Korvat olivat pudota ihmetyksestä tässä syksyllä, kun maanviljelijä kertoi radiohaastattelussa, että Euroopan unioni ei ole vienyt leipää viljelijöiden suusta ja ettei se ole suurin syypää jäsenyyden aikaisten kesien huonoihin satoihin, tukien riittämättömyyteen eikä tuottajahintojen alhaisuuteen.
Niin kauan kuin olemme olleet EU:ssa, unioni on ollut tuottajien mielestä pääpiru ja suomalaisen maatalouden alasajaja.
Oletteko muuten koskaan kuulleet maatalousyrittäjästä, joka olisi kehunut joskus satokautta hyväksi? En minäkään. Kesiä on vuosikymmenten aikana ollut kaikenlaisia, mutta kertaakaan ei ole sattunut maataloustuotannon kannalta sopivaa. Aina on ollut liian kylmää, lämmintä, kuumaa, kuivaa, kosteaa tai märkää.
No niin, se maatalousväen pilkkaamisesta. Heidän tuorein valitusvirtensä tulojen pienentymisestä on aivan paikallaan. Uusi ilmiö se ei todellakaan ole, mutta tällä kertaa EU ei ole kaiken pahan alku ja juuri, vaan kauppiaat.
Maidosta jää viljelijän käteen entistä vähemmän. Karjatilalliset sanovat, että enää ei tahdo auttaa edes pääluvun kasvattaminen äärimmäisiin mittoihin. Suomen maatalouden rakennemuutos kuluneen 15 vuoden aikana on karsinut pienet tilalliset markkinoilta, mutta jäljellä olevat isot tilatkin harkitsevat lopettamista. Se olisi syvä vahinko koko kansakunnalle.
On nurinkurista, että tuotteen tuottaja saa selvästi vähemmän rahaa kuin välittäjä ja myyjäporras. Tuskin näin on millään muulla alalla kuin ruoan tuotannossa. Maataloudessakaan ei näin ollut aikaisemmin, vaan ero on kasvanut vähitellen.
Maitolitran 80 sentistä kauppiaille menee 31 senttiä, ja tuottaja saa vain 26 senttiä. Euron hintaisesta leivästä viljan viljelijä saa vain neljä senttiä.
Onkin sitten toinen asia, mitä vääristyneelle tilanteelle voidaan tehdä. Suomi on ruoan hinnassa jo valmiiksi Euroopan kalleimpia maita. Tilanne muuttuisi ihan kestämättömäksi, jos koko ajan kiristyviin hintoihin jouduttaisiin tekemään lisäkorotus tuottajahintoja nostamalla. Sellainen ei olisi tätä päivää.
Arvonlisäveron alennus laski ruoan hintaa melkoisesti, mutta ruoan arvonlisäveroa sitten hieman korotettiin. Ruoan verotus on meillä yksi korkeimmista EU:ssa. Laskemisen varaa vielä olisi, ja se näkyisi kuluttajien lompakoissa alempina ruoan hintoina. Tuottajien palkoissa se ei taitaisi näkyä.
Ennen muinoin Suomi saattoi korottaa maataloustukien tasoa, mutta se ei ole EU-aikana ollut mahdollista. Kaupunkiväestö ei ole koskaan sulattanut suuria tukiaisia, eivätkä asenteet ole ainakaan pehmentyneet. Kovin paljon vaihtoehtoja ei jää jäljelle.
Ainut tapa olisi mennä suoraan kaupan ytimeen ja purkaa jähmeä keskusliikevetoisuus, jotta kaupan toiminta tehostuisi selvästi nykyisestä. Se tarkoittaa käytännössä, että kauppaankin saataisiin todellista kilpailua, mikä puolestaan tuntuisi kaikkien meidän kukkaroissa.
MTK:n mielestä ruoan hinta on tällä hetkellä hyvällä tasolla, ja järjestön mielestä korotuspaineita on juuri tuottajien huonon tilanteen vuoksi. Jos kansalta kysytään, kärsiikö ruoan hintaan tulla korotuksia, luultavasti kaikki vastaavat ei.
Kun Suomi liittyi EU:hun, elintarvikkeiden hintojen lasku oli ihan näkyvää. Silloin saattoi sanoa, että jäsenyys paransi kansalaisten elinoloja. Tosin veronmaksajina olemme olleet nettomaksajia alusta lähtien.
Hinnat ovat hilautuneet 15 vuoden aikana ylöspäin. Muissa Euroopan maissa matkustelleet tietävät, että lähes kaikkialla ruoka on selvästi halvempaa kuin meillä, vaikka ansiotaso olisi samaa tasoa tai jopa parempi.
Kuluttajahintoja ei voi nostaa viljelijöiden pelastamiseksi. Ruoan hinnan laskeminen tai edes pitäminen kohtuullisena on tasa-arvoa. Rikkaat kestävät korotukset paremmin kuin heikommin toimeentulevat.