Haaparannalla saatiin nauttia perjantaina ja lauantaina Ruotsin pohjoisimman läänin laajakatseisen musiikkipolitiikan hedelmiä.
Ikävä kyllä vain kourallinen yleisöä oli löytänyt tiensä AYJO:n eli Artic Youth Jazz Orchestran konserttiin.
Kuusi vuotta sitten perustettu orkesteri on ikään kuin Norrbotten Big Bandin nuorisojaosto. Se toimii NBB:n kapellimestarin Tim Hagansin johdolla ja harjoittelee muutaman kerran vuodessa big bandiläisten ohjauksessa.
AYJO:ssa soittaa Norrbottenin läänin koululaisia täydessä puhallin- ja rytmisektiokokoonpanossa. Nuoret muusikot ottavat askel askeleelta haltuunsa jazzin vuosikymmeniä.
Soitto sujuikin mallikkaasti olipa kyseessä Weather Reportin Birdland kaltaisen fuusiomusiikin sovitus tai Freddie Huppardin Red Clay. Fraseeraus oli tarkkaan harkittua, komppi kulki ja chorukset rohkeasti avattuja.
Big bandien tapaan solisteja nousi kuin sieniä sateella. Joku soitti hiukan arkaillen, toinen taas jo vapautuneemmin.
Nuoret ovat mukana upeassa joukossa, josta aukenee varmasti myös monta ammatillista uraa. Sen verran kirkasotsaisilta AYJO:n soittajat vaikuttivat.
Improvisaatiota kirkkomusiikissa
Tornion kirkon hirsien sisällä palattiin niihin aikoihin, kun kyseinen kirkkokin oli vielä uusi. Vielä 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa oli näet päivänselvää, että musiikkia ei pakotettu yhteen muottiin, jota toistettiin kirkkovuodesta toiseen.
Triona soittaneet saksofonisti Jukka Perko, vibrafonisti Severi Pyysalo ja kitaristi Teemu Viinikainen osoittivat, että virsi voi toimia improvisaation lähteenä menettämättä sisällöllistä funktiotaan ja syvyyttään.
Ohjelmistossa soi koraali toisensa jälkeen, osaksi suoraan toisiinsa sidottuina. Virren melodisen kaaren sisällä trio kuunteli toistensa viestejä tietämättä aina, mihin lopulta päädytään. Sovitusten alkujakaan ei todella ollut kirjoitettuna nuotteihin.
Konsertin kulminaatiokohdaksi muodostui Pyysalon aloittama kumea ja minimalistinen rytmikuvio, jota hän tarjosi improvisaation pohjaksi ja joka johti virren Nyt ylös sieluni täydelliseen uuskäsittelyyn.
Perkon, Pyysalon ja Viinikaisen esteettiset maut sulautuivat toisiinsa. Kokonaistunnelma oli rehellisen harras, jota kasvoilta näkyvä soittamisen ilo korosti.
Hiljaista musiikkia ja fonien voihketta
Erikoisin tapahtuma festivaaleilla oli varmasti ruotsalaisen Mats Gustafssonin soolosaksofonikonsertti Aineen taidemuseolla.
Gustafssonin musiikki, jota hän esitti saksofonin suukappaleella varustetulla huilulla ja baritonisaksofonilla ei perinteisessä mielessä svengaile. Kyse on äänitaiteesta ja soittimen sointimahdollisuuksien tutkimisesta. Muusikolle itselleen soittaminen tuntui olevan myös syvästi filosofista.
Performanssin kaltainen soitto jakoi kuulijoiden mielipiteet jyrkästi. Tuli ajattelun aihetta ja värinää varpaankynnestä ylimpään aivolohkoon.
Pikisaaren telttakonsertissa Joona Toivanen Trio ihastutti jazzkansan keskisuomalaisella rauhallisella musiikilla. Niin nuoria poikia ja niin hiljaista soittoa. Jälleen kerran esimerkki lyyrisistä musiikkimiehistä.
Aivan toista laitaa jatkoi Patrik Boman Seven Piece Machine. Uuden ruotsalaisen jazzin all stars -joukkio rymisteli paksulla puhallinsoundilla teltanliepeitä puhkonutta pohjoistuulta vastaan. Per "Texas" Johanssonin käsissä svengasi myös harvoin kuultu kontrabassoklarinetti.
Pikisaaren konsertin päätti huippukunnossa oleva Norrbotten Big Band, joka kantaesitti Tim Hagansin säveltämän juhlien tilausteoksen. Solisteina toimivat saksofonisti Joakim Milder ja vibrafonisti Severi Pyysalo.
Juhliva KalottiJazz ja Blues on parhaimmillaan. Blues jyrää maata auki ja saksofonin sävel leijailee kohti taivaita. Rajattoman rajan kaupungeissa taivas ja maa kulkevat tänä viikonloppuna käsi kädessä. Ja piano polkee.