Markku Pölönen on elokuvissaan omimmillaan "kadonneen ajan", maaseudun elämäntavan ja erityisesti pohjoiskarjalaisen mielenmaiseman kuvaajana, vaikka onkin töissään välillä tehnyt hyppäyksiä niin populaari- kuin korkeakulttuurin pariin. Niin sanotun suomalaisuuden käsitteen tallentajana hänen elokuvansa - parhaasta päästä Onnen maa ja Koirankynnen leikkaaja - toimivat linkkinä eri sukupolvien välillä.
Harri Närhen toimittama haastattelukirja, nimeltään Pölönen, on lajissaan varsin hyvä. "Ukkojen iltanuotio" -ajatuksen ympärille rakennettu teos hahmottaa kronologiseen tyyliin niin elokuvantekijän lapsuuden ja nuoruuden kuin työuran elokuva elokuvalta. Närhi pistää itsensä humoristisen kommentoijan rooliin: vaikka sävy onkin ironinen ja hän pyrkii etäännyttämään itseään, etäännyttämistä olisi saanut tehdä enemmänkin.
osaava haastattelija, pystyy kokoamaan olennaisen luontevasti kasaan. Toisaalta Pölönen on varmasti ollut kiitollinen puhutettava ja kertoja, sanoja ei ole tarvinnut lypsää suusta. Tekstiä lukee mielellään eritoten silloin, kun ohjaaja puhuu omista töistään.
Tietty nöyryys on mukana: harva ohjaaja uskaltaisi esimerkiksi myöntää, että sellainen kohtuullinen yleisömenestys kuin Badding floppasi kuitenkin tekijänsä mielestä elokuvana. Jotkut työt, kuten kuvaruutuun tehdyt Abiel ja Duetto Amorosa ja noin 70 tv-mainosta kuitataan vähällä. Toisaalta dogma-tyyliin rakennettua Emmauksen tiellä -elokuvaa ohjaaja sivuaa pitkähkösti, lienee ollut ns. sydämen projekti.
Markku Pölönen nostaa ylpeänä ja kunnioittaen esiin pohjoiskarjalaiset juurensa, jotka ovat olleet ja pysyneet hänen perustanaan elokuvantekijänä. Sieltä lienevät peräisin myös hänen jutuniskijän taitonsa, analysointi hukkuu paikoin puheen vuolauteen.
Saarnamiehen - vaikka tietysti alan ammattilaisen - sävy iskee välillä mukaan. Kun Pölönen laatii kirjassa pyynnöstä elokuvantekijän "kymmenen käskyä", muodostuu siitä melkoinen asetuskokoelma - olkoonkin, että hän tietää mistä puhuu ja osuu useasti oikeaan.
Sama korostuu myös kirjan lopun poleemisessa kannanotossa suomalaisen elokuvan yleisestä tilanteesta. Kollegoihinsa Markku Pölönen suhtautuu yleensä ottaen hyvinkin lojaalisti.
Kaikkinensa Pölönen-kirjasta muodostuu ilmeisen näköinen kuva kohteestaan. Ansionsa siinä on yhtä lailla niin maalaispoika Markulla, joka osaa kertoa, sekä kaupunkilaisherra Harrilla, joka osaa hahmottaa näkyvää pintaa syvemmälle.