Puolueet ovat viime päivinä pitäneet ahkerasti esillä omia pääministeriehdokkaitaan. SDP meni pisimmälle asettamalla puolueen puheenjohtaja Paavo Lipposen virallisesti pääministeriehdokkaaksi.
Muut puolueet ovat osallistuneet kilpalaulantaan toistamalla sitä itsestäänselvyyttä, että heidän puheenjohtajansa ilman sen kummempia seremonioita ja henkilöpalvontaa ovat seuraavan hallituksen pääministeriehdokkaita.
Keskustassa ja kokoomuksessa pääministerivalinta tapahtui siten jo kesän puoluekokouksissa.
Eduskuntavaaleista tehdään aiempaa näkyvämmin nimenomaan pääministerivaalit. Seuraava pääministeri valitaan ensimmäistä kertaa uuden perustuslain mukaisesti.
Pääministerin asema presidenttiin nähden on vahvistunut. Presidenttiä ei enää tarvita hallituksen muodostamisessa kuin varsin muodollisesti.
Maalisvaalien jälkeen muodostettava hallitus luo samalla toimintamallin seuraaville kerroille. Ensimmäinen kerta on siksi tärkeä.
Presidentin valtaoikeuksiin kuulunut manuaalinen ohjaus ei enää ole mahdollista, epävirallinen lobbaaminen kylläkin. Maalisvaalien jälkeen eduskunta valitsee pääministerin.
Pääministeriehdokkaiksi julistautumiset tässä vaiheessa kertovat muuttuneesta poliittisesta tilanteesta - pääministeri on entistä tärkeämpi.
Suurimmat eduskuntaryhmät sopivat viime keväänä väljästi menettelystä, jolla hallitustunnustelu aloitetaan. Kriitikot muistuttivat, että nykyinen eduskunta ei voi sitoa seuraajansa käsiä.
Perustuslain säätäjä on valtiosääntöoikeuden asiantuntijan, professori Antero Jyrängin mukaan jättänyt hahmottelematta tarkan marssijärjestyksen siinä uskossa, että eduskunnassa on järkevästi ajattelevia yksilöitä, jotka löytävät oikean tavan, joka vaali vaalilta vakiintuu.
"Yksi vaihtoehto luonnollisesti on että prosessin käynnistäjä on puolueesta, joka saa suurimman määrän kansanedustajia eduskuntaan", Jyränki sanoo.
Se ei vielä kerro, kuka on pääministeri, vaan kuka prosessia johtaa. Jyrängin mukaan suurimman puolueen tunnustelija ei välttämättä ole sama asia kuin sen puheenjohtaja.
"Se olisi voinut olla eduskunnan puhemies, mutta näin ei sovittu", Jyränki kertoo.
Jyrängin mukaan suurimman puolueen tunnustelija ei välttämättä ole sama asia kuin seuraava pääministeri.
Jyrängin mukaan eduskunta on pääministeriä valitessaan jo tietoinen myös hallituksen ohjelmasta ja myös ministerijaosta. "Kaikki tiivistyy pääministerin vaaliin", Jyränki toteaa.
Kolmas vaihe, mahdollinen avoin vaali, on Jyrängin mukaan järjestelmän heikoin kohta. "Silloin ei ole enää varmaa, saako pääministeri valituksi oman ministeriönsä", hän sanoo.
Jos kolmaskaan kierros ei tuota tulosta, on presidentin vuoro astua esiin. "Silloin hänestä ehkä voisi tulla neuvottelujen vetäjä, mutta sekin jätetään laissa tietyssä määrin auki. Yhtä hyvin voi olla, että kolmannen kierroksen jälkeen kaikki aloitetaan uudelleen", Jyränki kuvailee.
Jyrängin mukaan on selvää, että puolueet ensimmäisellä kerralla pyrkivät onnistumaan uusissa oloissa. "Ensimmäiset tapaukset ovat aina hyvin tärkeitä", hän sanoo.
Puolueet kamppailevat kiivaasti suurimman puolueen asemasta. Oletettavaa on, että eniten kansanedustajia saava ryhmä pääsee valitsemaan hallituskumppanit.
Jyrängin mukaan kaikki on kuitenkin mahdollista. Voittaja voi muodostaa hallituksen toiseksi tai kolmanneksi tulleen kanssa. Jälkikaksikko voi muodostaa hallituksen myös ilman voittajaa.
Jyrängin tulkinnan mukaan vaalien voittajaksi on järkevää katsoa se puolue, joka saa eniten kansanedustajia. Vaalimatematiikka mahdollistaa myös toisenlaiset tulkinnat.