Lukijalta
Mielipide

Maailman onnellisin maa – helpolla hyvinvointivaltiossa ei pääse, jos on vanha tai sairas, usein yhtälöön kuuluu myös köyhyys

Suomi on useissa vertailuissa valittu maailman onnellisimmaksi maaksi. Sitä se varmasti suuressa mittakaavassa onkin, mutta...Sitten tulee se suuri mutta.

Suomi on useissa vertailuissa valittu maailman onnellisimmaksi maaksi. Sitä se varmasti suuressa mittakaavassa onkin, mutta...Sitten tulee se suuri mutta.

Olen lähes kolmenkymmenen vuoden aikana työssäni hoitajana nähnyt monenlaista kurjuutta. Vanhukset ovat yksinäisiä. Ravinto on yksipuolista, eivätkä rahat riitä aina edes lääkkeisiin.

Laitospaikkoja on liian vähän. Hoitajia on liian vähän. Kotihoidon väki työskentelee valtavan paineen alla, ja heillä on yleensä kiire. Kiireessä sattuu myös virheitä. Tästä on uutisoitu.

Vammaispuolella ja lastensuojelussa on täsmälleen samat ongelmat. Kaikki apua tarvitsevat eivät pääse avun piiriin ainakaan riittävän nopeasti.

En ole enää hoitaja. Työtapaturman vuoksi olen vammaispalvelun asiakas. Auttajan rooli on vaihtunut autettavan rooliin. Olen aktiivinen useassa vertaistukiryhmässä, sillä vaikka käteni eivät enää toimi, niin pää onneksi toimii vielä. Saan suurta tyydytystä siitä, että pystyn auttamaan apua tarvitsevaa. Valitettavan usein kuulen surullisia tarinoita siitä, että ihmiset uupuvat taakkansa alle.

Helpolla meidän hyvinvointivaltiossa ei pääse, jos on vanha tai sairas. Varsin usein tähän yhtälöön kuuluu myös köyhyys. Kun sairastut, niin toimeentulo kärsii. ”Vahinko ei tule kello kaulassa”. Sairaus tulee yleensä aina yllätyksenä.

"Miten surullisia tarinoita tulee siitä, kun kipeästi tarpeellisia lääkkeitä ei ole haettu."

Sairastuneilla/vammautuneilla tai vanhuksilla ei ole riittävästi tietoa, että mistä he voivat hakea etuuksia, ja mitä etuuksia heille kuuluu? Uutena ”mörkönä” on tullut lääkkeiden saatavuusongelmat.

Lehdessä kirjoitetaan, että ”jos lääke pääsee loppumaan heiltä, niin ei ole hätää. Apteekki kartoittaa, että onko lääkettä jossakin muussa apteekissa. Tai voidaanko lääke korvata jollakin toisella vastaavalla valmisteella.”

Oma kokemukseni on hieman erilainen. Viime kesänä käyttämäni lääke uhkasi loppua koko Suomen apteekeista. Tukussa oli saatavuusongelmia. Yhdenkään apteekin henkilökunta ei tehnyt asian hyväksi mitään.

Henkilökohtainen avustajani soitti lähes kaikki Oulun apteekit läpi, ja ajoi autolla ympäri kaupunkia, että sai ”kerättyä” tarvitsemani lääkkeet. Stressi oli melkoinen, sillä tätä lääkettä ei voi lopettaa muuten kuin vähitellen pienentämällä annosta. Jos lääkkeen pitoisuus veressä laskee liian nopeasti, niin oireet voivat olla hengenvaaralliset.

Toinen ongelma on rahojen riittämättömyys. Lääkkeet maksavat. Ihmiset miettivät, että haenko lääkkeet vai ostanko ruokaa. Miten surullisia tarinoita tulee siitä, kun kipeästi tarpeellisia lääkkeitä ei ole haettu.

Hampaista pitäisi huolehtia, mutta sekin maksaa. Tiedän ihmisiä, joilla ei ole varaa mennä sairaalaan osastolle, koska se on niin kallista.

Poliitikot miettivät sote-uudistuksiaan, mutta kaiken hässäkän alle ovat jääneet ne todelliset kärsijät. He, jotka eivät pysty itse itseään puolustamaan.

Luin ET Terveys -lehdestä jutun ”Kallisarvoinen terveys”. Siinä köyhyystutkija Jouko Karjalainen kertoo näin: ”Myös kaikenlaisesta harkinnanvaraisuudesta pitäisi tulla sosiaali- ja terveyspuolella arkipäivää. Esimerkiksi asiakasmaksulaissa on pykälä harkinnanvaraisuudesta, jolloin varattomien ei tarvitsisi maksaa asiakasmaksuja, mutta tutkimuksissa on selvinnyt, että kunnat eivät osaa käyttää sitä.”

Kuka poliitikko ottaisi kopin tästä? Auttaisi oikeasti hätää kärsiviä?

Pia Puumalainen

Oulu

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.