Maaliskuu on alkanut etenkin Pohjois-Suomessa kovilla yöpakkasilla. Rovaniemellä ja Sodankylässä maaliskuun viiden ensimmäisen vuorokauden lämpötiloille vetää vertoja vain vuosi 71, jolloin Rovaniemellä mitattiin viiden päivän aikana keskimäärin -18 ja Sodankylässä -26 asteen pakkaset.
Nyt lukemat ovat Rovaniemellä -17.4 ja Sodankylässä -22.5.
Myös Oulussa ja Kajaanissa kuluvan kuukauden noin -15 pakkasasteen keskilämpötilat nousevat lähelle ennätystä 30 vuoden aikavälillä tarkasteltuna. Kajaanissa tämän vuoden maaliskuun alku on viidenneksi ja Oulussa neljänneksi kylmin.
Kylmin maaliskuun alku sekä Oulussa ja Kajaanissa oli vuonna 87, jolloin keskilämpötila oli noin -19 astetta.
Ilmatieteenlaitoksen meteorologin Marja-Liisa Ahtiaisen mukaan kuukauden keskilämpötilat voivat vielä tasoittaa maaliskuun alun pakkasennätyslukemia. "Toki nyt on ollut kylmää. Maaliskuun alussa elohopea on myös laskenut alemmaksi kuin kertaakaan helmikuun aikana", Ahtiainen myöntää.
Kun helmikuussa pakkasta mitattiin kireimmillään Rovaniemen Apukassa -36.7 astetta (6.2.), laski pakkanen Enontekiön Hetassa -38.6 asteeseen perjantaina 3. maaliskuuta.
Lapissa kuluvan vuoden alkupuolen pakkaslukemat lähentelevät jo pitkän aikavälin kylmyysennätyksiä. Rovaniemellä ja Sodankylässä vuoden alku on ollut toiseksi kylmin vuodesta 61 lähtien ja Kevolla kylmin vuodesta 62 lähtien.
Talven kylmin lämpötila, -43,6 astetta, mitattiin 20. tammikuuta Kittilän Pokassa.
Ahtiaisen mukaan alkutalvi oli koko maassa keskimääräistä leudompi aina tammikuun loppuun asti. Tämän jälkeen talveen mahtui kaksi erittäin kylmää jaksoa 18.--22. tammikuuta sekä 4.--6. helmikuuta.
Kahdesta erittäin kylmästä jaksosta huolimatta kulunut sydäntalvi eli joulu-helmikuu on kuitenkin ollut lämpötiloiltaan tavanomainen, Ahtiainen arvioi.
Talven keskilämpötila vaihteli maan lounaisosan -5 asteesta Pohjois-Lapin -12 asteeseen. Maan länsi- ja pohjoisosassa keskilämpötila oli joulu-helmikuussa Pohjois-Lappia lukuun ottamatta 1--3, itäosassa 3--5 astetta keskimääräistä kylmempi.
"Sydäntalven keskilämpötila oli hyvin lähellä pitkän ajan keskiarvoa. Lapissa lämpötila oli kuitenkin asteen parin verran keskimääräistä leudompi", Ahtiainen listaa.