Mikä on suurin ero maajoukkuehiihtäjänä tai tavallisena kansallisen ryhmän taapertajana kisaamisessa? Se, että maajoukkuemiehen ei tarvitse kuin olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja jo homma pelaa. Sukset huolletaan, lihakset huolletaan ja henki on hyvä.
"Kaikki toimii niin hyvin kuin vain voi. Magnar Dalen on hyvä organisaattori", Lasse Paakkonen kiittää Suomen hiihtäjien päävalmentajaa.
Oulun Hiihtoseuran 23-vuotias lupaus hiihti elämänsä ensimmäisen maailmancupin kisan Rukalla vuosi sitten.
Kutsu samaan paikkaan ja maajoukkueen siniseen huppariin saa Paakkosen puhkumaan hyvää mieltä.
Sprintteriksi itsensä laskeva mies on tehnyt tosissaan töitä perinteisen hiihtotavan eteen, ja sanoo treeneissä pystyneensä panemaan kampoihin "jätkille", maajoukkueen vakiokalustoon kuuluville sprinttereille.
Vielä vuosi sitten vapaa hiihtotapa oli niin paljon vahvempi, että sijoitus Rukan sprintissä perinteisellä oli 46:s.
"Piti miettiä tavoitetta, kun sitä kuitenkin joku täällä kysyy", Paakkonen virnistää.
"Urani paras maailmancupin sijoitukseni on 21:s Rybinskistä viime talvena. Sitä pitäisi parantaa."
Kun talvea katsotaan pitemmälle, Paakkonen tähtää itsevarmasti olympialaisiin.
"Siihen tarvitaan kovia kansainvälisiä näyttöjä. Düsseldorfissa, Roglessa ja Davosissa hiihdetään kaikissa maailmancupin sprintit."