Maaherra Eino Siuruaiselle kävi samoin kuin monelle muulle nykylaman kurimuksessa kamppailevalle: tuli organisaatiomuutos, ja työpaikka meni alta. Vuodenvaihteessa Siuruainen saa lopputilin ja lomarahat, kun lääninhallitukset lakkaavat ja tilalle tulevat uudet nimihirviöt, aluehallintovirastot. Ja uudet johtajat, aluehallintoviraston ylijohtajat.
Linnan juhlista flunssanpoikasen napannut Siuruainen naurahtaa vertaukselle lääninhallituksen toisen kerroksen vihreässä salissa. Itse asiassa valtiojohto olisi halunnut hänen vielä jatkavan ja panevan pystyyn uuden viraston.
"Mutta kun aikaa olisi vain toista vuotta, tämä on oikea vaihe jäädä pois", kohta 67 vuotta täyttävä Siuruainen sanoo.
Maaherrojen potkut eivät tulleet Siuruaiselle yllätyksenä, sillä hän oli itse räätälöimässä aluehallintouudistusta. Hän on ollut koko ajan mukana maan hallituksen nimittämässä aluehallinnon kehittämistyöryhmässä.
Siuruainen on suhteellisen tyytyväinen lopputulokseen, jossa kuusi virastoa yhdistyy kahdeksi. Nykyinen lääninhallitus siirtyy melkein kokonaan uuteen aluehallintovirastoon, AVI:iin. Lisäksi sinne tulevat työsuojelupiiri ja ympäristölupavirasto. Toiseen nimihirviöön - ELY-virastoon - puolestaan siirtyvät TE-keskus, ympäristökeskus ja tiepiiri.
"Muutos on tarpeellinen. Hallinnon yhdistäminen tuo säästöjä. Mutta en näe hyvänä sitä, että selkeä nimitys lääni muutetaan joksikin epämääräiseksi hallintovirastoalueeksi. Toisaalta maaherran nimike on ollut arvokas ja hyvin tunnettu. Aluehallinnon ylijohtaja on mauton kansalaisten suussa."
Siuruainen on varma, että uudistusta jatketaan. Hän uskoo, että seuraavien eduskuntavaalien jälkeen valittava hallitus joutuu toteamaan, että uudistus jäi kesken.
Syy keskeneräisyyteen on selvä. "Kokonaisuudistus kaatui, koska tarvittavaa poliittista konsensusta ja rohkeutta ei löytynyt", Siuruainen sanoo hiukan katkerana.
Siuruaiselle jatko olisi selvä. Hän yhdistäisi kaikki valtionhallinnon virastot sekä antaisi maakuntien liitoille paljon nykyistä enemmän poliittista demokratiaa edellyttäviä tehtäviä. Hän jakaisi koko maan kuuteen-seitsemään hallintoalueeseen ja muodostaisi niistä myös vaalipiirit.
Oulun ja Lapin alueet säilyisivät nykyisen läänijaon mukaisina alueiden omaleimaisuuden ja pitkien etäisyyksien vuoksi.
Yhtenevä hallintoalue sitoisi kansanedustajat toimimaan alueidensa puolesta. Näihin samoihin alueisiin keskitettäisiin valtiollisten palvelujen lisäksi myös kunnalliset ja ylikunnalliset palvelut. Maaherra lisäisi alueellisten liittojen painoarvoa myös sillä, että valtuustot valittaisiin Kainuun mallin mukaisesti suoralla vaalilla.
Siuruainen ihmettelee, että kun uudistuksen tavoitteena oli kasvattaa poliittisesti valittavien alueellisten liittojen painoarvoa, nyt näyttää siltä, että hallinnon painoarvo siirtyikin Helsingin ministeriöihin, pois alueelta.
Hallintoon erilaisissa työryhmissä perehtynyt Siuruainen on sitä mieltä, että työtä pitää jatkaa.
Tutkija-filosofina lukuihin tykästynyt maaherra kiertelee ja kaartelee kysymystä. Pitkien selittelyjen ja muistuttamisen jälkeen vastaus tipahtaa kuitenkin kuin apteekin hyllyltä: 71/2 vuonna 1991, välillä kiitettävää hipoen, nyt 8-.
Kun tuore maaherra otti vastaan tehtävät Ahti Pekkalalta 18 vuotta sitten, vallitsi syvä lama, mutta eri lama kuin nyt.
"Monet asiat ovat nyt paljon paremmin, pankkimaailma on vahva. Lama opetti varautumaan moniin asioihin. Nyt suurin haaste on, miten työllisyystilanne saadaan haltuun. Erityisen tärkeää on koulutetun nuorison työllistäminen, yritystoiminnan laajentuminen ja uusien vientituotteiden kehittäminen nykyisten bulkkituotteiden sijalle metalli-, kulutustavara- ja puunjalostusteollisuudessa."
Siuruainen muistelee hyvillä mielin, miten hän sai olla mukana kehittämässä 1990-luvulla Oulun seudun menetystarinaa yhdessä muiden kanssa.
Tarina on nyt jämähtänyt paikoilleen. Miten se saadaan jatkumaan?
Oulun seudun kehitys pitäisi pystyä näkemään osana laajempaa kokonaisuutta, pohjoista aluetta Ruotsin, Norjan ja Venäjän kanssa, maantieteilijä vaatii.
"Miksi aito kiinnostus Venäjän talouteen puuttuu? Venäjän nykyaika ennakoi talouden paljon nopeampaa kasvua kuin EU:n alueella. Suomalaisille aukeaa paljon töitä, kun infrastruktuuri täytyy rakentaa naapurissa lähes kokonaan uudelleen. Nyt kiinnitetään aivan liikaa huomiota öljy- ja kaasuvaroihin, joissa suomalaiset eivät voi olla kovin voimakkaasti mukana."
Suomen puolella pitäisi keskittyä vahvoihin aloihin, kuten esimerkiksi kaivostoimintaan. 1970- ja -80-luvuilla unohdettua kovankiven geologian tutkimusta tulisi laajentaa. Puunjalostuksen massaviennin tilalle pitäisi lisätä huomattavasti artesaani- ja kädentaitokoulutusta.
"Design-puoli on jämähtänyt paikoilleen. Siinä mennään aivan liian helposti pinnallisiin ja trendeissä liikkuviin ratkaisuihin, jotka eivät kestä pidemmän päälle."
Siuruainen antaa vastuuta kehityskykyisen väen kouluttamisessa ennen kaikkea ammattikorkeakouluille ja yliopistoille
Oulun kehityksestä hän on syvästi huolestunut. "Esimerkiksi matkailu: mitä tahansa täällä yritetään, joku ampuu sen alas."
Lääninhallitus joutuu tekemisiin monenlaisten ihmiskohtaloiden kanssa muun muassa tutkiessaan kanteluja. Usein kaltoin kohdellut ihmiset ottavat suoraan yhteyttä maaherraan.
Traagisimpia Siuruiaisen uralla ovat olleet itsemurhan tehneiden tai auto-onnettomuuksissa kuolleiden omaisten tapaamiset. Viime laman jälkeen maaherran juttusilla kävi monia konkurssin tehneitä, joilla oli usein samassa rytäkässä hajonnut perhe. Monella saattoi olla Venäjän rajan takana omaisuutta, ja tämän palauttamiseen pyydettiin Siuruaisen apua, koska hänet tunnetaan hyvistä Karjalan- ja Venäjän-suhteistaan.
Nauramaan Siuruaisen sen sijaan saa esimerkiksi muisto reissusta Suomussalmelle vammaisjuhlaan:
Oli jo vähän kiire. "Niin, mikäs se juhlapaikka olikaan tarkasti?" kysyi kuljettajana ollut poliisi. Kyydissä oleva Siuruainen katsoi tarkemmin kutsua. Siitä oli unohtunut juhlapaikka pois.
Oli tietenkin viikonloppu. Hädissään miehet yrittivät soittaa poliisille. Näillä ei ollut tietoa. Eikä muuallakaan.
Sitten välähti. Jos kyse on vammaisjuhlasta, tieto paikasta on taksiasemalla. Kuten olikin. Maaherra kyydittiin juhlapaikalle juuri ajoissa.
Kun lääninhallituksessa opiskellaan ahkerasti juuri tällä hetkellä ruotsia, muistuu Siuruaisen mieleen yksi tervehdykseen liittyvä kielikommellus:
Erään valtuuston puheenjohtaja halusi toivottaa tervetuliaispuheessaan maaherran tervetulleeksi myös toisella kotimaisella. Kauhukseen hän unohti kesken toivotuksen, mitä on maaherra ruotsiksi. Hädissään hän sanoi: Högaktade... jordgubbe! (Tankeroruotsiksi arvoisa mansikka/maaukko).
Mutta eikös se pidä paikkaansa?
"Pitää. Olen pikkulähtöinen maalaispoika, jolla on ollut onnekas ja täyteläinen elämä, koska olen saanut kokea paljon. En ole koskaan kotiutunut kaupunkiin."
"Emme tarvinneet koskaan kunnan jauhoja", Siuruainen muistuttaa.
Lapsena opitut työt kattoivat nikkaroinnin ja maataloustöiden lisäksi myös kotityöt. Maaherra silittää paitansa ja pukunsa itse. Viikon urakka käsittää 13-14 paitaa. Kala- ja liharuokiin erikoistunut Siuruainen käyttää kokatessaan aina hyppysmittaa. Pyykinpesukin onnistuu, mutta se on jäänyt yhä useammin vaimon harteille.
Veteraaniasiat ovat säilyneet isänmaallisella Siuruaisella tärkeysjärjestyksessä päällimmäisenä läpi elämän. Vaikka häntä on kosittu moneen paikkaan, Tammenlehvän Perinneliittoa ja veteraaniasioita hän ei aio jättää.
Kiinnostaako politiikka? "Ei näillä näkymin", Siuruainen vastaa.
Hän aikoo nauttia ja remontteerata perheen vapaa-ajanpaikaksi ostamaa Livon kotitaloa. Ilman kellonaikoja. "Olen ilmoittanut, että en vähään aikaan ota vastaan mitään sellaisia tehtäviä, jotka pitää saada valmiiksi määrättyyn aikaan mennessä."
Maalaispoika haaveilee Livon rauhasta. Hiljaisuudesta. Kuovin huudosta hillasuolla. Marjastamisesta. "Jos ensi kesänä on hyvä marjavuosi, Oulun torilla myyvät mummot melkein minun poimimiani marjoja."
Joidenkin entisten maaherrojen väitetään kummittelevan lääninhallituksen käytävillä.
Aikooko Siuruainen liittyä haamujengiin? "Ilman muuta. Olen toiseksi pitkäaikaisin maaherra maakuntaneuvos Eero Yrjö Pehkosen jälkeen. Hänen sanotaan kummittelevan. Minullakin on siihen oikeus."
Yliopiston kasvitieteellisen puutarhan intendenttinä toimiva Mirja-vaimo ei ole vielä tarkkaan päättänyt, milloin jää eläkkeelle. "Annetaan Einon harjoitella ensin", hän on ilmoittanut.
Ja sitten se kaikkein tärkein. Puolen vuoden ikäinen pojanpoika Ville. Kun Siuruainen uusi kotisohvan sellaiseksi, että siinä on mukava loikoilla eläkepäivinä, oli hänellä myös toinen vaatimus. Villelle pitää löytyä sohvalta kunnolla tilaa.