Oulu on ollut kaavoittajan kannalta erinomainen työkenttä. Kaupunki on ymmärtänyt palaa keskimäärin 60 vuoden välein niin perusteellisesti, että melkein aina on päästy aloittamaan uudestaan puhtaalta pöydältä.
Arkkitehti Kaarina Niskalan ja historioitsija Markus H. Korhosen dialogiluento Oulun kehityksestä kylästä kaupungista oli jätetty kaavakoulun ensimmäisen osan sokeriksi pohjalle. Yleisöllekin avoin luento oli paitsi Oulun kaupunkihistorian tehokurssi myös mielenkiintoisten yksityiskohtien ilotulitusta. Yleisön mielenkiinto pysyi herpaantumattomana koko neljän tunnin ajan.
Luennolla tehtiin myös se kauhistuttava huomio, että itse asiassa viimeisestä suurtuhosta sodan ajoilta nuo maagiset 60 vuotta alkavat taas olla täynnä...
Ensimmäistä ruutukaavaa, joka perustui tarkkaan mittaukseen kaduista, kortteleista ja julkisista rakennuksista, Oulun soviteltiin 1600-luvun loppupuoliskolla. Vuosien 1652 ja 1655 tulipalot tietenkin auttoivat asiaa merkittävästi. Tuo Claes Claessonin ruutukaava on edelleenkin Oulun keskustan peruspilari.
Kelvollisesti
yhdellä värillä
Kaupungin väkiluku nousi 1700-luvun alussa yli 1000 asukkaan ja loppupuolella oltiin jo neljässä tuhannessa. Kaupungin asukkaiksi ei kelvannut kuka vaan. Maistraatti arvosteli sisään pyrkijät ja esimerkiksi vuodelta 1783 on säilynyt tieto eräästä tietystä Mikael Toppeliuksesta, maalarista, joka on raitis, ei ehdi, mutta maalaa kelvollisesti yhdellä värillä. Lindströmin ja Nybergin lesket on arvioitu tylysti yhdellä sanalla: välttäviä.
Oulun palon 1822 jälkeen laadittiin uusi, entistä laajempi ruutukaava, joka tuli voimaan kolme vuotta palon jälkeen. Jos oli sitä ennen ehtinyt rakentaa kaavaan sopimattoman rakennuksen, se tuli purkaa ja siirtää asemakaavan mukaisesti.
Rakennusvalvonnassa sen sijaan löytyi joustoa. Kun säädökset rajasivat kerrokset yhteen, oli esimerkiksi Toppeliuksen talo mutkattomasti vain yksikerroksinen rakennus, jossa oli kymmenen huonetta yläkerrassa.
Vuonna 1882 paloi seitsemän korttelia kaupungin keskustasta. Ja taas oli tilaisuus luoda uutta kaavaa. Seuraavaan asemakaavanmuutoksen antoikin sitten jo aiheen sota ja sen tuhot.
Kaavallisen kehityskaaren ohella kaavakoulun historiantunnilla selvisi sekin, että vähän yksi jos toinen suurmies on jollakin tavoin oululainen. Ouluun johtavat jopa Mannerheimin ja Olof Palmen jäljet ties monennessako polvessa.
Pysyvintä
on muutos
Ja että pysyvintä Oulun kaupunkikuvassa on muutos! Seuraavaksi pysyvintä ovat olleet nimet. Melko pysyviksi voidaan laskea myös Tuomiokirkko, pari kivitaloa, kaupunginojanvarsi, pokkitörmä, katuverkosto ja torin aitat.
Tiesittekö muuten, että Oulun kaupungin ensimmäinen sisävessa rakennettiin Kirkkokadulle Siemssenin taloon vuonna 1879.