Nettiaika ja etenkin sosiaalinen media ovat luoneet mahdollisuuden verkon kautta tapahtuvaan järjestelmälliseen piinaamiseen. Ilmiö koskee jo useita ammattikuntia.
Puskista tapahtuvaa häiriköintiä tuskin saadaan kuntoon ilman lakimuutoksia.
Syyttäjiin, tuomareihin ja poliiseihin kohdistuva vakava häirintä on selvästi lisääntynyt, maanantain Kalevan juttu kertoi. Kyse ei ole musta tuntuu -arviosta, vaan väitteen tueksi on mitattua tietoa.
Viime vuonna tuomarit ja syyttäjät tekivät 12 rikosilmoitusta kunnianloukkauksista tai yksityiselämää koskevan tiedon levityksestä, edellisinä vuosina vain muutamia.
Usein on kyse niin sanotusta maalituksesta. Virkamies tai päättäjä, jonka tekemiset eivät jostain syystä jotakuta miellytä, joutuu yleensä verkon kautta tapahtuvan hyökkäyksen kohteeksi.
Uhria voidaan pommittaa uhkaavin sähköpostiviestein tai kirjein taikka hänen kuvansa tai osoitteensa voidaan panna levitykseen netissä niin ikään pelottelumielessä. Tiedon levitys voi voimistaa hyökkäystä. Kohteiksi joutuvat joskus myös varsinaisen kohteen omaiset.
Valitettavasti operointi joskus myös tehoaa. Esimerkiksi osa poliiseista lähtee jo haluttomasti sellaisiin tehtäviin, joiden takia on riski joutua maalitetuksi.
Aiempaa vakavammasta ilmiöstä todistaa se, että myös poliisin tekemät rikosilmoitukset kunnianloukkauksista tai yksityiselämää koskevan tiedon levittämisestä ovat selvästi lisääntyneet.
On kaiken lisäksi todennäköistä, että rikosilmoitukset ovat vain se kuuluisa jäävuoren huippu. Moni tuomari, syyttäjä tai poliisi jättää rikosilmoituksen tekemättä ajatellen, että häiriköintiä kuuluu vain kestää ja että häirinnän nieleminen on pienemmän riesan tie.
Poliisin ja oikeuslaitoksen edustajien ohella maalituksen ja muun nettihäiriköinnin tuntevat myös poliitikot, tiettyjen ilmiöiden kuten ääriliikkeiden tutkijat, toimittajat ja myös näkyvät kirkon edustajat.
Valtaa käyttävien ja korkeiden virkamiesten kuuluukin kestää kovaa kritiikkiä. Raja vain ylittyy viimeistään siinä vaiheessa, kun kritiikki muuttuu henkeen ja terveyteen kohdistuvaksi uhkailuksi.
Esimerkiksi jotkut tutkijat ovat jo päättäneet vähentää julkisia esiintymisiään, koska haluavat välttää nettihyökkäykset. Piispa Irja Askolan eläkkeelle jääntiä vauhditti häneen kohdistunut pitkäaikainen törkykampanjointi.
Netin suojista tapahtuva hyökkäily kielii kyvyttömyydestä käydä aitoa keskustelua. Samalla ilmiö uhkaa muuttaa yhteiskunnan ilmapiirin sulkeutuneeksi. Se ei ole tavallisen kansalaisenkaan edun mukaista. Siksi väärään suuntaan kulkeva kehitys pitäisi saada katkaistua.
Maalittaminen, häiriköinti ja muunlainen uhkailu ovat niin syvään juurtunutta nettiajan haittakasvillisuutta, että helppoa niihin puuttuminen ei ole. Koloja lymyilyyn jää aina.
Muutos voi kuitenkin lähteä siitä, että piinatut eivät tyydy kohtaloonsa vaan pyrkivät viemään asiat oikeuden käsittelyyn. Myös lakimuutoksia pitää harkita.
Suomen poliisijärjestöjen liitto on esimerkiksi vaatinut lakimuutosta, jossa poliisin yksityistietojen ja kuvien käyttö haittaamistarkoituksessa säädettäisiin rikokseksi. Samaa suojaa tarvittaisiin myös laajemmin.