle, ettei ruokaan sisälly maitoa eikä leipää, sillä onhan teillä leipää ja maitoa kotijääkaapissannekin. Harva asiakas hyväksyisi sellaista.
Maidon ja leivän poistaminen ovat vain jäävuoren huippu karusta todellisuudesta, jossa osa vanhuksista elää.
Suomalaisessa mediassa on toimitettu tuhansia juttuja ja mielipidekirjoituksia siitä, kuinka vanhuksia lääkitään väärin, sidotaan sänkyyn, märät vaipat jätetään vaihtamatta. Viranomaisille heikosta vanhustenhoidosta kannellaan vuosi vuodelta enemmän.
Valmisteilla oleva vanhuspalvelulaki tuskin tuonee suuria muutoksia. Päätöstä, kirjataanko henkilöstön minimäärä uuteen lakiin, ei ole vielä tehty. Asiaa ajaneen peruspalveluministerin oma kantakin näyttää keikkuvan puolelta toiselle.
Määrän sijasta on korostettu laatua. Onko laatua se, että vanhusten hoitokodissa töitä tekevät loppuun palaneet hoitajat, joiden työtaakkaa harjoittelujaksolla olevat nuoret paikkaavat?
Jyväskylän yliopistossa dosenttina työskentelevä Teppo Kröger totesi vuosi sitten, että vanhustenhuollosta voi tulla luokkakysymys.
Ne, joilla ei ole varaa, jäävät ilman hoitoa tai ovat omaisilta saadun avun varassa. Hyvätuloiset voivat käyttää yksityispalveluita, jolloin rahalla saa maitoa ja leipää sekä lämpimän ruuan ja hyvän hoidon.
Ajatus siitä, että ihminen saisi kunniallisen vanhuuden hyvinvointivaltiossa nimeltä Suomi, muuttuu kovaa tahtia sinisilmäiseksi haihatteluksi siitä, että heikoimmista todellakin pidetään huolta kun omat rahkeet eivät enää riitä.
Tällainen tulevaisuudenkuva on kammottava ja täysin epäinhimillinen.
Koti- tai laitoshoidon varassa olevat tervaskannot ovat niitä miehiä ja naisia, jotka ovat aikoinaan perustaneet perheen, hoitaneet omat lapsensa maailmalle, tehneet ansiotyönsä ja rakentaneet siten tätä yhteiskuntaa meille, jotka olemme vielä voimissamme ja kykenemme pitämään puolemme.
En jaksa uskoa, että nykypäättäjistä kukaan kohtelisi omia vanhempiaan siten, kuin he kohtelevat niitä, jotka saavat nyt ruokansa kylmänä.
Nämä kylmään ruokaan tyytyvät ihmiset ovat meidän isiämme ja äitejämme, jotka ovat maidon ja lämpimän ruokansa ansainneet yhteiskunnallisesta tai taloudellisesta asemastaan huolimatta. Kyse on paitsi poliittisista päätöksistä ja rahasta, mutta myös yhteiskunnallisista arvovalinnoista sekä kunnioituksesta, josta näyttää tulevan katoava kansalaistaito.