Maa­li­vah­ti Luuk­ko­nen teki pitkän jat­ko­so­pi­muk­sen

AC Oulun maalivahti Jani Luukkonen, 26, jatkaa ainakin seuraavat kolme vuotta nykyisen seuransa palkkalistoilla. Osapuolet allekirjoittivat kauden 2006 loppuun asti ulottuvan sopimuksen perjantaina.

AC Oulun mies. Jani Luukkonen pysyy Oulussa.
AC Oulun mies. Jani Luukkonen pysyy Oulussa.
Kuva: Arkisto

AC Oulun maalivahti Jani Luukkonen, 26, jatkaa ainakin seuraavat kolme vuotta nykyisen seuransa palkkalistoilla. Osapuolet allekirjoittivat kauden 2006 loppuun asti ulottuvan sopimuksen perjantaina.

"Haluan omalta osaltani olla viemässä oululaista jalkapalloa eteenpäin. Uskon vakaasti, että sopimusaikanani AC Oulu pelaa liigassa ja pelaajat ovat tuolloin enemmän kuin puoliammattilaisia, eivät kuitenkaan täysammattilaisia", Oulun lyseossa liikunnanopettajana toimiva Luukkonen perusteli päätöstään.

Luukkonen kuuluu joukkueensa runkopelaajiin. AC Oululle oli tärkeää saada aikaiseksi miehen kanssa pitkä sopimus. Lähiaikoina seura keskustelee sopimusasioista myös muiden avainpelaajiensa, mm. toppari Aki Karppasen ja oikean sivustan Vesa Kiljusen, kanssa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä