Rooman klubin alkuviikosta Helsingissä pitämässä vuosikokouksessa jopa puheenjohtaja prinssi El Hassan bin Talal huokaisi kärsimättömänä: "Inhoan kongresseja, joiden jälkeen ei tapahdu mitään."
Ne olivatkin vielä maailmaa mullistavia uutisia, kun Rooman klubi säikäytteli ihmiskunnan tuhoavan ahneuksissaan altaan ainoan elinpaikkansa. Eikä Kasvun rajat -raportin ilmestyessä vuonna 1972 edes oltu keksitty otsonireikiä tai ilmakehää lämmittävää kasvihuoneilmiötä.
Vaikka teollisuus onkin pitkälti likvidoinut happosateet, niin kasvun ekologiset rajat uhkaavat entisen lailla vuosisadan puolivälissä. Mutta myös muut talouden kehitykseen liittyvät muutostarpeet ovat sittemmin yhä monimutkaisempia, minkä Rooman klubi on osoittanut kymmenissä eri teemoille pyhitetyissä raporteissaan.
Mutta mitä enemmän saamme tietoa, sitä enemmän se kuuluu kuuroille korville. Meistä tuntuu tulleen länsimaisen digiajan tietotulvan myötä lähes immuuneja muiden ongelmille ja maailmanlopun ennustuksille.
Niinpä kun Eurooppa alkaa potea väkipulaa, niin ghettojen köyhälistö uhkaa kaksinkertaistua kahteen miljardiin. Mutta eurooppalaiset tuijottavat kuin yksisilmäiset sitä, pitäisikö rajantakainen islamilainen Turkki hyväksyä yhteisön jäseneksi.
Euroopan todellinen maahanmuuttopommi kytee aivan nurkan takana. Sillä ellei rikas Eurooppa auta kohentamaan Afrikan oloja paikan päällä, sikäläiset tuovat ongelmansa suoraan omille rannoillemme. Etelän pako kohti vaurasta pohjoista on jo alkanut, mutta strategiaa, edes säädyllistä maahanmuuttajien kiintiötä Amerikan tapaan, ei EU:ssa näy ei kuulu. Vaikka perimmiltään kyse on kalleimmasta aarteesta, rauhasta.
Siksi vaikutusvaltaisen Rooman klubin Helsingin tapaamisessa nostattikin eniten toivoa se, että edes muutama aktiivijäsen pääsi - kaiken infoyhteiskunnan välinpitämättömyyttä vastaan taistelevan teorian keskellä - ihan lopuksi kuin takaovesta esittelemään todellisia paikallisia tarpeita ja myös vastauksia ongelmiin.
Vesilasillinen samppanjan sijaan, vaatii intialainen Ashok Khosia ja muistuttaa, että köyhät maksavat vedestä 10-20 kertaa meitä enemmän.
Kasvata oma talosi, suosittaa puolestaan arkkitehti Gunter Pauli. Vichade Kolumbiassa on entinen savanni, mutta kasvaa nyt metsää ja työllistää jo 200 ihmistä. Vastaavaa konkretiaa voi vain toivoa myös lähiviikkoina Wienissä starttaavalta globaalilta Marshall-apusuunnitelmalta.
Tärkeintä on juomaveden ohessa se, että ihmisillä on työtä. Mutta se taas edellyttää suunnittelijoilta systeemiajattelua, kestävän kehityksen tuntemusta. Silloin tuloksena voi olla esimerkiksi mustetta, jota tuotetaan kalan jätteistä. Tai sienen keinoin kofeiinittomiksi saatetut kahvisadon jätteet, jotka kelpaavat rehuksi.
Miksi Starbuck silti saa kahvikupillisesta kolme, mutta kahvin kasvattaja vain 0,001 dollaria?
Me voimme olla ensimmäisten joukossa, jotka prinssin sanoin laittavat itsensä toistensa kenkiin. Mutta tunnustetaan samalla, ettei edes pieni maailmanparantajaprinssi osaa ihan kaikessa toimia puhtaasti.
Rooman klubin keulakuva, Jordanian kuninkaan veli ja neuvonantaja nimittäin käväisi Helsingissä neljä avustajaa ja seitsemän turvamiestä kannoillaan. Tusinan hengen pelastuspartio lentää ympäriinsä kriisipesäkkeiden kulisseissa, Kosovosta Irakiin. Mutta samalla hyväntahdon lähettilään harteilla kasvaa valtava ekologinen selkäreppu, tonneittain poltettua kerosiinia.