Sunnuntaina on aluevaalien äänestyspäivä. Ennakkoäänien mukaan reilu parikymmentä prosenttia äänioikeutetuista on jo käyttänyt mahdollisuuttaan vaikuttaa aluevaltuuston kokoonpanoon.
Hämmennystä on herättänyt se, että aluevaalien keskusteluun on nostettu esillä aiheita, jotka eivät juurikaan liity hyvinvointialueeseen. Syyllisiä tähän ovat kaiken lisäksi usein vielä poliitikot.
Hyvinvointialueiden tehtävät ovat kuitenkin juuri ne, jotka kaikkein eniten koskettavat jokaista Suomessa asuvaa tavalla tai toisella ainakin jossakin elämän vaiheessa. Siksi kiinnostus vaaleja kohtaan on hämmentävän vaisua niin poliitikkojen kuin äänestäjien keskuudessa. Tietysti myös koronan rajoituksilla on vaikutuksensa, kun entisenlainen vaalikamppailu ei olekaan mahdollista. Puolueiden kekseliäisyys on silti ollut vaatimatonta edes yrittää vaihtoehtoisia kampanjamuotoja.
Suomalaiseen vaalikampanjoinnille tosin on ominaista toisten ohi huutelu, vain oma kannattajakunta mielessä. Vakavasti otettavaa yritystä nukkuvien tai toista mieltä olevien käännyttämiseksi omaksi kannattajakunnaksi ei juurikaan ole. Se on poliittista laiskuutta. Käytännössä sen havaitsee muun muassa siitä, ettei minkäänlaista debattia ehdokkaiden kesken synny. Tai oli sentään eräässä oululaisessa someryhmässä orastavaa sellaista ja Iijokiseudussa yksi poliitikko vastasi aiemmin olleeseen yleisönosastokirjoitukseen. Vaalikeskusteluista ovat pääasiassa vastanneet puolueiden puheenjohtajat, ja harvakseltaan alueelliset vastaavat päänaatikat.
Hetkellisesti mietittiin piristävästi sitä, tuleeko uuteen aluevaltuustoon Oululle liian suuri vaikutusvalta ja saadaanko jokaisesta kunnasta edustaja. Ehkä kyseessä oli vain lievä väärinkäsitys. Aluevaltuutettujen tehtävä on toimia koko maakunnan hyväksi, oli edustaja mistä tahansa. Asia, joka saattaa olla ymmärtämättä myös monelta ehdokkaalta.
Todellisuutta on se, että kaupunkien ehdokkailla on suurempi tunnettavuus kuin maakuntien ehdokkailla. Kaupunkilaisäänestäjille voikin nyt vaaleissa olla ehdolla henkilöitä, joista ei ikinä ole kuullutkaan mitään. Ennakkoluulojen yli kannattaa kuitenkin nyt loikkia.
Keskustella voisi siitä, että aluevaltuustoon on pyrkimässä rahoittajan eli eduskunnan edustajia, joista osa jopa ilmaisee suoraan halunsa valvoa maakuntauudistuksen etenemistä. Multipäättäjän asema on tietysti houkutteleva ja puolueet ehkä ajattelevat nimekkään poliitikon tuovan ääniä, jolloin vanavedessä joku muukin pääsi sisään. Kuntavaltuustojen jäsenten pyrkimys aluevaltuustoon on ymmärrettävämpää ja olisihan kunnanvaltuusto oivallinen kasvatuslaitos kohti arvokkaampia luottamuspaikkoja. Tulevan aluevaltuutetun pitäisi asettaa aivonsa asentoon, jossa koko maakunnan etu ja ihmisten saatavilla olevat palvelut ovat etusijalla. Hyvä tiedostaa, että se etu saattaa olla vastoin valtion tai yksittäisen kunnan ajatuksia.
Uudesta hyvinvointialueesta on tulossa noin 17 000 - 18 000 alan ammattilaisen kokonaisuus vuoden 2023 alusta. Tarvitaanko uutta hallintohimmeliä. Totuuden nimessä on sanottava, että kyllä se nykyinenkin kuntajohtoinen järjestelmä on aikamoinen himmeli. Vaikea sanoa lisääntyykö vai väheneekö hallintohimmelöinti. Jonnet eivät ehkä myöskään muista, että on meillä ollut sellainenkin väliportaan hallinto, kuin lääninhallitus.
Vaalien kannalta olennaista on se, että aluevaltuuston lisäksi tulossa on aluehallitus ja muita toimielimiä. Kovin paljon ei mielikuvitusta tarvitse käyttää, että organisaatiokaavion eri toiminnoille todennäköisesti luodaan jonkinlainen lautakuntajärjestelmä. Päättäjien paikkoja on siis jaossa niillekin, jotka eivät valtuustoon pääse.
Hallinnon laajuuden osalta toivoisi poliitikoilta kyllä pidäkkeellisyyttä, sillä käytännössä toiminta on kuitenkin valtion taholta säänneltyä ja tasapuolisuuden vuoksi palveluiden on oltava yhteneväisiä. Itse asiassa olennainen, mutta myöhäinen, kysymys on, tarvitaanko säädeltyyn sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen luottamushenkilöjärjestelmää ollenkaan vai rakennetaanko uutta maakuntahallintoa.
Risto Pikkupeura