Aika on riisunut ensi vuonna lakkautettavan maaherrainstituution valtaa. Aikoinaan maaherroilla oli alueellaan kuitenkin erittäin suuri, jopa lähes rajaton valta.
"Voidaan sanoa, että maaherrat olivat lääniensä pikkukuninkaita", kuvailee Oulun yliopiston Suomen ja Skandinavian historian professori Jouko Vahtola.
Vahtolan mukaan maaherrainstituutio on peräisin 1630-luvulta Ruotsin vallan ja Kustaa II Adolfin ajalta. Silloin hallintoa haluttiin uudistaa, kun suurvallan kuninkaan kaikki aika kului sotiessa.
"Uudistuksen avulla pyrittiin muovaamaan valtion hallintoa sellaiseksi, että se toimisi itsestään, kuin omana koneistonaan", Vahtola kertoo.
Maaherrat olivat yleensä aatelisia, hyvin usein korkea-arvoisia upseereja. Heidän tehtävänään oli kehittää alueensa elinkeinoja ja vastata alueellisesti valtion antamien määräysten toimeenpanosta. He pitivät yllä myös muun muassa kaupallisia yhteyksiä valtakunnan rajojen yli sekä vastasivat rajojen vartioinnista ja puolustuksen suunnittelusta.
Maaherrojen valta säilyi suurena 1900-luvulle saakka, aina sotien jälkeiseen aikaan. 1960-luvulta alkaen maaherran tehtävät vähenivät vähän kerrallaan osana yhteiskunnan muutosta.
"Nyt tällainen suvereeni vallankäyttäjä puuttuu pohjoisesta", Vahtola sanoo.
Vahtolan mielestä Pohjois-Suomessa maaherrojen valta-asema on aina ollut korostuneempi kuin etelässä.
"Lappi ja Oulun lääni ovat aina olleet kaikkein kauimpana etelän valtakeskuksista."