Ministereistä valtaosa aikoo raivata kalentereistaan tilaa hoitaa myös kotikuntansa asioita. Tähän mennessä neljästätoista ministeristä peräti yhdeksän on kertonut asettuvansa ehdolle kevään kuntavaaleissa. Tunnettujen poliitikkojen ehdokkuudella halutaan varmistaa puolueille laaja medianäkyvyys ja hyvät äänisaaliit.
Kansanedustajien ja ministereiden valitseminen kotikuntiensa valtuustoihin on muualla harvinainen, mutta meillä vahva maan tapa. Ilmiö saattaa laajentua entisestään maakuntauudistuksen myötä.
Vallankäytön keskittyminen ei näytä hyvältä. Tehtävien kaksois- ja kolmoishatutuksen ei pitäisi olla mahdollista. Ongelmasta käydään periaatteellista keskustelua hämmästyttävän vähän. Selkeä vallanjako ei valitettavasti noussut esille edes maakuntauudistuksen yhteydessä.
Kansanedustajien osallistumista kuntatason päätöksentekoon on perusteltu milloin tiedontarpeella, milloin kunnan ja valtion suhteiden parantamisella. Samaa veruketta voidaan käyttää, kun kansanedustajat ja ministerit pyrkivät vastaisuudessa maakuntien päättäjiksi.
Kansanvallan toteutumisen kannalta olisi tärkeä noudattaa selkeää tehtäväjakoa. Politiikan läpinäkyvyyttä heikentää se, että roolit sekoittuvat eri tehtävissä. Vastuu- ja alaissuhteet hämärtyvät ja näyttäytyvät eturistiriitoina. Kellojen pitäisi välillä soida.
Kansanedustajat päättävät lakeina sitovista normeista, joita he paikallistasolla kuntapäättäjinä, tai jatkossa myös vaikutusvaltaisina maakuntavaltuutettuina, panevat toimeen tai vaikkapa vastustavat. Ministeriöillä puolestaan on merkittävää johto- ja ohjausvaltaa paikallistason päätöksentekoon. Maakuntauudistuksessa tämä korostuu, kun rahoitus tulee valtion kassasta.
Pahimmassa tapauksessa valta keskittyy, kun runsaasti samoja ihmisiä on ehdolla kunnanvaltuustoihin, maakuntavaltuustoihin, eduskuntaan ja Euroopan parlamenttiin.
Kaksoismandaatti on kielletty, kun on kyse kansanedustajan ja Euroopan parlamentin tehtävistä. Sama henkilö voi olla vain toisen parlamentin jäsen, vaikka olisi valittu kumpaankin. Menettelyssä on vielä puutteita. Esimerkiksi europarlamentaarikko Paavo Väyrynen on sanonut palaavansa kesken kauden vielä takaisin eduskuntaan.
On perusteltua kysyä, miten suurella työmäärällä rasitetut ministerit loppujen lopuksi ehtivät osallistua kotikuntansa päätöksentekoon. Varsinkin suurissa kaupungeissa luottamustehtävät vaativat runsaasti aikaa.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) istuu vielä Kempeleen valtuustossa, mutta ei asetu enää ehdolle. Sipilä on ehtinyt valtuuston kokouksiin harvakseltaan. Asiaa helpottaa, kun eduskunta-avustaja on valtuutettu. Sipilän perheen läsnäolo kuntapolitiikassa on silti tarkoitus varmistaa, sillä puoliso Minna-Maaria Sipilä on lupautunut ehdolle.
Poliittisten luottamustehtävien pitäisi olla niin houkuttelevia, että paikoista kilpailtaisiin joka tasolla sen sijaan, että listoja joudutaan täyttämään väen väkisin.