Kun maatalouden ympäristötuki lanseerattiin Suomeen kolmetoista vuotta sitten, odotukset olivat korkealla.
Vihdoin oli saatu avuksi jotain kättä pidempää vuosikymmeniä jatkuneen maatalousluonnon köyhtymisen pysäyttämiseksi. Vaan kuinka on käynyt?
Luonnon monimuotoisuus on edelleen matkalla alaspäin kuin lehmän häntä, vaikka ympäristötukea on maksettu viljelijöille vuosittain noin 300 miljoonaa euroa.
"Tuesta on kyllä ollut hyötyä luonnolle, mutta käytettyyn rahamäärään nähden hyödyt ovat jääneet kovin vaatimattomiksi", harmittelee Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Mikko Kuussaari.
Pontta sanoilleen Kuussaari saa koordinoimansa laajan Luonto-Mytvas -tutkimushankkeen tuloksista.
Vuosina 2000-2006 toteutetussa hankkeessa on kerätty alueellisesti varsin kattava seuranta-aineisto putkilokasvien, perhosten, mesipistiäisten ja peltolintujen lajistollisen monimuotoisuuden ja yhteisökoostumuksen vaihtelusta tavallisilla suomalaisilla maatalousalueilla.
Tutkimus on tuottanut runsaasti uutta tietoa maatalousluontoon vaikuttavista avaintekijöistä sekä ympäristötukeen kuuluvien toimenpiteiden vaikuttavuudesta.
Ympäristötuen tarkoituksena on korvata viljelijöille ympäristönsuojelusta ja maisemanhoidosta aiheutuvia kustannuksia ja tulonmenetyksiä.
Valtaosa rahoituksesta käytetään perus- ja lisätoimenpiteisiin, jotka ovat pakollisia kaikille tukeen sitoutuneille viljelijöille.
Luonto-Mytvas -hankkeen seurantatutkimuksesta ilmenee, että ympäristötuen pakolliset toimenpiteet ovat olleet riittämättömiä luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi, saati sen lisäämiseksi.
Useimpien toimenpiteiden tavoitteet on asetettu niin matalalle, ettei viljelijöiden ole tukea saadakseen juurikaan tarvinnut muuttaa normaaleja käytäntöjään.
Suurimpana puutteena Kuussaari pitää sitä, ettei pakollisiin perustoimenpiteisiin kuulu yhtään merkittävästi luonnon monimuotoisuutta edistävää käytännön toimenpidettä, vaikka luontoa hyödyttäviä toimia olisi helppo toteuttaa millä tahansa maatilalla. Kuussaari lisäisi oitis perustoimenpiteisiin luontoystävälliset kesannot sekä nykyistä leveämmät pientareet.
"Olisi hyvin tärkeää saada säilytettyä avoimia puoliluonnontilaisia elinympäristöjä nykyistä enemmän kaikilla maatiloilla. Tällä tavoin voitaisiin taata myös luonnon tarjoamien ekosysteemipalvelujen, kuten pölyttäjien ja tuholaisia saalistavien petohyönteisten, säilyminen maatalousalueilla", Kuussaari selittää.
Kesannot kehittyvät monimuotoisiksi, kun ne perustetaan käyttäen heikosti kilpailevia heinälajeja, kuten lampaannataa ja nurmirölliä, ja kun kesannon annetaan olla samalla paikalla useita vuosia. Pientareiden leventämisestä puolestaan olisi eniten hyötyä aurinkoisissa metsään rajoittuvissa pellonreunoissa.
Vapaaehtoisiin erityistukiin käytetään ympäristötuen kokonaisrahoituksesta vain 13 prosenttia, mutta silti niillä on ollut suurempi merkitys monimuotoisuudelle kuin perus- ja lisätoimenpiteillä yhteensä. Etenkin perinnebiotooppien hoidon tuki on osoittautunut toimivaksi tukimuodoksi.
Perinnemaisemat ovat suomalaisen luonnon runsaslajisimpia elinympäristöjä, ja ympäristötuki mahdollistaa niiden säilyttämisen avoimina niitolla, karjan laidunnuksella sekä kunnostettavien alueiden raivauksella.