Viime sunnuntai eli 8. huhtikuuta oli maailman romanien kansallispäivä. Jos siihen liittyviä tapahtumia Suomessa oli, ne menivät ohi vailla huomiota.
Serbian Belgradissa sentään tapahtui. Liikkeellä olivat äärioikeistolaiset kiihkoilijat. He heittelivät poliiseja kivillä romanikysymykseen liittyneessä mielenosoituksessa. 12 poliisia ja kaksi mielenosoittajaa loukkaantui. Mielenosoittajat vastustivat slummissa asuvien romanien asuntojen siirtoa lähemmäksi kaupungin keskustaa.
Romanien poljettu asema Euroopassa on kuin jäänne pimeiltä vuosisadoilta. Todennäköisesti tuleva historiankirjoitus hämmästelee asiantilaa samaan tapaan kuin jo nyt ihmetellään sitä, että apartheid kaatui Etelä-Afrikassa vasta 1990-luvulla.
1990-luvun alussa Itä-Euroopan miljoonien romanien odotukset olivat hetken korkealla. Läntisen vaurauden uskottiin kommunismin romahdettua nopeasti kohentavan vähemmistön elämänlaatua. Toisin kävi. Tämän kirjoittajalle siitä todisti muutama vuosi sitten bosnialainen romani Saban Mujic, eläkkeellä oleva kaivosmies.
Jugoslavian romahdettua kävikin niin, että kansanryhmien erot nousivat pintaan ja romaneille näytettiin heidän paikkansa, hän kertoi.
Mujicilla oli ohje romaninuorille siltä varalta, että Bosniasta joskus tulee EU:n jäsen ja nuoriso saa käteensä EU-passit: ”Jos olot eivät siihen mennessä kohene, niin suunta vain ulkomaille!”
Kommunistinen järjestelmä pysyi pystyssä väkivaltakoneiston avulla. Samalla kuitenkin rasismin kiihkeimmät ilmentymät saatiin pidettyä pinnan alla. Nyt on toisin. Viime syksynä Bulgarian romanivastaisissa mielenosoituksissa huudettiin: ”Tehkää niistä saippuaa!”
Kun nykyiset Itä-Euroopan maat kuten Romania ja Bulgaria pyrkivät unionin jäseniksi, näytti romanien kannalta taas hetken lupaavalta. Oman maan takapihojenkin ihmisten asioita piti panna EU:ta varten kuntoon, ainakin paperilla. Mutta kun jäsenyys sitten oli saavutettu, EU menetti ison osan painostuskyvystään.
Suomessa puhutaan jatkuvasti siitä, miten romanien asioiden hoidossa EU:n pitää ottaa vahvempi rooli. Euroopan oikeuskomissaarin Viviane Redingin edustaja muistuttaa kuitenkin tuoreessa Presseurop-verkkojulkaisussa, että päävastuu EU-maiden kansalaisten terveydentilasta, koulutuksesta, työllisyydestä ja asuinoloista on jäsenmailla itsellään. Unionilla on vain koordinoiva rooli.
Kuulostaa siltä, että Brysseliin ei kannata panna toivoa.
Katse pitää siis suunnata jäsenmaiden omiin päättäjiin. Rahaa romanien olojen parantamiseksi EU on jakanut heidän kauttaan satoja miljoonia euroja. Merkittävä osa niistä varoista on valunut esimerkiksi tekaistujen kansalaisjärjestöjen tileille tai korruptoituneillevirkamiehille, arvioi romanikysymyksiin perehtynyt entinen Euroopan parlamentin jäsen Els de Groen äskettäin.
Ja vaikka raha ohjautuisi alun perin suunniteltuun tarkoitukseen, isotkaan summat eivät nopeasti nosta suurta vähemmistöä ahdingosta. Romaniassa on yli puoli miljoonaa romania. Kun sata miljoonaa euroa jaetaan sille joukolle, ei päätä kohti tuleva summa ole suuren suuri.
Se, mistä valtaväestö yleensä saa pontta jyrkkiin asenteisiinsa, on romanien tekemät rikokset. Sitä ilmiötä ei kannata kiistää, ongelma on olemassa. Silti koko kansanryhmää ei pidä leimata sen takia, että osa joukosta rötöstelee.
Jos Euroopan romanien elämä saadaan nykyistä paremmalle tolalle, rikollisuuden pitäisi kaiken järjen mukaan vähentyä.
Mutta vaikea on uskoa sitäkään, että Euroopan romanien asema kohentuisi vain rahan avulla. Asenteiden ja perinteiden läpikäyntiä tarvitaan myös romanien joukossa. Yksi on suhtautuminen koulutukseen. Liian moni Euroopan romani panee lapsensa mieluummin kerjäämään kuin kouluun. Se ei johda parempaan elämään.
On ennakoitu, että tänä keväänä Suomeenkin tulee Itä-Euroopasta kouluikäisiä lapsia kerjäämään. Pitäkää kukkaron nyörit kiinni.