Lukijalta
Mielipide

Mahdollinen mitali on kehno korvaus pysyvästä terveyden menettämisestä – edistääkö huippu-urheilu hyvinvointia?

Pidetään ainakin lapset liikunnassa ja urheilussa mukana niin, että se on leikkiä, hauskaa yhdessä tekemistä ilman tavoitteita olympiavoitoista tai rahakkaista NHL-sopimuksista.

Kohtuullisesti harrastetulla liikunnalla on monia myönteisiä vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin. Sillä voidaan vaikuttaa sydän- ja verisuonitauteihin, diabetekseen, mielenvireyteen ja niin edelleen.

Lasten liikunnan on havaittu edistävän oppimista ja vanhusten liikunnan ehkäisevän dementiaa ja edistävän muistia. Sen sijaan huippu-urheilulla ja siihen liittyvällä liiallisella harjoittelulla on monia kielteisiä vaikutuksia.

Kalevassa oli 21.11. kaksi artikkelia, joissa huippu-urheilun kohtuuttomat vaatimukset tulivat hyvin esille.

Toisessa artikkelissa kerrottiin 16-vuotiaasta oululaisesta telinevoimistelijasta, joka oli valittu maailmancupiin. Voimistelija kertoi harjoittelevansa 8–9 kertaa viikossa ja yhteensä noin 25 tuntia. Tämäkin oli valmentajan mielestä hyvin maltillinen maailman mittakaavassa. Voimistelun ohella tyttö hoitaa vielä koulunsa viimeisen päälle.

Herää kysymys, millä ajalla kyseinen voimistelija ehtii olla perheen ja ystävien kanssa ja lukea läksyt, kun voimistelu vie jopa 4–5 tuntia päivästä. Mitä näin suuri harjoittelumäärä vaikuttaa kasvavien lasten psyykkiseen ja fyysiseen kehitykseen? Kuinka paljon seurauksena on pituuskasvun häiriöitä, rasitusmurtumia, kasvun hidastumista?

Artikkelissa kerrotun tytön tarinassa tuotiin esille yksi loukkaantuminen, jolloin käsi oli mennyt sijoiltaan ja kuntoutuminen siitä kesti lähes vuoden.

Toinen artikkeli kertoi naispainonnostajasta, joka valmistautui MM-kilpailuihin, kun takareisi repesi sisä- ja ulkopuolelta. Painonnostaja ei tästä lannistunut, vaan sisukkaasti kuntoutti itseään ja kymmenen päivää myöhemmin tempaisi 91 kiloa ja työnsi 117 kiloa. Tuollainen sisukkuus on kunnioitettavaa, mutta se ei edistä urheilijan terveyttä ja hyvinvointia. Noin lyhyen kuntoutuksen jälkeen ääripainoilla tehdyt suoritukset voivat aiheuttaa pysyviä vammoja.

Onko huippu-urheilijoilla tavallista ihmistä parempi kyky sietää vammoja ja kipuja ja urheilla tärkeissä kilpailuissa, vaikka polvet puudutettuna tai raajat teipattuina? Eivätkö he ajattele, että sairaana tai puolikuntoisena he vaarantavat terveytensä loppuiäksi? Mahdollinen mitali on kehno korvaus pysyvästä terveyden menettämisestä.

Miksi valmentajat ja urheilijoiden muut lähihenkilöt urheilulääkärit mukaan luettuna sallivat tällaista? Ei edes ravikilpailuissa puolikuntoiset hevoset saa eläinlääkäriltä lupaa osallistua kilpailuihin, mutta urheilijat saavat. Onko voittamisen halu suurempi kuin terve pelko vammautumisesta? Kun on seurannut viime vuosien parhaimpien urheilijoiden vammakierrettä, ei voi kuin ihmetellä ja sääliä.

"Ei edes ravikilpailuissa puolikuntoiset hevoset saa eläinlääkäriltä lupaa osallistua kilpailuihin, mutta urheilijat saavat. Onko voittamisen halu suurempi kuin terve pelko vammautumisesta?"

Viime vuosien Suomen parhaalle yleisurheilijalle Tero Pitkämäelle on tehty lukuisia leikkauksia, viimeksi 2018 polven eturistisidevamman vuoksi.

Aikaisemmin on operoitu reiden lähentäjälihas, kylkiluuvamma, revennyt vatsalihas ja tehty lukuisia käsivarteen ja olkapäähän kohdistuneita operaatioita.

Suomen kaikkien aikojen parhaalle jääkiekkoilijalle Teemu Selänteelle on myös tehty lukematon määrä leikkauksia, muun muassa sääri, pohje, polvi, reisi ja käsi. Yhden kasvoihin osuneen mailataklauksen seurauksena Selänteen suusta on lähtenyt hampaat ja suuhun laitettu 40 tikkiä. Häneltä on leuka murtunut ja lisäksi saanut aivotärähdyksen.

Nämä muutamat esimerkit ovat vain jäävuoren huippu. Monissa lajeissa riskit vammautumiseen ovat suuret kuten nyrkkeilyssä, jääkiekossa, jalkapallossa ja laskettelussa. Kuinka paljon tulee huippujääkiekkoilijoille aivovammoja päähän kohdistuneista taklauksista?

Kun vanhemmat haaveilevat, että heidän lapsistaan tulee huippuvoimistelijoita, jalkapalloilijoita ja jääkiekkoilijoita, olisi heidän hyvä lukea Kiira Korvesta kirjoitettu elämänkerta "Ehjäksi särkynyt". Siinä kerrotaan hyvin koskettavasti, mitä uhrauksia hän teki päästäkseen huipulle äärimmäisen vaativassa lajissa. Kauniin kuoren takana oli onneton ihminen, joka vasta nyt uran jälkeen on löytämässä itsensä.

Pidetään ainakin lapset liikunnassa ja urheilussa mukana niin, että se on leikkiä, hauskaa yhdessä tekemistä ilman tavoitteita olympiavoitoista tai rahakkaista NHL-sopimuksista.

Aarne Oikarinen

emeritusprofessori

Oulu

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.