Tylyt työttömyysluvut yhdistyivät Suomen Pankin ja valtiovarainministeriön madonlukuihin juuri kun hallitus pohti budjettikehyksiä. Tosiasioiden tunnustaminen on uuden alun edellytys.
Virallisia talousennusteita on usein tuntunut vaivaavan katteeton optimismi. Joulukuussa Suomen Pankki arvioi kansantuotteen supistuvan tänä vuonna vain puolella prosentilla. Loppuvuodesta valtiovarainministeriössä oltiin vielä sitä mieltä, että Suomi selviää taantumasta monia muita maita vähemmällä.
Nyt on toinen ääni kellossa. Suomen Pankki ja valtiovarainministeriö päätyivät molemmat povaamaan peräti viiden prosentin pudotusta kansantuotteeseen. Sellaisia miinuksia ei maassa ole koettu sitten 1990-luvun alun.
Kuten ei ole koettu sitäkään, mitä nyt työttömyydelle on tapahtumassa. Työttömyysaste on nyt 7,6 prosenttia. Vuodessa on menty ylöspäin 1,2 prosenttiyksiköllä. Hyppäys on poikkeuksellinen, eikä se tähän pysähdy. Kuluvan vuoden ennusteet ovat yhdeksässä prosentissa, ja siitä lukemien odotetaan vielä pahenevan.
Ei tällaisissa lukemissa paljon jää myönteisille tulkinnoille varaa. Ei etenkään, kun niitä höystävät jatkuvalla syötöllä tulevat lomautusuutiset, kuten Outokummulta tiistaina Torniosta.
Näissä tunnelmissa hallitus pohti tiistaina budjettikehyksiä. Suuri kysymys on, milloin pohjan voi olettaa tulevan vastaan. Ennusteet on piirretty niin, että tämän vuoden aikana tai viimeistään ensi vuonna käyrät kääntyvät taas ylöspäin.
Käykö niin, sitä ei kukaan voi oikeasti tietää. Se asia ei ole Suomen käsissä, sillä halvaus on maailmanlaajuinen.
Mutta jotain suhteellisuudentajua saa, kun silmäilee kansainvälisiä talousuutisia. Niissä kerrotaan usein maista, jotka ovat syvissä vaikeuksissa. Suomi ei koskaan ole mukana sellaisissa luetteloissa. Miksi olisikaan -- maan työttömyys on alle euroalueen keskiarvon, valtiontalouden kunto on poikkeuksellisen hyvä, pankkikriisiä ei ole.
Ei Suomen nykyisiä ongelmia kiistää voi, mutta ei niitä pidä ylimääräisesti synkistelläkään.
Vuonna 2000 Suomen työttömyysaste oli kymmenen prosentin vaiheilla. Silloin tunnelmat maassa olivat täysin normaalit. Nyt työministeri Tarja Cronberg sanoo uskovansa, että kymmenen prosentin raja ei mene rikki, vaan sitä ennen työttömyys kääntyy taas laskuun.
Kehnojen talousuutisten virta vie herkästi näkemään todellisuuden mustempana kuin se onkaan. Työttömyys ei kovin hevin edes voi räjähtää käsiin 1990-luvun alun tavoin, sillä suuret ikäluokat ovat juuri jäämässä eläkkeelle ja työikäisen väestön ikäluokat pienenevät. Oleellinen havainto nykytilanteessa on sekin, että naiset näyttävät pitävän työpaikkansa.
Vaikeudet ovat ennen muuta miesvaltaisen vienti-ja rakennusteollisuuden vaikeuksia, ja sellaisina pahoja. Mutta väki on osaavaa ja yritysten paras tulevaisuuden tae. Firmat tekevät viisaasti, jos ne turvautuvat lomautuksiin ja koulutusmahdollisuuksiin suorien irtisanomisten sijaan.
Tiistain työttömyys- ja talousluvut jäävät aikakirjoihin siinä, että ne ikään kuin virallistavat tapahtuneen syvän käänteen. Tosiasioiden tunnustaminen on edellytys uudelle alulle.
Suomi ei ole kuilun partaalla, kuten oli 1990-luvun lamassa. Maa on vakaa, yhteiskunta vahva, väki koulutettua.
Kuten Jorma Ollila Financial Times -lehden haastattelussa huomautti, pohjoismainen malli on näissä oloissa toimivin mahdollinen.