Maalit kor­til­la lii­gas­sa

Tiistain viiden ottelun liigakierros tarjosi kiekkoyleisölle tiukkoja kamppailuja ja vähän maaleja. Maaliverkot saivatkin lähes jokaisella pelipaikkakunnalla viettää suhteellisen rauhallisia eläkepäiviään, sillä yhteensä kierroksella tehtiin vain 24 osumaa, eli keskimäärin 2,4 joukkuetta kohden. Ainoastaan Lappeenrannassa (SaiPa–HIFK 2–5) joukkueet saivat aikaiseksi enemmän kuin kuusi maalia.

Tappara haki 4–2-lukemin sarjapisteet viime aikoina vakuuttavasti esiintyneen TPS:n kotikaukalosta. Voittonsa turvin kirvesrinnat nousivat sarjataulukossa takaisin piikkipaikalle. Joukkueen ero toisena olevaan yhden ottelun enemmän pelanneeseen Jokereihin on yksi piste.

Tapparan sankari ottelussa oli laitahyökkääjä Jussi Tarvainen, joka tykitti kolme maalia. Erikoistilannepelaaminen oli merkittävässä roolissa, sillä molemmat joukkueet tekivät kamppailussa kaksi ylivoimamaalia. Tätä voidaan pitää jonkin sortin kummajaisena TPS:n ottelussa, koska turkulaisjoukkue on liigan selvästi paras alivoimajoukkue ja vastaavasti toiseksi kehnoin ylivoimanpyörittäjä.

Porin Ässät oli venyä toistamiseen yllätykseen Tampereen Hakametsän Hallissa. Lauantainen vierasvoitto Tapparasta ei kuitenkaan lopulta saanut jatkoa, koska Ilveksen tehoketju David Nemirovsky (2+0) – Tommi Miettinen (0+2) – Vesa Viitakoski (0+1) oli asiasta erimieltä. Ilves vahvisti voitollaan asemiaan pudotuspelitaistossa. Joukkue nyt sarjataulukossa seitsemäntenä, ja ero yhdeksäntenä väijyvään JYPiin on venähti jo kolmeen pisteeseen.

Kärpät katkaisi neljän ottelun mittaisen tappioputkensa nipistämällä kotihallissa pisteen HPK:lta. 2–2-tasatulos vastasi myös paremmin kuin hyvin ottelun kenttätapahtumia. Kärppien 20-vuotias laitahyökkääjä Antti Aarnio iski kamppailussa uransa ensimmäisen liigamaalin.

Pelicans yllätti jälleen kerran Jokerit Helsingin Areenalla. Tappio karvasta kalkkia helsinkiläisjoukkueelle, koska runkosarjanvoitto näyttää nyt auttamatta lipuvan kohti Tamperetta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä