Leveä nappularengas surraa harmaata pitkospuita pitkin. Välillä täytyy ohjata tarkasti, sillä osa pitkoksista on lahonnut kapeiksi, osa katkennut kokonaan.

Luonto on jo riisunut ruskan. Koivujen kirkkaankeltaiset lehdet makaavat polulla ruskeaksi ravistuneena. Muutama viikko sitten terävän violetteina hohtaneet mustikanvarvut ovat haalistuneet. Merikotka liitelee ja leyhyttää räsymattosiipiään, taukopaikalla kuukkeli pyrähtää lähikoivuun. Kaira valmistautuu hiljaisena talveen.

Syysaamun pilvipoudasta huolimatta mieli on korkealla. Edessä on erämaan rauhaa kolmeksi päiväksi ja tuntematonta reittiä läskipyörällä poljettavaksi. Läskipyörän renkaan alla on pitkospuupari ja vieressä kulkee toinen. Tuplapitkokset ovat rajavartioiden, poromiesten ja puiston huoltajien mönkijöitä varten.

Korvatunturin reitillä on monenlaista polkua. Rakitsanojan kammilta itään lähtevä polku on paikoin vaikeakulkuinen, muun muassa lahonneiden pitkospuiden takia.

Kuva: Markku Pulkkinen

Urho Kekkosen kansallispuisto, kuten muutkin kansallispuistot, on ensisijaisesti luonnonsuojelualue. Siksi esimerkiksi maastopyöräilyä on rajoitettu. Täällä puiston eteläosissa polkeminen on sallittua ainoastaan kolmella Kemihaarasta lähtevällä merkitsemättömällä maastouralla. Kansallispuiston nettisivuilla maastopyöräilyyn sallittu reitti on mainittu vain sanallisesti, että Kemihaarasta Rakitsoille.