Kuka on syyllinen finanssikriisiin? Voimmeko osoittaa sormella amerikkalaisia kuluttajia, jotka elivät yli varojensa?
Suomen Pankin ekonomistiSampo Alhonsuo sanoo, että finanssikriisissä on turha etsiä yksittäistä syyllistä. "Voi sanoa, että vuodesta 2002 lähtien maailmanlaajuinen luottojohdannaisten kaupan ja subprime-luottojen erittäin nopea kasvu ovat kriisin yksittäisiä syitä."
Hän myöntää, että viime vuosina joidenkin keskuspankkien rahapolitiikka olisi voinut olla toisenlaistakin. Esimerkiksi Yhdysvaltain keskuspankin Federal Reserven ex-pääjohtaja Alan Greenspan noudatti jälkikäteen katsoen melko löysää rahapolitiikkaa.
"Finanssiala rakensi paljon uudenlaisia tuotteita. Yhdysvalloissa pankki myönsi asuntoluoton ja myi sen pois taseestaan jollekin toiselle taholle, joka paketoi sen taas eteenpäin. Markkinoille syntyi ikään kuin varjopankkijärjestelmä, jossa ei nähty kaikkia riskejä, jotka liittyivät järjestelmään. Luottojohdannaiset olivat taseen ulkopuolisia eriä. Järjestelmä toimi hyvin, kun kansantalous kasvoi ja asuntojen hinnat nousivat."
Finanssisjärjestelmä tuntuu kriisiytyvän nykyisin noin vuosikymmenen välein. 1990-luvun lopussa kriisi koetteli erityisesti Aasian maita.
"Tällä kertaa mopo karkasi käsitä: kukaan ei tiennyt, kuka kantaa lopulta riskin uusissa instrumenteissa, luottojohdannaisissa. Yhdysvalloissa entiset suuret investointipankit osallistuivat laajassa mitassa johdannaiskauppaan."
Varallisuus kiinni asunnoissa
Alhonsuo ei halua syyllistää amerikkalaisia kuluttajia yli varojen elämisestä.
"Kotitalouksien varallisuus on yleensä kiinni omissa asunnoissa niin Suomessa kuin Yhdysvalloissakin. Jos asuntojen hinnat nousisivat vuosittain 10-15 prosenttia monen vuoden ajan Suomen isoissa kaupungeissa, niin Matti Meikäläinen ajattelisi, että nyt on varaa muuhunkin kuin asunnon maksuun."
Kulutusluoton ja luottokortin saaminen on Yhdysvalloissa erittäin helppoa. Kun asunto on vakuutena ja sen arvo nousee koko ajan, velkaa voi ottaa koko ajan enemmän eli asuntolainaa ei käytännössä makseta lainkaan takaisin.
Kuuluisissa subprime-asuntoluotoissa oli tyypillistä, että esimerkiksi kahtena ensimmäisenä vuonna maksettiin vain vähän korkoja eikä lyhennyksiä lainkaan. Kolmannesta lainavuodesta lähtien kohonneet korot alkavat juosta ja jossain vaiheessa alkaa myös lainan lyhentäminen.
"Monimutkaisten subprime-asuntoluottojen toinen puoli on siinä, että ne tarjosivat unelman omasta asunnosta myös kaikkein köyhimmille ihmisille", painottaa Alhonsuo.
Euroopassa oikeita päätöksiä
Alhonsuon mukaan EU-maiden johtajat, Euroopan keskuspankki EKP ja Britannian keskuspankki tekivät ehdottomasti oikeita päätöksiä ehkäistessään luottolamaa mittavilla pankkien tukitoimilla.
Keskuspankit tarjoavat likviditeettiä eli maksuvalmiutta pankeille, jolloin pankkien väliset rahamarkkinat elpyvät. Valtiot puolestaan takaavat kansallisten olosuhteiden mukaan pankkiensa luotonantoa.
Euroopan valtiot ovat luvanneet taata tästä eteenpäin pankkien uutta varainhankintaa. Jos EU-maan pankki laskee nyt liikkeelle joukkovelkakirjan viideksi vuodeksi tai lyhyemmäksi ajaksi, on takaus voimassa koko lainan ajan. Takauslupaus on voimassa ensi vuoden loppuun saakka.
Takausten lisäksi valtiot voivat tehdä pankkeihin myös suoria pääomasijoituksia, jolloin niistä voi tulla pankkien omistajan sijoituksen mukaisessa suhteessa. Suomessa vastaava järjestelmä oli valtion pääomalainat eli meillä valtio ei mennyt suoraan pankkien omistajaksi.
Saksa on esimerkiksi sijoittanut 100 miljardia euroa pankkiensa pääomittamiseen. Lisäksi se on varautunut takaamaan pankkien varainhankintaa 400 miljardia euroa.
Jälleenrahoitus kuivui
Kriisin pahimmassa vaiheessa pankkien väliset jälleenrahoitusmarkkinat olivat käytännössä kiinni: kukaan ei uskaltanut lainata rahaa kenellekään.
"Epäluottamus pankkien välillä kuivatti likviditeetin, maksuvalmiuden niiden välillä. Markkinoiden syvä epäluottamus syntyi, kun Yhdysvaltain asuntoluottojen paketointi luottojohdannaisiksi ei ollut läpinäkyvää, ei enää tunnettu vastapuolta. Isot eurooppalaisetkin pankit pelkäsivät: kuinka paljon naapuripankilla on luottojohdannaisia ja kuinka paljon se joutuu kirjaamaan niistä tappioita. Ei ollut varmuutta siitä, selviääkö naapuripankki alaskirjauksistaan."
Alhonsuon mukaan nyt on käytetty pankkien pelastamiseksi kaikki ne keinot, joita julkisella vallalla on.
Hän arvioi, että viikonvaihde, 12. lokakuuta, oli finanssikriisin syvin kohta, minkä jälkeen luottamus on hiljalleen alkanut palautua, muun muassa Euribor-noteeraukset ovat kääntyneet varovaiseen laskuun.
Yhteinen tarkastus puuttuu
Euroalueella on yhteinen valuutta ja rahapolitiikasta päättää EKP:n neuvosto Frankfurtissa, mutta yhteistä eurooppalaista rahoitustarkastusta meillä ei ole eli instituutiota, joka valvoisi pankkien riskejä ja vakavaraisuutta valtioiden rajojen yli. Asiaan kiinnitti kesällä huomiota muun muassa Nordean varakonsernijohtaja Carl-Juhan Granvik Kalevan haastattelussa.
"Se on juuri noin. Ongelma on siinä, että kansallinen valvoja ei välttämättä tunne monessa maassa toimivan pankin todellista kokonaistilannetta. Tarve on ilmeinen perustaa Eurooppaan rajat ylittävä pankkivalvonta", vahvistaa Sampo Alhonsuo.