Maailma muuttuu, Pohjois-Korea ei muutu.
Missään muualla maailmassa, ei edes Kiinassa tai Kuubassa voisi ajatella, että maan johtajan vaihtuminen tapahtuisi yhtä lailla pimeässä. Pohjois-Korean nykyisestä johtajasta ei tiedetä juuri muuta kuin se, että hänen terveytensä horjuu ja että hän joutuu sen takia luopumaan vallasta.
Seuraajaksi on soviteltu hänen nuorinta poikaansa Kim Jong Unia. Ei vaaleja, ei julkista keskustelua vallan siirrosta tai Pohjois-Korean suunnasta.
Täyttä varmuutta ei edes ole siitä, miltä Kim Jong Un näyttää tai miten vanha hän on. Toisen käden lähteet kertovat tulevan "suuren johtajan" opiskelleen Sveitsissä. Sieltäkin hän vain yhtäkkiä katosi takaisin kotimaahansa.
Ihmetellä pitää, miten pohjoiskorealaiset vuosikymmenestä toiseen saadaan hyväksymään vallanvaihto, jota ei mitenkään perustella, ja uusi johtaja, jonka henkilökohtaisista ominaisuuksista suurella yleisöllä ei ole todellista käsitystä.
Pohjois-Korea on nykyisellään yksi kansainvälisen yhteisön suurimmista häpeäpilkuista. Se on käytännössä suljettu diktatuuri, jossa kansalais- ja ihmisoikeuksia loukataan päivittäin.
Ulkomaille matkustaminen on rajoitettua, ja ylipäätään kontakteja ulkomaailmaan valvotaan.
Pohjois-Korean sisäisistä oloista on vaikea saada oikeita tietoja. Erilaiset kansalaisjärjestöt ovat, lähinnä loikkareita haastateltuaan, arvelleet maan kärsivän vakavasta ruokapulasta, mikä näkyy muun muassa korkeana lapsikuolleisuutena.
Teollisuus on raunioina. Jo kymmenkunta vuotta sitten esitettiin arvioita, joiden mukaan teollisesta kapasiteetista olisi käytössä vain 15-20 prosenttia.
Poliittisten vankien määrästä esitetyt arviot yltävät jopa miljoonaan. Maan bruttokansantuotteesta ei ole luotettavia lukuja siitäkään saatavilla. Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA arvioi Pohjois-Korean bkt:n henkilöä kohden olleen 1 900 dollaria vuonna 2009.
Vertailun vuoksi Suomen bkt henkilöä kohti oli 34 100 dollaria. Maailman kaikkien maiden bkt/henkilö- listalla Suomen sijoitus oli 36:s, Pohjois-Korean 189:s.
On suorastaan anteeksiantamatonta, ettei kansainvälisellä yhteisöllä ole ollut keinoja - eikä oikein aktiivisuuttakaan - keskittää huomiotaan enemmän Pohjois-Koreaan.
Vaikka tiedot maan sisäisestä tilanteesta ovat puutteelliset, melko varmasti voi todeta, että maassa on ollut vuosikymmeniä käynnissä hiljainen ja hirmuinen inhimillinen tragedia.
Joskus Pohjois-Korea avautuu. Yllättyä ei silloin pidä siitä, että joissakin kolkissa suljettua maata näky saattaa olla samanlainen kuin keskitysleirien auettua natsi-Saksan kaatumisen jälkeen.
Ja aivan samoin silloin - kuten toisen maailmansodan jälkiselvittelyissä - on aiheellista kysyä, tehtiinkö tarpeeksi tragedian välttämiseksi.
Kun seuraa Pjongjangin vallanvaihtoa, vastaus on, ettei tehty. Vaihtoehtoinen tie oli olemassa: naapuri Etelä-Korea kehittyi moniarvoisuuden ja markkinatalouden avulla.