Suoraan peruskoulun penkiltä ammatilliseen oppiin hakeutuvien joukko on kasvanut jo enemmän kuin aloituspaikkojen määrä. Teollisuuden ja palvelualojen huuto uhkaavasta ja osin jo iskeneestäkin työvoimapulasta on kuultu.
Samalla lukioiden opiskelijamäärä ja myös lukioiden määrä on vähentynyt. Valtakunnallisesti lukioon hakeutuu vielä hieman yli puolet peruskoulun päättävistä, mutta alueelliset erot ovat kasvaneet suuriksi. Jako on selvä: kasvukeskuksissa lukioon menee selvästi enemmän nuoria kuin maalla. Aloituspaikkojen määrää ei kaupungeissa haluta vähentää, sillä siitä kärsisi kuulemma jo modernin maalikylän imagokin.
Päätös toisen asteen koulutuspaikan valinnasta pitäisi olla yhtä helppo tai visainen riippumatta nuoren asuinpaikasta. Alueellinen tasa-arvo jää kuitenkin tässäkin lakiin kirjatuksi kauniiksi toiveeksi.
Ammattikoulut on maalta jo menetetty ja niiden keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin jatkuu. Tavoitteena on vahva alueellinen ammattioppiverkosto. Suuruus tuo kuitenkin tullessaan ongelmia. Jokainen 16-vuotias ei ole kypsä vastaamaan opiskelustaan ja vapaa-ajastaan vieraalla paikkakunnalla ilman vanhempien ohjausta.
Lukioista täytyy pitää maalla kiinni kaikin voimin. Kaupungissa lukioiden yhdistäminen merkitsee pitempiä koulumatkoja ja suuren koulun kiroja, maalla lukion lopetus tarkoittaa usein opiskelijalle pakkomuuttoa ja vanhemmille kasvavia kuluja. Tai sitten nuori liittyy vaarallisen suureen vailla koulutuspaikkaa olevien joukkoon.
Lukion ja ammattiopetuksen vastakkainasettelu on turhaa. Valinta on jokaisen oma, mutta valinnanvaraa pitää olla ilman pakkoa muuttaa pois kotoa.
Ammattiopetuksen puolesta puhuu vaikka laskelma, jonka mukaan lukion ja kuusi vuotta yliopistoa läpi kahlannut lakimies saavuttaa parikymppisenä putkimiehen hommiin tarttuneen kaverinsa kokonaisansiot vasta 13 vuoden työuran jälkeen. Museoamanuenssin uralle lähtenyt ikätoveri ei saa tuota ansioeroa kiinni nykypalkoilla koskaan.
Laskennallisesti ammattikoulutuksessa on tarjolla paikka lähes jokaiselle oppiin haluavalle. Kiinnostus eri aloja kohtaan kuitenkin vaihtelee, eikä valinnoissa aina paina alan työllisyys vaan joku muu seikka, vaikkapa kuviteltu trendikkyys. Esimerkiksi erilaisia media-alan opiskelijoita on pilvin pimein, mutta työvoimapulasta kärsivä metalli ei vieläkään vedä.
Pienten, siis yleensä maaseudun lukioiden opetus kestää vertailun kaupunkien koulujen kanssa. Opetus on räätälöityä, opettajat tuntevat hyvin oppilaansa ja keskimääräistä suurempi osa suorittaa opiskelunsa kolmessa vuodessa. Etäopetus videoyhteyksineen on monessa pikkulukiossa ollut arkea jo vuosikausia, kun isommissa kouluissa vasta viritellään nettikameroita.
Pienten lukioiden on lunastettava tulevaisuutensa jatkuvasti, uutta omaksuen ja menoja tarkasti valvoen. Esimerkiksi Kainuun hallintokokeilussa lukioiden yhteistyöltä odotetaan paljon. Toistaiseksi on pärjätty, mutta tulevaisuudessa häämöttää isoja kysymyksiä.
Valtiolla on erinomainen mahdollisuus harjoittaa tuntuvaa aluepolitiikkaa, kun se lopettaa opetuksen alueellisen eriarvoisuuden kasvattamisen. Lukioiden ja ammatillisen opetuksen yhteistyön mahdollisuuksiakin on kehitettävä - kummankaan laatua heikentämättä.
petri.hakkarainen@kaleva.fi