Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee!
Onneksi kuntauudistus on ajankohtainen. Kuntauudistuksen aluekierroksestakin on mennyt vähemmän aikaa kuin miesmuisti.
Oulussa aluekierros pysähtyi kaksi viikkoa sitten.
Maakuntalaulu kuntauudistuksesta oli varsin yksiselitteinen ei ja ei ja vielä kerran: ei uudistuksia ainakaan meidän kuntaan.
Laulun toisessa säkeessä toivottiin hurskaasti jonkin muun tahon kuin kunnan ottavan vastuun koko sosiaali- ja terveydenhuollosta tai ainakin vähintään erikoissairaanhoidosta.
Tehtävää vieritettiin maakunnalliseksi tai valtiolliseksi.
Syvempään pohdiskeluun laulun sanoissa ei kuitenkaan neljässä minuutissa päästy, mutta kertosäkeet tulivat kyllä tutuiksi.
Jos joltakin jäi huomaamatta, hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) ilmoitti Oulussa selkein sanoin pohjoispohjalaisille, ettei valtio ole ottamassa hoitaakseen suomalaisten sosiaali- ja terveydenhuoltoa.
Maan hallitus on linjannut, että ne asiat kuuluvat kunnille. Erikoissairaanhoitokin hoidetaan kuntavetoisesti kuntayhtymissä.
Valtio ei ota vastuuta sosiaali- ja terveydenhuollon käytännön järjestelyistä, vaikka maakuntalauluissa kuinka niin toivottaisiin, suorastaan ruikutettaisiin.
Kuntauudistuksen vastustajien lauluista ei käynyt selville, miten nämä arvelevat käyvän verotukselle, jos jokin muu kuin kunta ottaisi sosiaali- ja terveydenhuollon hoitaakseen.
Jos laulajilla on luulo, että kuntien verotusoikeus säilyisi nykyisellään, ollaan hakoteillä.
Esimerkiksi Oulussa sosiaali- ja terveystoimen sekä erikoissairaanhoidon menot vievät käyttömenoista 63 prosenttia. Pienemmissä kunnissa prosenttiluku on suurempi.
Oulussa veroprosentti on 19. Jos sosiaali- ja terveystoimeen liittyvät menot poistetaan verorahoituksesta, oululaisten veroprosentti pitäisi laskea 7,5:een.
Kuulostaa hyvältä.
Mitä tällä alhaisella veroprosentilla sitten saataisiin? Lähinnä kuntien verotulot menisivät opetuksen järjestämiseen ja hallintoon.
Samalla katoaisi kunnallinen päätösvalta siitä, miten palvelut järjestetään.
On aivan selvä, että kunnat joutuisivat tuollaisessa tilanteessa antamaan kunnanvirastoissaan lopputilejä. Ei muutamaa koulua tarvita pyörittämään kymmeniä johtajia, päälliköitä ja toimistotyöntekijöitä.
Siinä se meni se kunnallinen itsehallinto.
Jotakin tarvittaisiin tietysti tilalle. On puhuttu, että maakunnalliset liitot voisivat ottaa vastuulleen sosiaali- ja terveyspalvelut.
Miten rahoitus järjestettäisiin? Ryhdyttäisiinkö kunnallis- ja valtionveron lisäksi perimään maakunnallista veroa? Rakennettaisiin siis uutta byrokratiaa.
Byrokratia ei ole ilmaista. Se pitää muistaa. Kuntien ja valtion väliin tulisi uusi raskas verottaja. Ei kiitos maakuntalaulajat!
Tietysti voidaan lähteä siitä, että maakunnalliset sosiaali- ja terveydenhoitokulut jaetaan kuntien asukasluvun mukaan.
En ole varma, että syrjäseutujen asukkaat pärjäisivät tässä laskentakaavassa.
Entäpä jos koko lysti annetaan valtiovallan käsiin?
Valtion verotusta pitäisi kiristää ja luoda uutta byrokratiaa.
Kun valtionvero on progressiivinen, voisi tietenkin olla, että rikkaammat maksaisivat jatkossa suuremman osan sosiaali- ja terveysmenoista.
Vai maksaisivatko?
Hallituksen budjettiriihessä tehtäisiin varsin nopeasti päätöksiä, ettei Suomessa saa olla yhtään terveysasemapiiriä, jonka asiakaskunta on alle 20 000 henkilöä.
Monessako pohjoissuomalaisessa kunnassa on yli 20 000 asukasta?
Kunnalliselle itsehallinnolle voitaisiin laulaa maakunnallisesti ja valtakunnallisesti Arto Sotavallan tahtiin: ”Hyvästi jää, se päättyi näin.”