Tuoreen tutkimuksen mukaan seitsemän prosenttia papeista kyseenalaistaa kirkon oppeja, kuten Jeesuksen ylösnousemuksen tai jopa Jumalan olemassaolon. Helvetin olemassaoloa epäilee lähes kolmannes papeista.
Suomen kirkossa taitaa olla jotain pahasti pielessä. Ainakin tosi uskovaisen mielestä. Mutta jopa tavallinen syntinen on jo pitemmän aikaa ihmetellyt kirkon menoa.
Kirkko on osallistunut hyvin aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun periaatteella, jos sinulla on kaksi ihokasta, anna valtiolle toinen. Jotenkin on vaikuttanut siltä, että uskonasiat ovat jääneet kirkossa toisarvoisiksi. Uskonhädässä oleva ei enää tiedä, kenen puoleen kääntyä, kun elämä järkkyy ja tuonpuoleinen pelottaa.
Kirkko tekee erinomaisen tärkeää diakoniatyötä, auttaa köyhiä, jakaa leipää, herättelee päättäjien omiatuntoja. Sen seurauksena uskonasiat - Jumala, Jeesus, ylösnousemus ja elämä, syntien anteeksianto ja vapahdus - ovat jääneet vähemmälle. Suomen luterilaisesta kirkosta on tullut yhteiskunnallinen toimija ja auttaja siinä kuin Suomen Punaisesta Rististä.
Kun tutkimus julkaistiin, MTV haastatteli helsinkiläispappia, joka sanoi, ettei lihakaupan myyjänkään tarvitse syödä lihaa. Riittää kun myy sitä. Jumala on muuttunut siankyljykseksi ja kirkko kauppapaikaksi.
Kirkon työntekijöistä on tullut leipäpappeja, jotka eivät usko taivaaseen eivätkä helvettiin. Jos kirkon opit eivät ole uskoa, vaan järkeä ja tiedettä, niin turha tässä on pitää yllä koko kirkkoa. Senhän voisi fuusioida vaikka SAK:hon.
Kirkon piirissä on varmasti useita syvästi uskovaisia, jotka ovat kauhistuneita tutkimuksen tuloksista. Meikäläisenkin mielestä kaikki ei ole enää kirkossa kohdallaan. Jos papit eivät usko kirkon oppeihin, miksi ihmeessä he sitten saarnaavat Raamatun sanomaa meille muille?
Uskonasioita ei kannata järjellä ajatella. Järjellä tiedämme, että uskonnot ovat syntyneet ihmisten peloista. Kuolema on niin lopullinen asia, ettei ihminen sitä kestä ilman uskoa tuonpuoleisiin elämään. Usko jälleensyntymiseen ja parempaan toiseen elämään auttaa kestämään tämän elämän kurjuudet. Itsemurhapommittaja räjäyttää itsensä taivaan tuuliin päästäkseen paratiisiin.
Usko voi pelastaa monen syntisen rikoksen poluilta. Huumekierteestä voi päästä kuiville uskon avulla. Ihmisestä voi tulla parempi ihminen uskon avulla. Nyt sitten meille sanotaan, ettei ole sen enempää helvettiä kuin taivastakaan.
Suomen kirkko kaipaa uutta uskonpuhdistusta, uutta Martti Lutheria uusine teeseineen. Toinen vaihtoehto on, että kirkko maallistuu kunnolla, muuttuu diakoniapajaksi ja lopettaa pelottelemasta ihmisiä helvetin tulella.
Nelosen erinomainen brittisarja, Toinen tuleminen, kertoi Jeesuksen tulosta maan päälle keskelle nykyaikaa. Aivan tavallinen pölvästi teki pari ihmettä, pelotteli maailmaa tuomionpäivällä, ellei joku kirjoita Kolmatta testamenttia.
Loppuratkaisu oli suorastaan profeetallinen. Kun nyky-Jeesus tapetaan, meidän ihmisten on tultava toimeen omillamme. Kukaan ei voi turvautua Buddhaan, Allahiin tai Jeesukseen, heitä kun ei ole. Ei ole taivasta, ei helvettiä eikä kuoleman jälkeistä elämää. Meillä on vain tämä yksi elämä, jonka muovaamme itse. Meidän on tultava toimeen keskenämme, tehtävä yhteistyötä, ratkaistava ongelmat ilman jumalia. Me luomme itse taivaan tai helvetin.
Sattuipa sopivasti.