Pikisaaressa jouluinen iltapäivä hankkiutuu nopeasti kohti pimeyttä. Kiireettömiä lumihiutaleita kieppuu ilmassa. Polttimonkadun työhuoneesta loistaa keltainen valo.
Taiteilija Martti Mäki istuu keskellä maalaustarvikkeitaan. Katossa on muhkea kattotuolin parru. Sitä katsoessa Mäki sanoo keikkuneensa menneen vuoden kuin löysässä hirsipuussa.
Kulunut sanonta saa vahvistavaa särmää miehen äänensävystä. Mäen puheessa ei ole yhtään huumoria jäljellä, mikä on ihmisessä aina vakava merkki.
"Olen aina kuvitellut, etten ota asioita turhan raskaasti. Siksi olen jotenkin yllättynyt, kun kaikki tuntuu loukkaavalta ja hankalalta", Mäki sanoo.
Mäki on käynyt oikeutta Oulun kaupunkia vastaan taiteilija-asuntonsa vuokran nostosta. Hän ja vaimo Liisa Toivonen pitivät 100 prosentin korotusta kohtuuttomana. Kaikki liikenevä raha olisi mennyt vuokraan.
Käräjäoikeus näki syksyllä samoin ja päätti kohtuullistaa vuokraa 30 prosentilla. Virkamiehet eivät tähän tyytyneet. He veivät päätöksen hovioikeuteen. Löysälle köydelle ei näy loppua.
Rääkki alkoi vuosia sitten, kun ilmeni, että Mäen perheen Pikisaaren-asunto on sanalla sanoen paska.
Osui arkaan paikkaan
"Asunnossamme veti. Lattialla ja seinän vierustoilla oli talvisin pakkasta, siis sisäpuolella. Sontaa tulvahteli pesuhuoneen lattiakaivosta varpaille", Mäki muistelee.
Polttimonkadun talon remontti 1980-luvun alussa oli epäonnistunut. Eristeitä oli unohtunut lattiasta ja seinistä. Kun asunnossa tehtiin kosteusmittaus, siitä ei tullut mitään.
"Kosteusmittaaja sanoi, että ei voi mitata kun täällä on lattiat paksussa jäässä", Mäki selvittää.
Mäki oli vuosikaudet suorastaan rukoillut kaupungilta remonttia kotiinsa. Missään ei oikein uskottu, miten huonossa kuosissa rakennus oli. Lopulta kaupunki suostui peruskorjaamaan asunnon uudelleen 2000-luvun alussa.
"Siitä tämä hirressä roikkuminen alkoi. Kaupunki päätti maksattaa remontin kokonaan meillä nostamalla vuokraa. Minusta se on epäreilua, koska kaikki oli alunperin tehty huonosti ja väärin."
Mäki tietää, että tuli sohaisseeksi kaupungin arkaa kohtaa. Moni muukin vuokralainen saattaa alkaa vaatia vuokransa kohtuullistamista, jos kerran Mäki siinä onnistuu.
"Myötätuntoni on niiden puolella, jotka uskaltavat hakea itselleen oikeutta. Sen olen pitänyt mielessäni, että en ole sosiaalitapaus tai luuseri, vaan taiteilija."
Yhden asian ajatukset
Asia on kaikkinensa oikeastaan vähäpätöinen, mutta se on saanut isoja voimia liikkeelle, ja sekoittanut Martti Mäen ainoan elämän.
Tuntuu omituiselta, että täysin typerän vuokra-asian takia kyynel puristuu valtakunnallisesti arvostetun taiteilijan silmäkulmasta ja ääni tukahtuu kurkkuun. Mäen pitäisi saada maalata eikä menettää yöuniaan tai tärvellä terveyttään jonninjoutavan asian takia.
Tällaisesta elämäntilanteesta on tunnetusti lyhyt askel syvään masennukseen ja vainoharhojen maille. Sen ymmärtää myös Mäki. Hän varoo käyttämästä sanaa ajojahti, mutta muutaman kerran se putkahtaa.
"Tein Zeppeliinin liikekeskukseen aikoinani suuren tila- ja väriteoksen. Kun kävin siellä taannoin, niin siitä ei ollut jäljellä enää mitään. Kaikki oli maalattu päälle."
Tuolloin Mäki ajatteli synkeästi, että tämäkin vielä. Polvet olivat lyöneet loukkua. Oli tuntunut, että nyt osuu ja uppoaa.
"Paine on ollut kova. Ajatukset pyörivät yhden asian ympärillä, mutta en ole vainoharhainen."
Mäki ei enää tuijottele kattoparrua vaan selaa tuotannostaan koottua komeaa kirjaa.
"Onneksi on joulu. Liisa-vaimo on loistava kokki ja osaa laittaa pötyä pöytään", Mäki sanoo ja hymyilee ensimmäisen kerran parin tunnin aikana.