Poronhoidon ja metsätalouden eturistiriita Ylä-Lapissa on niin hankala, että vain molempien osapuolten hyvä tahto voisi tehdä mahdottomalta vaikuttavan sovittelun mahdolliseksi. Toistaiseksi mielialojen pehmenemisestä ei ole merkkiäkään.
Kiistassa ovat vastakkain lähinnä vain paikalliset asukkaat, vaikka metsähallitus omistaakin kiistellyt, hakkuiden piiriin kuuluvat metsät. Valtion liikelaitoksen tulokselle Ylä-Lapin puuntuotannolla ei ole käytännön merkitystä, mutta paikallisille metsureille ja heidän perheilleen sitäkin enemmän. Talousmetsien käsittely maan pohjoisimmilla alueilla tehdään ihmisvoimin. Metsätyöpaikat ovat niissä oloissa korvaamattomia.
Yhtä hyvästä syystä porotalouden harjoittajat voivat vaatia elantonsa edellytysten turvaamista. Hakkuut vaarantavat ja tärvelevätkin aina laidunmaita. Poronhoito on niillä alueilla ikiaikainen elinkeino. Sen yhteydessä on oikeutettua puhua myös kulttuuriperinnön vaalimisesta.
Maa- ja metsätalousministeriö tarjosi Ylä-Lappiin toimintaohjelmaa, joka myös tutkimuksen keinoin ratkaisisi kahden elinkeinon väliset ristiriidat. Tarjous ei miellytä ainakaan paliskuntia. Niinpä maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja ei ainakaan liioitellut luonnehtiessaan tehtävää hyvin vaativaksi.
Monisyisessä kiistassa on erimielisyyttä siitäkin, miten laajalla alueella elinkeinojen yhteentörmäystä tulisi sovitella. Ministeriön toimintaohjelman pohjana oli Lapin työvoima- ja elinkeinokeskuksen johtajan Pirkko Saarelan selvitys, jonka mukaan poro- ja metsätalouden ristiriidat rajoittuvat Ylä-Lapissa lähinnä Inarin kuntaan Hammastunturin, Ivalon, Muddusjärven, Muotkatunturin ja Paatsjoen paliskuntiin. Paliskuntien mielestä kiistanalaiset alueet ovat paljon laajempia.
Etelästä katsoen Saarela on miltei kiistan keskellä, vaikka matkaa alueelle on hänen virkapaikaltaan satoja kilometrejä. Tietysti Saarela on kunnon virkamiehen tapaan kuunnellut eri osapuolia ja käynyt tutustumassa tilanteeseen. Ilmeisesti hänen selvityksessään säästettäväksi esitetyt alueet olisi syytä jättää rauhaan hakkuilta, vaikka sekin kaivelee metsureita.
Paliskuntien olisi puolestaan pidettävä entistä paremmin huolta siitä, että poroluku pidetään sovituissa rajoissa. Laidunten ylikuluminen ei ole myöskään porotalouden etu. Jos ahneudelle annetaan valta, mitkään alueet eivät riitä. Poronlihan hintakin pysyisi vakaana, kun tarjonta olisi tasaista ja markkinointikanavat sen mukaiset.
paakirjoitus@kaleva.fi