Heijaa, Slovensko, heijaa Slovensko, heijaa Slovensko!
Juuri nyt Bratislava elää ja hengittää jääkiekon tahdissa. Pikkumusta on hurmannut kaikki. Sen aistii niin kaduilla ja kuppiloissa, mutta ennen kaikkea Orange-areenalla kaupungin sydämessä.
Sitä ei uskoisi juuri nyt, koska Slovakian urheilullinen menestys MM-kaukalossa lähentelee katastrofin aineksia. Joukkue joutuu lähtemään jatkosarjaan nollilta, ja ennuste oikeaan menestykseen on todella heikko. Tällä sarjasysteemillä on pelattu MM-kiekkoa vuodesta 2000 saakka, eikä yksikään alkusarjassa kaksi ottelua hävinnyt joukkue ole voittanut MM-mitalia.
Parhaiten alkunöyryytyksestä on selvinnyt Kanada, joka Pietarissa 2000 voitti alkusarjassa Japanin, mutta hävisi Tshekille ja Norjalle, ja päätyi lopulta neljännelle sijalle. Himmeimmän mitalin otti Suomi 2-1-voitolla pronssiottelussa.
Voiko Slovakia vielä tehdä mahdottomasta mahdollista ja nousta taistelemaan MM-mitaleista? Kyllä. Kyllä se on mahdollista.
Vaikka Slovakian materiaali on erittäin kapea ja päävalmentaja Glen Hanlon joutuu kuormittamaan samoja supertähtiä minuuttitolkulla, tämä aikapommi ei ole vielä räjähtänyt. Kaksi 4-3-tappiota eivät kerro kaikkea Slovakian rynnistyksestä. Kun viimeisetkin palaset loksahtavat kohdalleen, Slovakiaa on erittäin vaikea pysäyttää.
Kysymys on hurmoksen löytymisestä. Siitä, kuinka koko kansakunta seisoo yhtenä miehenä ja naisena maajoukkueen takana. 5,4 miljoonan asukkaan tasavaltana se on lähes täsmälleen Suomen kokoinen maa.
Ainoa epäilys lankeaa päävalmentaja Hanlonin kapeiden hartioiden ylle. Slovakkimedia on jo kritisoinut kanadalaislähettilästä, joka ei vielä ole saanut joukkojaan riittävän kovaan nousukiitoon.
Slovakia pelaa seuraavan ottelunsa perjantaina illalla. Vastustaja on keskiviikon myöhäisottelun Tshekki-Suomi voittaja.
On vastustaja kumpi tahansa, Orange-areena kiehuu. Jos Slovakia voittaa, se symbolisesti räjähtää.
Nämä ihmiset osaavat ottaa ilon irti, ja he juhlivat kaikessa kiihkeydessään ja isänmaallisuudessaan sivistyneesti. Heistä ei voi olla tykkäämättä.
Päin vastoin kuin osasta suomalaisia, joille - kaikella kunnioituksella - kisamatkan tärkein tavoite tuntuu olevan örveltäminen. Suomalaisten näkyvin tuntomerkki ei ole likainen leijonapaita, vaan voimakas humalahakuinen käyttäytyminen.
Vedet heitetään kaduille, hotellien aulabaarit on täyteen ammuttu, ja ainakin hotelli Ibikseen ilmestyi viikonvaihteen jälkeen turvamiehiä, koska hotellin henkilökunta tunsi turvallisuutensa uhatuksi. Miten he jaksavat samaa hulabaloota päivästä toiseen? Vaikka väki hotelleissa vaihtuu, teema ei. Paikalle tulee yhtenä virtana uusia ja uusia Suomi-poikia, joiden äidit eivät kyllä olisi ylpeitä näkemästään.