Pienet puolueet lähtevät nostamaan esille tärkeänä pitämiään asioita presidentinvaaleihin. Moniarvoisuus on demokratian kannalta hienoa, mutta tällainen profilointi tuskin toimii suorassa kansanvaalissa.
Kansanedustaja Heidi Hautalasta tuli viikonvaihteessa ensimmäinen virallinen ehdokas tammikuun presidentinvaaleihin, kun Vihreän liiton valtuuskunta nimesi hänet tehtävään lauantaina jäsenistön tahdon mukaisesti. Hautala ei ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Hän pyrki presidentiksi myös 2000, mutta hän sai vain 3,3 prosenttia äänistä ensimmäisellä kierroksella.
Reilusti yli puolet vihreiden kannattajista äänesti jotakuta muuta kuin puolueen virallista presidenttiehdokasta, Hautalaa. Tarja Halonen oli silloin vihreiden tosiasiallinen presidenttiehdokas - ja on nytkin, jos hän asettuu ehdolle, kuten on kaikki syyt olettaa.
Oululaistaustaisen Hautalan tehtävä suorassa kansanvaalissa on hyvin epäkiitollinen, ja hän tietää sen itsekin. Hautala sanoo nimittäin realistisesti, ettei suuri äänimäärä ole hänelle tärkeä, vaan se, että keskustelu käynnistyy. Hän aikoo ylläpitää muun muassa keskustelua presidentin valtaoikeuksista. Hän haluaisi riisua valtaa presidentiltä yli sen, mitä tapahtui vuoden 2000 perustuslakiuudistuksessa. Hänelle riittäisi, että presidentti olisi vain edustuksellinen henkilö ilman todellista valtaa.
Hautala, joka on tunnettu noin 20 vuotta idealistisena maailmanparantajana, kaivaa tällaisilla puheilla kuoppaa itselleen ja vaikeuttaa tehtäväänsä vielä lisää. Suomalaiset ovat nimittäin suhteellisen tyytyväisiä presidentin asemaan. Jos he saisivat valita, he mieluummin vahvistaisivat kuin keventäisivät presidentin valtaoikeuksia. Suomalaisten viehtymys käy ilmi mielipidetiedusteluista, ja se näkyy myös siinä innossa, millä he heittäytyvät mukaan presidenttipeliin ja äänestävät presidentinvaaleissa. He arvostavat presidentti-instituutiota.
Kristillisdemokraatit lähettivät omasta valtuustostaan viikonvaihteessa viestin, että hekin haluavat lähteä taistelemaan paikasta auringossa omalla ehdokkaallaan, vaikka ykkösehdokas Bjarne Kallis vikuroi vastaan. Se ei kuitenkaan auta. Jos Kallis kieltäytyy, puheenjohtaja Päivi Räsänen joutuu uhrautumaan. Näkyvyys on kristillisdemokraateillekin tärkeää.
Nämä uutiset tarkoittavat käytännössä sitä, että kaikki pienet eduskuntapuolueet toimivat vanhan, valitsijamiesvaalien aikaisen kaavan mukaan. Se edellytti automaattista mukanaoloa kaikissa vaaleissa siitä riippumatta, olikoniiden ehdokkailla menestymisen mahdollisuuksia. Ruotsalaiset ja perussuomalaiset ovat jo aiemmin kertoneet omista ehdokaskaavailuistaan.
Näillä näkymin ainoastaan vasemmistoliitto tunnustaa nykyisen suoran vaalitavan realiteetit ja taktikoi oikeaoppisesti jo ensimmäisellä kierroksella. Kuten tiedetään, puolue odottaa vain Halosen ilmoitusta, jotta se voi asettua tukemaan häntä vaaleissa. Haloselle voi tulla parhaimmillaan vajaan kymmenen prosentin kannatuslisä vasemmistoliitosta, ja se turvannee hänen pääsynsä toiselle kierrokselle. Sen lisäksi Halonen saa ääniä myös niiltä vihreiltä, jotka haluavat taktikoida jo ensimmäisellä kierroksella äänestämällä Hautalan sijasta Halosta.
Pienten puolueiden kaavailut heikentävät keskustan Matti Vanhasen ja kokoomuksen Sauli Niinistön mahdollisuuksia. Halosen kukistaminen edellyttäisi uskottavan ja laajan porvaririntaman syntyä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Sitä ei tule. Porvarit hajottavat äänensä siinä, missä vasemmisto aikoo ne keskittää.