Säveltäjä Kalevi Aho ja kapellimestari John Storgårds seisoskelevat Ukko-Luoston kupeeseen rakennetulla suurella esiintymislavalla ainakin päällisin puolin rauhallisina.
Lauantaina esitettävän Luosto-sinfonian ensimmäisiin yhteisharjoituksiin on aikaa vuorokausi eikä kukaan vielä varmuudella tiedä, miten Radion sinfoniaorkesteri ja Lapin kamariorkesteri soivat tunturin rinteessä.
Kukaan ei tiedä sitäkään, minkälaisen roolin luonto kaikkine äänineen musiikkiteoksessa ottaa.
"Kun katselen tätä maisemaa, olo on kumman rauhallinen. Tiedän, että juttu onnistuu", Kalevi Aho sanoo.
Myös hänelle Luosto-sinfonian esityksen valmistelu ja torstaina paikalla pidettävät harjoitukset ovat jännittäviä. Ahollakaan ei ole kokemuksia siitä, miten 120 soittajan ja solistin esitys luonnossa toimii.
"Sisätiloissa järjestetyissä harjoituksissa kaikki toimi. Olen käynyt mielessäni jutun läpi niin monta kertaa, että uskon kaiken onnistuvan täälläkin."
Luostolla lauantaina todennäköisesti ainutkertaisen esityksensä saavan Luosto-sinfonian lopputulos on säveltäjälläkin täysin kuvittelun varassa. Yksittäisillä soittimilla rinteessä on ääniä kokeiltu mutta eipä juuri enempää.
"Ääni kulki yllättävän hyvin, sillä tuulisellakin säällä jopa nokkahuilu kuului hyvin", Aho kertoo.
Konserttisalilla
upeat puitteet
Keskiviikkona Kalevi Aho ja John Storgårds katsastavat, miten sinfoniaorkesteri pitäisi lavalle ryhmittää, mihin eri puolille rinnettä tulevat yksittäiset soittajat sijoitetaan ja mihin kapellimestarin koroke tulee, jotta hän voi johtaa yhtä aikaa kahta orkesteria.
Tekemistä riittää myös rakennusmiehillä, jotka vielä viimeistelevät sekä suurta sinfoniaorkesterin ja 70 metrin päässä ylärinteessä olevaa kamariorkesterin soittolavaa.
Katsomon penkkirivien sijoittelu menee uusiksi. Säveltäjän ideana on, että yleisö istuisi orkestereiden välissä ja musiikki kiertäisi rinteessä kuulijoiden ympärillä. Reunimmaiset penkkirivit siirretään säveltäjän toivomuksesta keskemmäksi.
Puitteet Luoston seinättömässä ja katottomassa konserttisalissa ovat todella komeat, sillä salia ympäröivät ikiaikaiset kelot, männynkäkkärät ja Lapin kynttiläkuuset. Kaukana taustalla siintää sininen tunturien jono.
Musiikki kiertää
yleisön ympärillä
Luosto-sinfoniassa pääosa on luonnollisesti RSO:lla, jolle Aho on kirjoittanut hieman monimutkaisempaa rytmiikkaa. Juuri sen vuoksi myös kapellimestarin koroke on aivan sinfoniaorkesterin edessä.
Kamariorkesterille Ahon oli pakko kirjoittaa pelkistettyjä osia, koska kamarimuusikot on sijoitettu etäälle pääorkesterista.
"Näiden lisäksi kymmenen soittajaa sijoitetaan eri puolille rinnettä. Kamariorkesterin yläpuolelle tulee kaksi toisistaan muutaman kymmenen metrin päässä olevaa trumpettia sekä kamariorkesterin tasolle sen molemmille puolille lyömäsoittajia ja käyrätorvia. Näiden kanssa soitantoon osallistuu myös kamariorkesterin käyrätorvi."
Orkestereiden väliin Aho sijoittaa toisistaan erilleen kaksi pasuunaa ja lyömäsoittajaa. Ideana on, että näin eri puolille sijoitettujen soittimien ansiosta ääni saadaan kiertämään tunturinrinteessä yleisön ympäri.
Kun kolmiosaisen teoksen viimeisessä osassa myrsky saapuu tunturiin, myös RSO:n kaksi patarumpua osallistuvat rummutukseen. Säveltäjä kertoo, että jyrinä alkaa ylärinteestä ja lopulta koko tunturi on yhtä myrskyä.
Lauluosiakin teoksessa on. Tenori Aki Alamikkotervo sijoittuu alas lavalle ja sopraano Taina Piira vastaavasti ylös rinteeseen. Solistien vuoropuheluun osallistuu omalla tavallaan saksofonisti.
Kunnianosoitus Skrjabinille
Luosto-sinfonia on herättänyt etukäteen paljon kiinnostusta. Esimerkiksi Suomen sinfoniaorkestereiden intendentit ovat järjestäneet tapaamisensa Luostolle, samoin Suomen Kulttuurirahaston ja Suomen Kulttuurirahaston Lapin rahaston hallitukset.
Hyvin monet muut musiikista kiinnostuneet saapuvat paikalle.
"Se ei ole mikään ihme, sillä vastaavaa ei minun tietääkseni ole järjestetty aikaisemmin missään muualla maailmassa. Ulkoilmakonsertteja tietenkin on ollut mutta tässä mittakaavassa ja tällaisessa paikassa ei", Kalevi Aho selvittää.
Venäläinen säveltäjä Aleksandr Skrjabin (1872-1915) kaavaili aikanaan valtavaa Mysteeri-musiikkitapahtumaa Himalajan rinteellä esitettäväksi, mutta aivan liian utopistisena se ei koskaan toteutunut.
"Omistin kuitenkin Luosto-sinfonian finaalissa osan Skrjabinille käyttämällä niin sanottua Prometheus-sointua, joka Skrjabinillakin oli. Olkoon se pieni kunnianosoitus hänelle", Kalevi Aho sanoo.
Linnut saavat laulaa
ja tuuli puhaltaa
Kapellimestari John Storgårds myöntää, että Luosto-sinfonia kuuluu hänen hulluimpiin juttuihinsa, vaikka hänkin on urallaan tehnyt kaikenlaista erikoista.
"Tämä on aivan ainutlaatuinen spektaakkeli, sillä kyse on todella suuresta esityskoneistosta. Onhan mukana 120 muusikkoa solisteineen ja laulajineen, ja onhan esitettävänä oikea sinfonia isolle orkesterille. Jo musiikissa ovat kaikki sinfonian perusvaatimukset, mutta sen päälle on vielä tämä erikoinen tila", hän ihastelee.
Säveltäjä, muutamat muusikot ja kapellimestari kävivät ensimmäisen kerran yli vuosi sitten paikan päällä kuuntelemassa, miten musiikki tunturissa soi ja kuuluu.
"Jo silloin totesimme, että hyvällä ilmalla täällä täällä kuulee erittäin hyvin, vaikka mitään valtavaa akustiikka ei ole."
"Toisaalta säveltäjä on laskenut sen varaan, että luonnonääniä saa ja pitääkin olla mukana. Linnut saavat laulaa, samoin tuuli puhaltaa, kunhan ilma ei muutu myrskyksi ja kaatosateeksi."