Muhoksen kaltainen maalaispaloasema on oma maailmansa, ohjeistaa kalustonhoitaja Timo Parviainen.
Kaupungin isoilla paloasemilla kalusto on hajautettu eri autoihin. Esimerkiksi vaarallisten aineiden tehtäville on omat autonsa. Sen sijaan pienemmillä paloasemilla erikoistehtävienkin varustus on saatava mahdutettua yksiin ja samoihin autoihin.
Siksi Muhoksellakin pääkäytössä olevaan paloautoon on sommiteltu somasti tilat kaikille tarvittavalle. Kun yhden oven avaa, sisältä paljastuu aina uusi maailma.
Ensimmäisen oven takaa löytyvät loukkaantuneita varten tarkoitetut lämpöpussit, nostotyynyt, pukeutumisalustat sekä harvoin tarvittava kemikaalisuojapuku.
Toisen oven takaa löytyvät siisteihin pinoihin viikatut kylmäsuoja-, pintapelastus- ja roiskesuojapuvut sekä metsurinvarusteet ja käsisammuttimet.
Kolmannen, neljännen, viidennen oven takaa varustusta löytyy lisää – lähes loputtomasti. Yhden oven takaa löytyy jopa muovinen kastelukannu. Se on Parviaisen mukaan erinomainen väline maastopalojen jälkisammuttamiseen.
Palopilli puuttuu
Perinteistä palopilliä Muhoksen paloaseman tiloista ei löydy. Se ei ole enää pitkään aikaan soinut Muhoksella. Syykin on yksinkertainen, sillä läpitunkevaa pillin vinkunaa on aseman naapureiden mielestä sietämätöntä kuunnella.
Palopillissä oli lisäksi oma huonot puolensa. Kun se soi, asiasta kiinnostuneet kuntalaiset tiesivät lähteä seuraamaan paloautoja.
Kun Muhoksen paloasema oli vielä kunnantalolla, palohälytyksen kuullut paikallinen nuorisoporukka tapasi lähteä seuraamaan tehtävälle hälytettyjä paloautoja. Erityisen kiusalliseksi tämä kiinnostus muuttui silloin, jos hälytys vei kapeille mökkiteille. Silloin erityisesti perässä seuraavan säiliöauton eteneminen kävi jo vaikeaksi siviilien valloittaessa koko tien, Jukka Ukkola kertoo.