Professori Juhani Suomen teos paljastaa selvästi millainen poliittinen ilmapiiri Suomessa vallitsi vuosina 1981-1984. Taustalla hääri Neuvostoliiton Tehtaankadun porukka.
NKP:lle presidentti Mauno Koivisto oli arvoitus. NKP pelkäsi Koivistolla olevan liian omaperäisiä ajatuksia Paasikiven-Kekkosen linjasta. Koivisto itse oli arvoitus myös suomalaisille ja tämä arvoitus vain syveni hänen presidenttikaudellaan.
Suomen teos vahvistaa mielenkiintoisella tavalla koivistolaisen ajan, mutta myös sen, että Koivisto vannoi Paasikiven-Kekkosen linjan nimeen ennen presidentiksi tuloaan ja presidenttikaudellaan. Hän myös ilmoitti julkisesti ja usein vaalivansa Urho Kekkosen perintöä.
Myöhemmin Koivisto alkoi vältellä vallan valtikkaa. Niinpä USA:n lehdistössä kyseltiin, kuka Suomea johtaa, kun presidentti vaikuttaa syrjään vetäytyvältä? EVA:n Max Jacobson valisti talouselämää ja politiikkoja tulossa olevasta parlamentarismin uudesta noususta.
Koivistosta oli tulossa matalan profiilin mies. Tämä hermostutti poliittisten puolueiden johtoa. Pääministerin rooli vahvistui, ja Kalevi Sorsa huomasi tilaisuutensa toimia valtatyhjiössä.
Sorsalla oli ulkopoliittista kokemusta ja vahva mielenkiinto ulkoasiain hoitoa kohtaan, vaikka se ei kuulunutkaan pääministerille.
Sorsan hääriminen ulkopolitiikassa toi hänen ja ulkoministeri Pär Steinbäckin väleihin kitkaa.
Koivisto huolestui, mutta vältti moittimasta Sorsaa. Sorsan aktiivisuus ja kokemus teki hänestä joksikin aikaa Suomen vahvan miehen.
Suomen kirja on herättänyt ristiriitaisia ajatuksia erityisesti sosialidemokraateissa. Koiviston rooli Kekkosen jälkeisenä uutena johtajana on kuvattu pitävin perustein. Faktat voidaan tarkistaa.
Teoksessa on kuitenkin puutteita ja heikkouksia, etenkin lehdistölähteissä on tarkistamisen varaa.
Täysin selkeä historiateos kirja ei ole. Pamflettimaisuus värittää sanomaa ja vaikka teksti on sujuvaa, pienempi sivumäärä olisi riittänyt.
Juhani Suomi on kuitenkin onnistuneesti luonut yleiskuvan miten kiemuraista ja monisyistä politiikka voi olla.