Nykyisin ulkomaille matkustelevat ihmiset etsivät lomallaan aktiviteettia. Vuoristoisen Madeiran levadavaellukset antavat kunnon haasteen. Tasaisen maan tallaajien on mukava kavuta vuorenrinteitä, silmäillä laaksojen minitaloja, kiemuraisia teitä ja kaukana siintävää merta.
Madeiralla voi löhötä rannallakin, mutta hiekassa ei tarvitse tarpoa. Kalliorannat ovat kovaa mustaa kiveä, laavaa. Kukkaissaareksi ja myös Atlantin kelluvaksi puutarhaksi kutsuttu Madeira on syntynyt tulivuoren purkausten seurauksena monta miljoonaa vuotta sitten.
Perinteisesti saaren matkailijat ovat varakasta, iäkkäämpää väkeä. Nykyisin sinne ovat löytäneet myös luonnonystävät ja vaeltajat. Saksalaiset tulevat saarelle pelkästään levadavaellusten takia. Viime aikoina ne ovat alkaneet kiinnostaa suomalaisiakin.
Levadat ovat kastelukanavia, joiden rakentaminen Madeiralla aloitettiin jo 1400-luvulla. Silloin ne tehtiin puusta ja maasta. Ne rakennettiin keräämään vettä etelärinteille sateettomien kesäkuukausien varalle.
Levadojen viereen tehtiin polku kastelukanavan huoltotarkoitukseen, ja tämä kulkutie antaa erinomaisen mahdollisuuden tutustua saareen. Paikalliset asukkaat käyttävät levadoja kulkureitteinä, sillä teitä ei ole läheskään joka paikassa.
Levadojen yhteenlaskettu pituus Madeiralla on yli 2 000 kilometriä. Uusimmat on rakennettu betonista.
Kemiläiset Eila ja Alpo Affekt matkustivat Madeiralle pariksi viikoksi viettämään Alpon 60-vuotispäiviä. Reippailevina ihmisinä he olivat mukana vaelluksella heti ensimmäisenä päivänä. Kymmenisen kilometriä pitkä reitti kulki hyvinkin vaativissa rinteissä. Se muuttui aika ajoin kapeaksi kaistaleeksi: pudotus polulta saattoi olla kymmeniä metrejä, eikä suojakaiteista ollut tietoakaan.
"Huolto ei taida yltää rakennelmiin asti, ainoastaan kastelukanavan ylläpitoon. Omalla vastuullahan täällä kuljetaankin", Eila Affekt aprikoi.
Mielenkiintoinen vaellusreitti kulki keskellä alkuperäismetsää laurisilvaa eli laakerimetsää. Ikivihreiden lehtipuiden muodostamassa metsässä vuoripurot laskevat korkealta huipulta ja vesi kerääntyy levadoihin.
Metsässä voi nähdä villeinä kasvavia orkideoja, kallankukkia ja monia eksoottisia ja rauhoitettujakin kasveja. Erikoinen on plataanipuu, jonka rungon kuviosta lienee saanut suomalaistenkin maastopuku mallinsa. Näköalapaikkojen vahvat ja kestävät kaiteet tehdään kanervapuusta.
Suurin elämys matkalla oli vaellus Pico do Arieirolta saaren korkeimmalle huipulle Pico Ruivolle. Reitti lähtee 1 810 metrin korkeudesta ja kulkee saaren korkeimmalle huipulle 1 860 metriin. Tällä vaelluksella kysytään malttia, sillä ohut ilma voi tehdä tepposen liikaa kiirehtivälle. Noin 10 kilometrin matkaan käytettiin aikaa reilut neljä tuntia.
Maasto oli vaikeakulkuista. Välillä sukellettiin taskulamppujen kanssa tunneleihin, joskus niin mataliin, että oli kuljettava lähes nelinkontin.
Talvikuukausina sää voi vaihdella ja tehdä levadat äkkiä kulkukelvottomiksi.