Kiimingin Ahvenlammen maastossa syttyi maastopalo sunnuntai-iltapäivänä. Palo roihusi noin puolen hehtaarin alalla vanhalla hakkuuaukiolla. Palon epäillään syttyneen huonosti sammutetusta nuotiopohjasta.
Koiranulkoiluttaja huomasi savua metsässä ja hälytti apua paikalle. Pelastuslaitoksen Kiimingin ja Haukiputaan yksiköt saivat tulen hallintaan, eikä se päässyt leviämään läheiseen tiheään metsään.
Palomestari Jari Lepistö muistuttaa, että nuotiot on sammutettava huolellisesti, vaikka sää olisikin sateinen. Metsästys- ja marjastusaikaan palokunnat joutuvat sammuttamaan maastopaloja, jotka ovat saaneet alkunsa huolimattomasta tukahdutetuista nuotioista.