Ei ole olemassa toista maata maailmassa, joka tunnettaisiin yhtä voimakkaasti pelkästään yhden urheilulajin perusteella.
Minne tahansa maailmalla menet, Brasilia on yhtä kuin jalkapallo. Ja brasilialaisille jalkapallo on heidän identiteettinsä symboli.
Brasilian maajoukkueen keltainen pelipaita lienee maailman tunnetuin urheilujoukkueen asuste. Brasilialainen Pelé on Muhammad Alin ohella maailman tunnetuin urheilija. Jossain jalkapallon takana tulevat samba, karnevaalit ja kahvi, mutta ne ovat vain lisähöystettä vihreän veran pelille.
Kaiken lisäksi perinteinen brasilialainen pelityyli, "kaunis peli", on innoittanut kirjailijoita ja runoilijoita - lumonnut kyynikoitakin.
Mutta miten tämä on mahdollista? Miten Brasilia on ollut ainoana maana mukana jokaisessa MM-turnauksessa ja voittanut maailman suurimmassa urheilulajissa eniten, viisi kertaa, maailmanmestaruuden? Vastahan reilut sata vuotta sitten englantilaiset toivat ensimmäisen nahkakuulan Brasiliaan.
Maa on toki maailman viidenneksi väkirikkain maa ja pinta-alakin on viidenneksi suurin. Mutta sillä ei voi selittää juuri mitään. Kiina on noin miljoona neliökilometriä suurempi kuin Brasilia ja kiinalaisia on yli miljardi enemmän brasilialaisia. Väitetään, että ensimmäinen jalkapallo on valmistettu Kiinassa. Silti Kiina ei ole jalkapallomaa.
Valokuvaaja Juha Tamminen ei osaa selittää, miksi Brasilia sekosi heti jalkapalloon. Tamminen tietää kuitenkin, miten Brasilia tunnetaan jalkapallosta. Valokuvaaja on asunut jo lähes parinkymmenen vuoden ajan Suomen talvikauden Brasiliassa ja kiertänyt muuallakin maailmassa.
"Jalkapallo on Brasiliassa uskonto. Kaikki pelaavat sitä ympäri maata. Kun ihmiset maailmalla kuulevat, että vaimoni on Brasiliasta, he mainitsevat heti jalkapallon. He eivät välttämättä tiedä tarkalleen, missä Brasilia on, mutta tuntevat kyllä Ronaldon ja Romarion", tunnettu jalkapallokuvaaja Tamminen naureskelee.
Alex Bellos yrittää selvittää vuosi sitten ilmestyneessä kirjassaan, miten maan jalkapalloihme on syntynyt ja kasvanut. Bellos onnistuu siinä hyvin, mutta tarvitsee selvittämiseen yli 300 sivua ja esimerkkejä laidasta laitaan.
Kuitenkin Bellosin kirjan nimi kertoo jo olennaisen: Futebol (jalkapallo) - brasilialainen elämäntapa.
Kauniin pelin
ristiriita
Brasilialainen rakastaa jalkapalloa. Suurella osalla ihmisistä on oma seuransa, mutta silmäterä on jokaisella sama: maajoukkue.
Siksi Brasilian maajoukkueella sanotaankin olevan 180 miljoonaa valmentajaa.
Maajoukkuevalmentajan työ ei ole kadehdittava, sillä maajoukkueelle asetettu yhtälö on vaikea, joskus jopa mahdoton. Pitää voittaa maailmanmestaruus, mutta se pitää voittaa kauniilla pelillä.
Brasilian kaunis peli nousi tunnetuksi Pelén aikana 1958-1970, jolloin maa voitti kolme maailmanmestaruutta. Välillä maajoukkueen kaunis peli on ollut muisto vain ja nykyjalkapallon aikana Brasiliakin joutuu tekemään kompromissejä.
Kun maa voitti viime vuonna viidennen maailmanmestaruutensa, oli joukkueen peli sekoitus eurooppalaista kurinalaisuutta ja etelä-amerikkalaista taitoa.
"Brasilialainen kansanluonne vaihtelee alueittain. Etelässä, jossa on paljon saksalaisten ja italialaisten jälkeläisiä, pelataan kurinalaisemmin. Bahian alueella 90 prosenttia väestöstä on mustia, ja he tuovat peliin oman leikittelevämmän piirteensä", Juha Tamminen toteaa.
Tammisen ja monen jalkapallofanin suosikki Brasilian maajoukkueista on Tele Santanan vuonna 1982 valmentama joukkue. Peli oli hivelevän kaunista, mutta joukkueen tie nousi pystyyn jatkolohkossa.
Tasapeli Italiaa vastaan olisi vienyt brassit mitaliotteluihin, mutta 2-2-tilanteessa pelaajisto viljeli omassa päässä vielä kantapääkikkoja. Italia rankaisi leikistä ja voitti 3-2.
"2-2-tilanteessa Brasilian olisi pitänyt hyydyttää peliä, mutta se ei sopinut joukkueen mentaliteettiin. Eurooppalaisuus on brasilialaisille kirosana, koska henkilökohtaista taitoa arvostetaan taktiikkaa enemmän. Jos paikallisilta kysytään, niin monen mielestä Garrincha on parempi kuin Pelé. Pelé oli joukkuepelaaja, kun taas Garrinchalle oli turha antaa ohjeita. Hän teki mitä halusi", Tamminen kuvailee.
Kauniissa pelissä yhdistyy brasilialaisen jalkapallon lumous ja kirous.
Värikkyyttä
lempinimillä
Värikkyys näkyy Brasiliassa muuallakin kuin peliasussa tai -tyylissä. Brasilialaisten ihmisten värikirjo on todella laaja, eikä maassa ole rasismia samassa mittakaavassa kuin monessa muussa maassa.
Siinä missä esimerkiksi Hollannin maajoukkueen sisällä on ollut rotujen välisiä kahinoita, pidetään Brasiliassa monirotuista joukkuetta täysin normaalina ja ongelmattomana.
"Koko kansahan on yksi värien sekoitus. Brasiliassa ei voida kuvitellakaan, että maajoukkue koostuisi pelkästään mustista tai pelkästään valkoisista pelaajista", Tamminen mainitsee.
Jos monirotuisuus on brasilialaisten vahvuus, lempinimet nostavat osaltaan maineen potenssiin. Olisiko Edson Arantes do Nascimento yhtä kuuluisa urheilija kuin Pelé, vaikka kysymys on samasta pelaajasta? Taipuisiko Luis Nazario de Lima yhtä hyvin kielen kärjellä kuin Ronaldo?
Lempinimet eivät ole pelkästään urheilijoiden omaisuutta. Brasilialaiset kutsuvat yhteiskuntaluokista riippumatta toisiaan mielellään lempinimillä. Jopa maan nykyinen presidentti Luiz Inácio Lula da Silva on virallistanut lempinimensä. Tavallinen kansalainen voi kutsua presidenttiä tuttavallisesti Lula-nimellä.
"Voi vain ajatella radioselostuksia, joissa pitäisi lausua pelaajan nimi kokonaan", Tamminen naurahtaa.
Jalkapallo on Brasilian uskonto, sanotaan. Kun kaksi uskontoa lyödään yhteen, saadaan aikaan maailman menestynein maajoukkue. Esimerkiksi vuoden 2002 MM-finaalin jälkeen Brasilian joukkue kerääntyi piiriin ja rukoili.
"Varmaan 90 prosenttia pelaajista muistaa aina kiittää yläkertaa voitosta. Jos yläkerta vaikuttaisi kaikkien rukouksien mukaisesti, niin kaikki pelit Brasiliassa päättyisivät tasapeliin. Maassa on sellainen sanonta."
Iloisen vapaa
sekasorto
Mysteeri on yhä olemassa. Miksi Brasilia on maailman tunnetuin ja menestynein - maapallon kokoinen - jalkapallomaa?
Elämäntapa, uskonto, kaunis peli, värikkyys ja intohimo ovat hyviä selityksiä, mutta nekään eivät kerro, miksi jalkapallo nousi historian lyhyessä hetkessä käsittämättömään asemaansa.
Intohimolla on toinenkin puolensa. Monissa seurajoukkueissa kaunis peli on ollut kaukana, kun vastustajan jalkoja on luultu palloksi. Uskonto ei paina siinä vaiheessa, kun korruptio jyrää heikoimmat alleen. Värikkyys on vääränlaista, kun sarjat ovat sikin sokin ilman minkäänlaista logiikkaa.
Brasilian 1970-1980-luvun taitteen legendaarinen keskikenttäpelaaja, nykyinen lääkäri ja jalkapallofilosofi Sócrates kiteyttää brasilialaisen jalkapallon ja elämän monet puolet Alex Bellosin kirjassa.
"Brasilialainen kulttuuri, tämä eri rotujen sekoitus, tämä elämän- ja maailmankatsomus, on kenties vahvin luonnonvaramme. Kyseessä on erittäin iloinen kulttuuri, joka ei perustu sortoon, vaan vapauteen... itse asiassa se on todellinen sekasorto, mutta siinä kuvastuu ihmisyyden sisin olemus."