Ranskan presidentti Emmanuel Macron on noussut liittokansleri Angela Merkelin rinnalle keskeiseksi eurooppalaiseksi suunnannäyttäjäksi.
Kaksikko muotoilee nyt yhdessä EU:n tulevaisuuden linjaa. Sillä on iso merkitys myös Suomelle.
Ranskan presidenttien perinteisiin on kuulunut puhe Euroopan parlamentissa. Strasbourgissa kävi esimerkiksi presidentti François Hollande lokakuussa 2015. Se puhe ei muuttanut maailmaa, EU:ta eikä Ranskaakaan.
Viime tiistaina Euroopan parlamentissa puhui Ranskan presidenttinä Emmanuel Macron, 40. EU-kansanedustajien ohella kuulolla olivat poliittiset päättäjät joka puolelta Eurooppaa. Äänessä oli nyt valtionpäämies, jonka sanomisilla on todellista merkitystä.
Vielä vähän aikaa sitten EU-Euroopan kiistaton johtaja oli Saksan liittokansleri Angela Merkel, 63. Viime syksynä hän kärsi kirvelevän vaalitappion. Merkel jatkaa liittokanslerina, mutta hänen arvovaltansa ei ole entisellään.
Juuri nyt enemmän painoa on sillä, mitä Élysée-palatsin isäntä ajattelee ja sanoo.
Strasbourgissa Macronin puheen ytimessä olivat arvot ja käytössä vahvasti latautuneet sanat. Macronin mukaan Euroopassa on menossa ”ajatusten sisällissota”, kun kansallinen itsekkyys ja epädemokraattiset voimat pyrkivät haastamaan eurooppalaisia arvoja.
Vastauksena noille voimille ei hänen mukaansa pidä tarjota ”autoritaarista demokratiaa” vaan ”demokratian auktoriteettia”. Kiteytys on oivaltava ja jäänee elämään eurooppalaiseen keskusteluun.
Puhe oli selvästi tarkoitettu hengen nostatukseksi. Konkreettisena toimena Macron kuitenkin kertoi Ranskan olevan valmis lisäämään maksuosuuttaan EU:lle.
Macron sai murskaavan vaalivoittonsa pitkälti EU-myönteisillä teemoilla. Hänen aitoa haluaan vahvistaa unionia ei ole syytä epäillä, vaikka hän takuuvarmasti haluaa samalla ajaa Ranskan etua.
Macronin keinot vahvistaa ”eurooppalaista suvereniteettia” pohjautuvat EU:n yhteistyön tiivistämiseen niin taloudessa, politiikassa kuin turvallisuudessakin.
Kriittinen kysymys EU:n toisen mahtimaan eli Saksan näkökulmasta on, mitä Macron näiden tavoitteiden alle käytännössä haluaa. Samalla tavalla ehdotuksia seuraa Suomen johto.
EU:n yhteinen turvallisuuspolitiikka ei meillä juuri aiheuta nikottelua mutta taloudellinen yhteisvastuu suoranaisia nielemisongelmia sekä hallituksessa että oppositiossa. Yhteinen valtiovarainministeri, euroalueen budjetti ja yhteinen talletussuoja herättävät saman tien epäilyksen, että talouttaan hyvin hoitaneet maat pannaan maksamaan tuhlareiden laskuja.
Kuinka tiukasti Macron tätä edes ajaa, jää nähtäväksi. Mutta ehkä yhteistä vastuuta ja ainakin valvontaa tarvitaan, jotta Kreikan tapauksen kaltaiset farssit voidaan vastedes välttää.
Macron ja Merkel ovat nyt aloittaneet keskustelut euroalueen ja koko EU:n uudistamisesta. Edelleenkään suuria muutoksia ei EU:ssa tapahdu ilman Saksan myötävaikutusta.
On silti erinomaista, että keskustelu unionin kehittämisestä on saanut uutta vauhtia. Toimintakykyinen, vahva unioni on myös Suomen kaltaisen maan etu.