Designmuseossa Helsingissä esillä oleva tekstiilitaiteilija Maija Isolan elämäntyön näyttely on ensimmäisen kuukauden aikana kerännyt jo noin 14 000 kävijää.
- Se on kolmisenkymmentä prosenttia enemmän kuin ensimmäisen kuukauden kävijämäärä Alvar Aalto -näyttelyssä viime kesänä, tiedottaja Christa Pelin museosta kertoo.
Pelin on huomannut, että Isola koetaan "koko kansan jutuksi". Ovathan suomalaiset eläneet jo 1950-luvulta alkaen Isolan Marimekko-kankailla sisustetuissa kodeissa ja hänen kankaistaan tehdyissä vaatteissa.
Uuden paluun tehneet kuosit ovat houkutelleet Designmuseoon myös tavallista runsaammin nuoria kävijöitä.
- Korkein sesonki kotimaisine kesämatkaajineen ja ulkomaisine turisteineen, muun muassa MM-kisavieraineen, on vasta tulossa, Pelin muistuttaa.