Valokuvauksen läänintaiteilija Hannele Pappila kutsuu tarkastelemaan maisemaa eri näkökulmista. Eri näkökulmat eivät tällä kertaa merkitse vain taiteilijoiden keskenään erilaisia lähestymistapoja, vaan myös selkeitä maantieteellisiä eroja.
Pappilan Galleria Myötätuuleen kokoamassa ryhmänäyttelyssä on kahdeksan valokuvaajaa. Heistä kolme asuu Suomessa, muut ovat Ruotsista, Norjasta ja Islannista.
Näyttelyn tarkoituksena on tuoda maisemakuvausta esille muidenkin kuin vain esteettisten arvojen valossa. Tunteisiin vetoavasta kauneudesta ei muiden arvojen vuoksi ole kuitenkaan tingitty, ja niinpä luontokuvilta yleensä odotetut esteettiset elämykset toteutuvat tässäkin kokonaisuudessa.
Mutta kyllä huikean hienot näkymät esimerkiksi Arvid Sveenin kuvauksissa Norjan Varanginvuonolta tai Mikael Westh Hammerin Huippuvuori-sarjassa todella antavat purtavaksi muitakin tasoja kuin luonnon ihmeellisyyden.
Yhtäältä maisemaa on tuotu esille hyvin henkilökohtaista suhdetta ilmentäen ja toisaalta taas objektiivisemmin, luontoon tutkivalla asenteella suhtautuen.
Objektiivisemmassa asenteessa luonnosta tuodaan esille sen elävä puoli;. Jokapäiväisessä elämässään maisema ei uinu liikkumattomana kuten mielen maisema vaan se muuttuu koko ajan.
Näyttelyyn osallistujista saksalainen Martina Moztbäuchel on tehnyt maisemasta selkeimmin ensisijaisesti visuaalisesti lähestyttävän kuvauskohteen. Hän on kuvakulmillaan muuntanut suomalaiset peltomaisemat näyttämään lähes abstrakteilta pinnoilta.
Kuvien alkulähteen erottaa kyllä selvästi, mutta yhtä aikaa kuvat kokevat mielenkiintoisen muodonmuutoksen.
Paradoksaalisesti tämä jännittävällä tavalla toimiva yhdistelmä myös tuottaa kuviin kaikkein voimakkaimmin sen näyttelylle olennaisen toisen tason, joka ei näytä luontoa vain ihailtavana katseen kohteena; peltomaisemahan on saanut muotonsa ihmisen toimesta yhtenä kulttuurin osana.