Rikkaiden teollisuusmaiden G8-kokous Italiassa jätti epämääräisen maun. Maailman suurimmat taloudet ja saastuttajat näyttävät kaivautuneen poteroihin odottamaan Kööpenhaminan ilmastokokousta.
Mistä G8-huippukokous L´Aquilassa jää mieleen? Ei paljon mistään.
Ehkä kuitenkin isäntämaan pääministerin Silvio Berlusconin narrimaisten vinkeiden lisäksi siitä, että äveriäät maat ja Kiinan, Intian ja Brasilian kaltaiset nousevat talousmahdit sopivat periaatteessa lämpötilan nousun pysäyttämisestä kahteen ratkaisevaan asteeseen.
Se oli kuitenkin kokouksen "helppo" osuus. Asiantuntijoiden mukaan sen ylittävä lämpeneminen johtaa ilmastonmuutoksen hallitsemattomuuteen, jota kukaan ei soisi lastensa näkevän.
Niinpä L´Aquilan "välikokousta" luonnehti myös suuri ristiriitaisuus sekä odotettavissa ollut pettymys. Paikalla ollut maailman todellisten päätöksentekijöiden kerma ei kyennyt sopimaan alkuunkaan, millä konkreettisilla keinoilla tuo tärkeimmistä tärkein tavoite yritetään saavuttaa.
Kaikki läsnäolijat ottivat kyllä asiakseen hiilidioksidipäästöjen puolittamisen - vuoteen 2050 mennessä. Vuosiluku tuntuu perin kaukaiselta ja niin kuin Kiinan, Intian ja Brasilian edustajat totesivat: epärealistiselta. Pitäisi ehkä sanoa: surrealistiselta. Teknologian puolesta se on tietysti mahdollista, mutta kouriintuntuvia välitavoitteita tarvitaan varmasti jo aiemmin.
Sellaisia pitänee rukoilla ensi joulukuussa pidettävältä Kööpenhaminan konferenssilta. Aikaa siis vielä on, kuten Yhdysvaltain presidentti Barack Obama sanoi, mutta se on käymässä vähiin, kuten YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon teroitti. Syyskuussa päästöleikkauksia pohditaan G20-kokouksessa.
Mieleen tuppaa väkisin nousemaan kysymys, romuttaako valtiollinen ja kansallinen itsekkyys lopulta globaalin moraalisen ja poliittisen vastuun planeetan tulevaisuudesta. Hyvistä aikeistahan ei ole pula.
Ilmastotalkoiden jakamisesta rikkaiden ja kasvutalouksien kesken ei ole mustaa valkoisella muun muassa siksi, että Kiina ja Intia haluavat läntisiltä teollisuusmailta - alun perin ilmastonmuutoksen päävastuullisilta - lisää teknologisia ja rahallisia panostuksia päästörajoituksiin pääsemiseksi kehittyvissä maissa. Toisin sanoen ne tulevat vastedeskin kiirehtimään väestöjensä elintason nousua reilusti ilmaston kustannuksella. Syyt ovat osittain puhtaasti valtapoliittisia.
Pettymys L´Aquilan kokoukseen johtui vain osittain siitä, että maailman suurimman kasvihuonekaasujen tuottajan Kiinan presidentti Hu Jintao joutui perumaan osallistumisensa maansa nationalististen ja vähemmistölevottomuuksien takia.
Italian G8-kokouksen yhteydessä nähtiin sellainenkin ihme, että maailman 16 suurinta hiilidoksidin tuottajaa istui saman pöydän ääressä niin kutsutussa Major Economic Forumissa. Kokoonpano on suurin piirtein sama kuin G20:ssa, johon kuuluvat 19 suurinta talousmahtia sekä EU.
Erilaisten epävirallisten G- ja muiden porukoiden määrä kertoo samalla jo G8:n aseman heikentymisestä. Eikä ihme, sillä Yhdysvaltojen, Britannian, Kanadan, Italian, Ranskan, Saksan, Japanin ja Venäjän maajoukko on kaikkea muuta kuin edustava. Klubi on vanhanaikainen ja vinoutunut, mitä kokousisännän "berlusconisoituminen" eli uskottavuusongelmat alleviivasivat.
Globaaleissa kriiseissä tarvitaan G20:tä, vaikka se jättääkin pääosan maista ilman suoraa äänivaltaa.