Syksyn ylioppilastutkinnon reaalikoe jatkui keskiviikkona uskonnon, elämänkatsomustiedon, yhteiskuntaopin, kemian ja maantieteen kokeilla.
Reaalin toisen koepäivän suosituin koe oli maantiede, jota suorittamaan oli ilmoittautunut 3 254 ylioppilaskokelasta. Maantieteen kysymyksissä pyydettiin pohtimaan muun muassa kuntaliitosten hyviä ja huonoja puolia. Muut kysymykset koskivat esimerkiksi väestöllistä muuntumista, tuulen ja sateen syntyä sekä kaivostoiminnan ympäristöriskejä.
Evankelis-luterilaisen uskonnon kokeeseen oli ilmoittautunut 1 976 kokelasta. Koekysymyksissä pureuduttiin muun muassa protestanttisen työn etiikkaan ja Vanhan testamentin alkukertomuksiin. Ortodoksisen uskonnon kokeessa kysyttiin ortodoksisesta ihmiskäsityksestä sekä ristiretkien vaikutuksista kirkkojen välisiin suhteisiin. Ilmoittautuneita oli 23.
Aineen ominaisuuksia ja pyhyyskäsityksiä
Kemian kokeessa kysyttiin, miksi olut kuohuu pulloa avatessa ja miksi viini happanee helposti avoimessa pullossa. Muita kysymyksiä oli muun muassa aineessa esiintyvistä kemiallisista sidoksista ja atomien koosta. Kokeeseen ilmoittautuneita oli 1 548.
Elämänkatsomustiedon kokeeseen ilmoittautuneet 150 ylioppilaskandidaattia saivat selvittää oman kulttuurinsa pyhyyskäsityksiä ja tabuja sekä pohtia muun muassa oikeutta kansalaisuuteen. Yhteiskuntaopin kokeessa kysyttiin esimerkiksi, miten öljyn hinnan vaihtelut vaikuttavat Suomen talouteen. Yhteiskuntaopin kysymyksiin vastasi 907 kokelasta.
Kahdelle päivälle jaettu reaalikoe kirjoitettiin nyt ensimmäistä kertaa syksyn tutkinnossa. Syksyn ylioppilaskirjoitukset jatkuvat perjantaina matematiikan kokeella. Ensi viikolla vuorossa ovat vieraan kielen lyhyen ja pitkän oppimäärän kokeet. Saamen kielen kirjoitukset ovat 6. ja 11. lokakuuta.