Muutamaa päivää ennen Italian parlamenttivaaleja tärkein puheenaihe Palermossa oli Addio Pizzo liikkeen kokoontuminen, suusta suuhun kiertänyt kutsu saapua "Falconen puun" juurelle. Tuolla nimellä kutsutaan mafian vuonna 1992 murhaaman tuomari Giovanni Falconen kotitalon vieressä Notabartolo-kadulla kasvavaa suurta magnoliaa.
Väki saapui paikalle muutaman hengen ryhmissä, pareittain, koululaiset ryhminä, vanhimmatkin paikallaolijoista olivat alle 30-vuotiaita, villapaidat harteillaan, farkut jalassa, kuin urheilupäivää viettämässä. Addio Pizzo liike ("Hyvästi, suojelurahat") syntyi spontaanisti kaksi vuotta sitten.
Tuolloin urheilulajina oli kiertää keskellä päivää, kaikkien nähden, liikkeestä toiseen selittämässä ällistyneille, kiusaantuneille tai vihamielisille kauppiaille, että yhteistyö on voimaa, ja että he voivat "sanoa ei mafialle". Tuo sana on yhä tabu kaupungissa, jossa 80 prosenttia yrittäjistä maksaa suojelurahoja kaikessa hiljaisuudessa.
Kun teollisuusmies Libero Grassi sanoi nuo sanat yksin, avoimessa kirjeessään sisilialaiselle päivälehdelle, "Hyvät kiristäjät, minä en aio maksaa teille", hän joutui maksamaan sanoistaan hengellään. Tämä tosin tapahtui vuonna 1991, jolloin toisesta maailmansodasta peritty vanha poliittinen tasapaino oli järkkynyt, ja Cosa Nostraa johtavan Toto Riinan väki oli käynnistänyt hyökkäyksensä valtiota vastaan kylväen Palermon kaduille "tunnettuja ruumiita".
Mafia ei tapa kuin ennen
Giovanni Falcone, hänen entinen työtoverinsa Paolo Borsellino ja monet muut joutuivat tapetuiksi.
Eilispäivän kummisedät ovat nyt kaltereiden takana. Corleonessa mafialta takavarikoidut maat ovat luomuviljelyssä. Bagheriassa, tehtaassa, jossa mafia hävitti vihollistensa ruumiit upottamalla ne happoon, toimii nyt kirjasto ja lasten leikkikenttä. Mafia ei enää tapa niin kuin ennen. Liikkeen johtajana 40 vuoden ajan toiminut Bernardo Provenzano on mafiasta irrottautuneiden kertoman mukaan antanut ohjeen: "Nyt on aika sukeltaa syvälle."
Niinpä sanomalehdet eivät moneen vuoteen saaneet otsikkojensa aiheeksi juuri muita kuin Napolin Camorran tai Calabrian raivokkaan Ndranghetan tekemiä murhia. Palermo palasi vaikenemiseensa, keinotteluun ja hämäräperäisiin sopimuksiin. Kaupunki näytti uinuvan.
Mutta sitä odotti näyttävä herätys. Eräänä heinäkuisena aamuna vuonna 2004 kaupungin pääkatujen varsille ilmestyi yhtäkkiä ilmoituksia, jotka julistivat: "Kansa, joka maksaa suojelumaksuja, on kansa, jolla ei ole itsekunnioitusta." Ällistystä ja järkytystä television uutisissa, poliisipiirissä asiaa tutkittiin: julisteissa ei ollut allekirjoitusta. Kuka oikein oli uskaltanut?
Me uskalsimme
"Me", vastaa nauraen 29-vuotias juristi Ugo Forello, yksi Addio pizzo liikkeen perustajista. Ajatus syntyi sattumalta illanistujaisissa ystävien kesken. Joku vitsaili pubin perustamisesta. Siihen toinen vastasi: "Entä jos meiltä vaadittaisiin suojelurahoja?"
"Silloin totesimme, että sulkiessamme silmämme suojelurahojen vaatimiselta olemme kaikki kanssarikollisia, niin kauppiaat kuin asiakkaatkin. Suojelurahoilla mafia kerää kymmenen miljardia euroa vuodessa. Siitä syntyi hullu ideamme. Kului vuosi, ennen kuin liikkeen jäsenet paljastivat keitä he ovat: asianajajia, lääkäreitä, virkamiehiä, koulutettuja nuoria, jotka eivät ole mukana politiikassa. He yrittävät auttaa yrittäjiä ja keräävät allekirjoituksia (tällä hetkellä 7 000) asiakkailta, jotka sitoutuvat ostamaan vain kaupoista, jotka vastustavat suojelurahajärjestelmää.
"Jotkut pitävät meitä haaveilijoina. Brancaccion köyhässä mafiakorttelissa yksi heistä sanoi minulle, että sinä puhut, mutta he antavat työtä´ On paha katsoa, kun tuo alistumisen kulttuuri tuhoaa nuoretkin. Pelko on kaikkialla läsnä. Kukaan ei luota valtioon, ja poliittiset puolueet, vasemmistokin, kääntävät katseensa muualle. Niinpä vaihtoehtona on lähteä, kuten niin monet nuoret. Tai sitten taistella ja jäädä. Minä aion jäädä."
Umberto Santino ei ole koskaan edes suunnitellut lähtemistä. Tämä paperipinojensa taakse vetäytynyt sosiologi on jo 30 vuoden ajan sitkeästi tutkinut mafian vastarintaa Impastato-instituutissa. Hänen tuomionsa on ehdoton: "Nyt kun Berlusconi johtaa hallitusta, tilanne on täällä pahempi kuin koskaan."
Hän selittää, että mafia, jonka nuori sukupolvi on pitkälle koulutettua, on lähtenyt mukaan liike-elämään, eikä sen enää tarvitse tappaa.
"Vanhat kristillisdemokraatit kompromissihaluineen helpottivat yhteistyötä mafian kanssa, mutta Berlusconi on pannut vielä paremmaksi ajamalla läpi visionsa, joka saarnaa yksilön etua ennen yleistä etua, vie arvovaltaa oikeuslaitokselta, rohkaisee voiton tavoitteluun ja hyväksyy mittojen mukaan laadittuja lakeja. Se on laittomuuden laillistamista. Miksi mafiaväki ei tuntisi oloaan turvalliseksi? Sehän on heidän kulttuuriaan."
Voi miettiä, miten edellisissä vaaleissa vuonna 2001 keskustaoikeisto saattoi saada 61 paikkaa 61:stä. Se on outo tulos, jopa saarella, joka on perinteisesti ollut oikeiston äänilaari. Nyt vasemmisto ei edes odota liikoja, parhaassa tapauksessa tasapeliä.
Vaaleissa asia vaietaan
Värikkäät vaalijulisteet ovat sävyltään rauhoittavia, kampanjassa keskustellaan työttömyydestä, terveydenhuollosta (joka on Sisiliassa surkealla tasolla), kaikesta muusta paitsi mafiasta. Ikään kuin sitä ei enää olisi olemassa, kuten aikanaan totesi mafian olemassaolon kiistänyt Palermon kristillisdemokraattien pelätty johtaja Salvo Lima, joka joutui neljätoista vuotta sitten tappajan ampumaksi, kun ei enää pystynyt tyydyttämään vaativia "ystäviään".
Onko mafia, jonka liikevaihto on tutkimusten mukaan koko Italiassa sata miljardia euroa vuodessa, todella onnistunut vetämään kaikki sisilialaiset mukaan vaikenemiseen? Capo d´Orlandossa, pienessä rantakaupungissa, joka vapautui suojelumaksuista viisitoista vuotta sitten pidätyttämällä mafiapäälliköt, rohkea entinen kauppias ja suojelumaksuja vastustava komissaari Tano Grasso ei kuvittele liikoja.
"Mafia ei ole koskaan ollut yhtä vahva."
Hän puhuu realistisesta lähimafiasta, joka voitelee alueellisia edustajia, joilla on enemmän päätäntävaltaa rahanjaossa kuin kansallisen parlamentin edustajilla. Mafiasta, jolla on monopoli betonialalla, kuljetuksissa, sitrusviljelyssä ja lihantuotannossa, ja joka määrää hinnat ja valvoo markkinoita.
"Neljäsosassa Italiaa ei ole enää vapaata yritystoimintaa. Mafia haluaa luoda tunteen ´kevytmafiasta´, joka on osa yhteiskunnallista konsensusta. Se näkyy selvästi suojelurahojen keräämisessä. Tällä hetkellä he eivät vaadi isoja summia (200, 400 euroa kuukaudessa), mutta he vaativat niitä kaikilta. Hiljainen arkipäiväistyminen on vaara."
Voisiko ratkaisun nimi olla Rita Borsellino? Tämä tyylikäs viisikymppinen mafianvastustaja, murhatun tuomarin Paolo Borsellinon sisar, apteekkari, jolla ei ole poliittista taustaa, on lähtenyt mukaan vaalinäyttämölle. Hän tavoittelee aluejohtajan paikkaa keskustavasemmiston ehdokkaana vaikutusvaltaista Toto Cuffaroa vastaan.
Vaalit pidetään vasta 28. toukokuuta, mutta ne ovat lisänneet kiinnostusta parlamenttivaaleihin. Vasemmiston hyvä tulos kansallisissa vaaleissa antaisi vauhtia tälle tähän asti tuntemattomalle ehdokkaalle.
Mitä Rita Borsellino sanoo, vaikkapa Brancacciossa, jossa hänellä oli paljon yleisöä, ja vielä enemmän väkeä kuuntelemassa suljettujen verhojensa takaa? Hän haluaa antaa äänen kansalaisyhteiskunnalle ja "palauttaa Sisilialle sen arvokkuuden". Hän tietää, että jokainen uusi työpaikka merkitsee yhden sisilialaisen pääsyä mafian pauloista. Hän puhuu usein osallistumisesta, yhteistyöstä, muutoksesta. Noilla sanoilla on täällä kantavuutta, ja vaikutus näkyy gallupeissa, joissa hänen kannatuksensa on varsin hyvä.
"En halua hajottaa, vaan yhdistää, luoda siltaa politiikan ja yhteiskunnan välille", hän selittää.