Jäljellä olevat kuusi maaherraa ovat lähettäneet vierailleen kutsut perinteisille uudenvuoden vastaanotoilleen tammikuun ensimmäisen päivän iltana. Iloiseen tapahtumaan liittyy surullinen sivujuonne: kyseessä ovat viimeiset kuvernöörien uudenvuoden juhlat, sillä Matti Vanhasen hallitus lakkauttaa maaherrojen vakanssit vuoden 2009 lopussa osana valtion aluehallinnon uudistusta.
Presidentin nimittämistä sekä valtiota ja Helsingin keskushallintoa lääneissään edustavista maaherroista on tullut silmätikku maakuntahallintoa vahvistavan ja valtion aluehallintoa uudistavan johtavan hallituspuolueen silmissä. Nuori keskustalainen kunta- ja alueministeri Mari Kiviniemi on primus moottori maaherran virkojen lopetuksessa. Hän otti kantaa lakkautuksen puolesta Kalevan haastattelussa jo toukokuussa 2007, vain noin kuukausi sen jälkeen, kun hän oli saanut Matti Vanhasen toisessa hallituksessa vastuulleen kuntien Paras-hankkeen ja valtion aluehallinnon uudistuksen.
Kiviniemen linjaus yllätti maaherrat pahanpäiväisesti, sillä heidän virkojensa lakkautuksesta ei puhuta mitään hallitusohjelmassa. Kuntaministeri totesi yksikantaan, ettei Suomessa tarvita enää poliittisesti valittavia maaherroja.
Kyseessä on toinen kerta, kun lääninhallintoa uudistetaan reippaasti. Paavo Lipposen ykköshallitus lopetti kymmenisen vuotta sitten sosiaalidemokraattisen sisäministerin Jouni Backmanin johdolla osan lääneistä. Jäljelle jäivät nykyiset kuusi lääniä: Lappi, Oulu, Länsi-Suomi, Etelä-Suomi, Itä-Suomi ja Ahvenanmaa.
Maaherran virkojen lakkaus on historiallisesti merkittävä päätös, sillä he ovat johtaneet lääninhallituksia 1600-luvulta lähtien. Suomi oli osa Ruotsia, kun maaherrojen virkoja alettiin perustaa. Maaherrainstituutio kesti Venäjän yli satavuotisen valtakauden, ja se on pysynyt pystyssä itsenäisessä Suomessa 91 vuotta.
Valtion tehtävät alueilla eivät poistu, vaikka maaherrojen virat häviävät. Valtion aluehallinnolla täytyy olla vastaisuudessakin alueellinen johtaja, ja hänelle keksittäneen uusi, kasvotonta byrokratiaa huokuva titteli. Vanha hyvä, arvostettu ja kaikkien aikuisten tuntema virkanimike ei kelpaa. Siihen kun liittyy liian suuria poliittisia latauksia maaherrojen näkyvyyden, itsenäisyyden ja suuren arvostuksen takia.
Helsinki vilisee toinen toistaan korkea-arvoisempia herroja - ja narreja. Herroja on kaupungissa niin paljon, että heidän päänsä kolisevat välillä yhteen. Sen takia Helsingille ja Helsingin Sanomille alueen valtalehtenä ei tuottanut minkäänlaista tuskaa, kun Lipposen hallitus päätti lakkauttaa Uudenmaan lääninhallituksen ja siirtää maaherran viran Helsingistä Hämeenlinnaan silloisen uudistuksen yhteydessä.
Tilanne on täysin toisenlainen Pohjois-Suomessa, joka tarvitsee vahvoja henkilöitä intressiensä puolustajiksi. Maaherrat ovat olleet näkyviä hahmoja sekä merkittäviä vaikuttajia Oulun ja Lapin lääneissä. He ovat olleet paljon enemmän kuin vain valtion keskushallinnon edustajia alueillaan. Monista heistä on tullut myös lääniensä henkisiä johtajia ja identiteetin ilmentäjiä sekä alueidensa edunajajia.
Ouluun on nimitetty vuodesta 1775 lähtien 31 maaherraa, enemmän kuin mihinkään toiseen lääniin. Oulun viime vuosikymmenten maaherroista Kalle Määttä, Niilo Ryhtä ja varsinkin Ahti Pekkala sekä Eino Siuruainen ovat olleet arvostettuja persoonia ja vahvoja vaikuttajia myös läänin ulkopuolella. Siuruaisen jälkeen edessä lienee kasvottoman valtion aluehallinnon aika.
Lapinkin maaherrat ovat olleet vahvoja vaikuttajia. Ei tarvitse kuin mainita nimet Martti Miettunen, Asko Oinas ja Hannele Pokka, niin asioita seuraavat sijoittavat heidät oitis Lappiin. Timo E. Korva jää pakostakin ylimenokauden kuvernööriksi, mutta hänkin on tässä roolissaan enemmän kuin se, mitä vuoden 2009 jälkeen seuraa.
Maaherran virkojen lakkautus antaa maakuntajohtajille mahdollisuuden nousta alueidensa kasvoiksi ja ykkösvaikuttajiksi. Mutta onko heistä siihen?
Ainakin toistaiseksi he ovat jääneet maaherrojen varjoon, eikä se ole johtunut ainoastaan siitä, että maaherrojen tähti on loistanut muita kirkkaimpana. Alueensa henkiseksi johtajaksi kasvaa vain, jos on edellytyksiä ja halua nousta tähän rooliin. Lisäksi pitää olla karismaa, ja sitä on vaikea hankkia opettelemalla.
Pohjoisen kannalta maaherran virkojen lakkautus on huono uudistus. Oulun ja Lapin läänit menettävät poliittisessa tasapäistyksessä osan vuosisatojen aikana muodostuneesta identiteetistään ja epävirallisesta edunvalvontajärjestelmästään. Edessä siintää maakunnallisen kasvottomuuden aika.