Matti Vanhasen uuden hallituksen ministeri Mari Kiviniemi on melkein ensimmäisenä ajatuksenaan saanut päähänsä, että Suomessa ei enää tarvita maaherroja, kun heitä on hirmuisesti - peräti kuusi kappaletta. Luultavasti 19 muuta ministeriä ovat jotakuinkin samaa mieltä, joten maaherroilla on odotettavissa potkut.
Tosi onkin, ettei kuvernööreillä taida olla kovin paljon virkaa nykyisen lääninjaon aikana. Läänejähän karsittiin muutama vuosi sitten sen verran, että niitä on jäljellä enää puolen tusinaa. Jos Pihtiputaan mummolle sattuu tulemaan kahdenkeskistä asiaa lääninsä maaherralle, hänen pitää matkustaa 400 kilometrin päähän Turkuun. Pohjois-Savon Maaningalla tuskin edes tiedetään, mihin pitäisi matkustaa jos haluaa herran nähdä. Kun tämä on tehty näin hankalaksi, kukaan ei tietysti viitsi asioida lääninhallituksen, saati maaherran kanssa, joten ne ovat tarpeettomia, mikä oli todistettava.
Mitä sitten tehtäisiin vähän käytetyillä maaherroilla? Luontevin ratkaisu on tietysti sijoittaa heidät johonkin uuteen palkintovirkaan, esimerkiksi lääpyskänvalvontaviraston ylijohtajiksi. Lääpyskänvalvontavirastoon siksi, että kaikki muut virastot on jo täyteen miehitetty entisillä poliitikoilla, joita lienee jonossakin. Pitää vain keksiä, mitä lääpyskänvalvontavirasto tekee ja mikä on lääpyskä, mutta se ei liene ylipääsemätön ongelma. Sitä ei tarvitse sentään mietiskellä, mitä tuollaisen viraston ylijohtaja tekee, sillä kyllä työ tekijäänsä neuvoo.
Jos kuitenkin katsotaan, että jonkinlainen maaherrapalvelu pitää säilyttää, virka voidaan ulkoistaa. Kätevimmin se käy keräämällä olemassa olevat maaherrat uuteen keskusvirastoon, maaherrastoon. Se sijoitetaan Brysseliin, kuten kaikki muukin. Ne jotka keksivät jotain asiaa, voivat matkustaa vaikka karvalakkilähetystönä europääkaupunkiin maaherraansa tapaamaan. Bryssel on vähintään yhtä tylsä kaupunki kuin Helsinki, mutta sieltä saa sentään paremmat päivärahat.
Vielä parempaa palvelua paikallishallinto tarjoaa, jos Brysselin maaherrat vuoronperään käyvät keikalla Suomessa ja ovat kansalaisten tavattavissa ennalta määrätyissä paikoissa joskus lounaan ja päivällisen välissä. Samalla reissulla päivystävä maaherra voi myös vihkiä sillat, suojella saappaanheittokisoja ja mitä nyt tehtäviin kuuluukaan. Noita töitähän ei satu yhdessä läänissä kovin tiuhaan, joten yksi kiertävä kuvernööri pystyy hoitamaan reissullaan koko maan.
Tähän ei tarvitsekaan lisätä enää muuta kuin bussi, niin saadaan maaherrapalvelut syrjäseuduillekin - siis nykyistä lähemmäksi ihmistä. Kun muut palvelut harvenevat, on varmasti halvalla saatavissa käytettyjä kirjasto- ja kauppa-autoja, joista hieman sisustamalla saadaan mainioita maaherra-autoja. Eikös olisikin mukavaa, jos maaherra pysähtyisi edes kerran kuussa varttitunniksi oman tilustien päässä? Hänelle voisi postinhakureissulla tehdä esityksiä hänen virkaansa kuuluvista asioista, kuten yhteiskunnallisten olojen kehittämisestä ja toiminnan kansainvälistämisestä.