Sattuneesta syystä käteen sattui Timo Soinin 2008 julkaisema kirja Maisterisjätkä. Lainaus sivulta 171, niin kuin koko kirjakin, osuu eduskuntavaalien jälkeiseen keskiviikkoon kuin nyrkki silmään.
"Populistijohtaja ilmaantuu näyttämölle usein kun yhteiskunnallinen uudenaikaistuminen ja voimakas rakennemuutos muodostavat uhkan. Populistien kannattajakunta koostuu ihmisistä, jotka pelkäävät joutuvansa kehityksen jalkoihin."
Samalla sivulla Soini kirjoittaa, että populistinen johtaja korvaa karismallaan ja vahvuudellaan niitä puutteita, joita populistisen puolueen tai liikkeen usein heikoissa muodollisissa organisaatioissa on.
Soini itse ja perussuomalaiset ovat nyt juuri tuossa tilanteessa. Hänellä on johdettavanaan 38 kansanedustajaa, joista monet tuskin tuntevat edes toisiaan. Jos perussuomalaisilla on jokin yhteinen linja, se voisi olla: Suomen asiat kuntoon. Niin yksinkertaista se on?
Vaaleihin asti Soini ja kumppanit saattoivat noudattaa Maisterisjätkän viisautta, jonka mukaan "populisti voi myös sanoa asiat terävästi ja ilman valtaapitävän vastuuta".
Kun ja jos puolue menee hallitukseen, se saa helposti puolenkymmentä ministerinsalkkua. Ministeritkin voivat sanoa asiansa terävästi, mutta eivät ilman valtaapitävän vastuuta.
Perussuomalaiset puhuvat usein aivan kuin he puhuisivat kaikkien suomalaisten puolesta. Populisti ei olisi populisti ellei hän näin tekisi. Maisterisjätkän sanoin: "Populisti vetoaa usein kansan tahtoon, jota hän katsoo edustavansa ja tulkitsevansa."
Suomi ei kuitenkaan muuttunut sunnuntaina Peruslandiaksi. Perussuomalaisia tuki vaaleissa 19 sadasta äänestäneestä. 100--19=81.
19 prosenttiakin on toki paljon, ja vielä isompi jytky oli lähellä. Perussuomalaiset hävisi SDP:lle kokonaisäänimäärässä vain noin 1?700 ääntä.
Väkivahvasta tuloksesta kertoo, että perussuomalaiset sai edustajansa läpi manner-Suomessa joka vaalipiiristä. Puolue keräsi kannatusta ympäri Suomea tasaisemmin kuin yksikään muu puolue. Pienin siivu tuli Helsingistä (12,9 prosenttia) ja suurin Satakunnasta (23,7 prosenttia).
Näin perussuomalaiset pyyhki pöytää epäilyillä, ettei sillä olisi juuri muita vetovoimaisia ehdokkaita kuin Soini. Valtaosa 39 valitusta on varmaan vähintään puolituntemattomia monille äänestäjilleenkin, mutta se ei estänyt äänivyöryä.
Maisterisjätkä Soini kirjoitti gradunsa populismista. Nyt hän joutuu yli puolen miljoonan äänestäjän äänitorvena miettimään, pitääkö perussuomalaiset löyhänä populistisena liikkeenä vai tehdäkö siitä organisoitu puolue. Puoluetukeakin kun tulee rapiat seitsemän miljoonaa euroa.
Soinin on mietittävä omaakin asemaansa. Noin iso joukko ei voi olla enää yhden johtajan show. Hänen on pakko etsiä ja sietää uusia johtokasvoja, mikä ei taida olla helppoa. Jo pelkästään television vaalitenteistä näki, että Soinilla on vaikea puolensa.
Uusi rooli ei tule luontojaan. Kun Soinilta kysyttiin maanantaina, sopiiko se, että kokoomus aloittaa hallitustunnustelun, vastaus oli: "Kyllä se minulle käy."
Tuhannen tukieuron kysymys on, pysyykö perussuomalaiset kasassa saati vakiinnuttamaan kannatuksensa. Ainakin jäljet pelottavat.
Edeltäjäpuolue SMP:n kävi ohraisesti 1970- ja 1980-luvulla, kun hajaannus iski ja suosio sukelsi nopeasti isojen vaalivoittojen jälkeen.
1972, vajaat vuosi vaalien jälkeen, SMP hajosi, kun yli puolet eduskuntaryhmästä erosi ja perusti Suomen kansan yhtenäisyyden puolueen SKYP:n, saatuaan tarpeekseen Soinin oppi-isän Veikko Vennamon diktatorisesta tyylistä. SKYP:n taru katkesi 1980-luvun alussa.
Seuraavat protestivaalit olivat 1983. SDP:n kehäkettu Kalevi Sorsa vetäisi tuolloin SMP:n hallitukseen kulumaan. Vuoden 1987 vaaleissa SMP puolittui ennen liukuaan pikkupuolueeksi.
Joten on siinä maisterisjätkällä tekemistä, ettei historia toistu.